Tulisitko terveyskeskuslääkäriksi Lohjan terveysasemalle? Tarjolla innostava ja vastuullinen työ vakituisessa virkasuhteessa.
Lohjan terveysasemalla on viihtyisät toimitilat ja yhteishenki kerää kiitosta. Tarjoamme joustavaa ja monipuolista työtä yleislääketieteen eri sektoreilla. Lohja on 22 lääkärin asema, joista lähes puolet ovat YLE erikoislääkäreitä sekä mukana useampi erikoistuva lääkärikollega. Terveysasema toimii perinteisen vastaanottomallin mukaisesti tiiviissä yhteistyössä hoitohenkilökunnan kanssa. Erityisosaaminen huomioidaan ja mahdollisuus työskennellä omien vahvuuksien mukaisesti. Pääset vaikuttamaan omaan päiväohjelmaan ja mahdollisuus viikoittaiselle itse hallinnoitavalle ajalle, jolloin voi kouluttautua, tehdä toimistotöitä tai tasata tunteja.
Lohja on Helsingin yliopiston koulutusterveyskeskus ja asemalla on useampi pätevä ohjaajalääkäri, joilla on pitkä kokemus sekä kandien, YEK että erikoistuvien ohjaamisesta. Kaikille koulutettaville nimetään oma ohjaaja sekä tarjotaan erinomainen seniorituki kaikissa tilanteissa. Viikoittaisten toimipaikkakoulutusten lisäksi mahdollisuus osallistua ulkopuolisiin koulutuksiin 10 pv vuodessa (100% työajalla).
Lohjan terveysaseman kiireetön toiminta on keskitetty Lohjan keskustan terveysasemalle, ja kiirevastaanottomme toimii virka-aikaan Tynninharjulla, Lohjan sairaalan tiloissa. Lohjalle kulkee arkisin lääkäreille maksuton HUS-bussi Helsingistä.
Työn voit aloittaa 1.10.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Työaika 38h15min, tarvittaessa osa-aikatyön mahdollisuus.
Potilastietojärjestelmänä Omni.
Kelpoisuusvaatimus: lääketieteen lisensiaatti
Miltä kuulostaa, voisiko Lohjan terveysasemalta löytyä uusi työpaikkasi?
Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotussuojaa sekä tartuntatautilain §55 mukaista tuberkuloosiselvitystä. Virkaan/työsuhteeseen valituilta pyydetään satunnaisesti Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen päihdeohjelman mukaista huumausainetodistusta.
Työntekijöiden hyvinvointi on meille tärkeää. Tarjoamme käyttöösi vuodessa 200 €, jonka voit käyttää toiveidesi mukaan kulttuuri-, hyvinvointi-, liikunta- tai matkalippuetuuksiin. Edun lopullinen arvo määräytyy työsuhteen keston mukaan.
Yhteystiedot
Tehtävästä lisätietoja antaa ylilääkäri Mia Lindholm, [email protected], puh. 044 374 0705.