Ylitarkastaja, ryhmäpäällikkö (tietosuoja), 3 tehtävää – Tietosuojavaltuutetun toimisto – Työpaikat

Ylitarkastaja, ryhmäpäällikkö (tietosuoja), 3 tehtävää – Tietosuojavaltuutetun toimisto – Työpaikat


Oletko tietosuojaosaaja ja kiinnostunut työskentelemään yhdessä alan muiden huippuasiantuntijoiden kanssa? Nyt sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus, sillä haemme kolmea ylitarkastajaa vakituisiin virkoihin.

Työ tarjoaa tietosuojaosaajalle mahdollisuuden työskennellä mielenkiintoisissa ja monipuolisissa ohjaus-, valvonta- ja esihenkilötehtävissä. Työsi on yhteiskunnallisesti merkittävää, sillä edistät tietosuojan toteutumista käytännössä.

Ylitarkastajana keskeisiin tehtäviisi kuuluu valmistella päätöksiä ja antaa yleistä ohjausta tietosuojalainsäädännön soveltamisesta. Valmistelet myös lainsäädäntölausuntoja ja osallistut erilaisiin kehittämis- ja asiantuntijaryhmiin sekä toimialasi sidosryhmäyhteistyöhön. Ylitarkastajana tehtäviisi voi kuulua myös tietosuoja-asioiden kansainvälistä yhteistyötä.

Ryhmäpäällikkönä johdat tietosuoja-asiantuntijoista koostuvaa ryhmää lähiesihenkilönä. Vastaat ryhmäsi tehtävien tuloksellisesta hoitamisesta, toiminnan kehittämisestä ja henkilöstön johtamisesta. Tehtäviisi kuuluu ryhmän toiminnan organisointi ja seuranta raportointivastuineen sekä henkilöstöhallinnolliset päätökset työjärjestyksen mukaisesti. Toimit läheisessä yhteistyössä yksikköäsi johtavan apulaistietosuojavaltuutetun kanssa ja kuulut viraston laajennettuun johtotiimiin.

Virkaan valittava henkilö nimitetään ylitarkastajan vakituiseen virkaan. Lisäksi henkilö määrätään ryhmäpäälliköksi, enintään viideksi vuodeksi kerrallaan.

Ryhmäpäälliköt toimivat yksityisen tai julkisen sektorin ohjaus- ja valvontayksiköissä. Johdettavat ryhmät tarkentuvat käynnissä olevassa organisaatiouudistuksessa.

Säädetyt kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset

Virkaan ei ole säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia.

Hakijalta odotamme

Parhaimmat valmiudet tehtävän menestykselliseen hoitamiseen antaa soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, vähintään kolmen vuoden kokemus tietosuojalainsäädännön soveltamisesta sekä käytännössä osoitettu johtamistaito. Soveltuvana tutkintona voidaan pitää esimerkiksi oikeustieteen maisterin ylempää korkeakoulututkintoa.

Tehtävien menestyksellinen hoitaminen edellyttää kykyä hallita laajoja kokonaisuuksia ja priorisoida tehtäviä sekä taitoa itsenäiseen, oma-aloitteiseen ja ratkaisulähtöiseen työskentelyyn ja päätöksentekoon. Lisäksi edellytämme erinomaisia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, kokemusta tuloksellisesta toiminnan kehittämisestä sekä valmiuksia toimia vastuullisena esihenkilönä.

Eduksi katsomme aikaisemman kokemuksen hallinnollisten päätösten valmistelusta ja julkishallinnon viranomaistehtävistä.

Tehtävässä tarvittava kielitaito

  • Englanti

    • Suullinen osaaminen: Hyvä
    • Kirjallinen osaaminen: Hyvä
    • Ymmärtäminen: Hyvä

  • Ruotsi

    • Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
    • Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
    • Ymmärtäminen: Tyydyttävä

  • Suomi

    • Suullinen osaaminen: Erinomainen
    • Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
    • Ymmärtäminen: Erinomainen

Tarjoamme sinulle

Tarjoamme sinulle merkityksellisiä ja monipuolisia työtehtäviä asiantuntevassa, rennossa ja innovatiivisessa työyhteisössä.

Tarjoamme myös

  • liukuvan työajan ja saldovapaajärjestelmän
  • etätyömahdollisuuden, työtehtävien sallimissa rajoissa
  • tuetun työpaikkaruokailun
  • kattavan työterveyshuollon
  • liikunta- ja kulttuuritukea sekä
  • työmatkatuen.

Selvitykset

Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

Yhteystietomme

Lisätietoja antavat apulaistietosuojavaltuutetut:

Heljä-Tuulia Pihamaa, [email protected], puh. 029 566 6787, parhaiten tavoitettavissa 11.11. klo 15-16, 14.11 klo 13-14 ja 25.11. klo 10-11
Annina Hautala, [email protected], puh. 029 566 6776, parhaiten tavoitettavissa 6.11. klo 13-14, 11.11. klo 13-14 ja 17.11. klo 10-11.

Hakemuksen lähettäminen

Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.

Työnantaja

Tietosuojavaltuutetun toimisto turvaa ihmisten oikeuksia ja vapauksia henkilötietojen käsittelyssä.

Työssämme vahvistamme tietoisuutta tietosuojaan liittyvistä oikeuksista, velvollisuuksista ja mahdollisuuksista sekä edistämme EU:n digitaalisten sisämarkkinoiden kehittymistä. Valvomme henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuutta ja ihmisten tietosuojaoikeuksien toteutumista. Teemme paljon yhteistyötä muiden EU-maiden tietosuojaviranomaisten sekä eri sidosryhmien kanssa.

Tietosuojavaltuutetun ja kahden apulaistietosuojavaltuutetun lisäksi toimistossamme työskentelee tällä hetkellä reilut 60 asiantuntijaa.

Toimistomme ohjaus- ja valvontatyöhön käytettävät resurssit vahvistuvat vuonna 2026.

Sijainti
Lintulahdenkuja 4, 00530 Helsinki

Tehtävän tiedot

Muut tehtävän tiedot

  • Lisätietoja: Esihenkilötehtäviin rekrytoitaessa hyödynnämme lisäksi henkilöarviointia.
    Hakemukset ovat julkisia.
  • Tehtävän taso: Esihenkilötaso
  • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
  • Etätyön kuvaus: Mahdollisuus työskennellä etänä työtehtävien sallimissa rajoissa, lähtökohtaisesti esihenkilön on oltava henkilöstön saavutettavissa toimistolla.
  • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
  • Työaikamuoto: Virastotyöaika
  • Koeaika: Tehtävään voidaan asettaa 6 kuukauden koeaika.
  • Palkkatiedot: Virka on sijoitettu ministeriön palkkausjärjestelmässä vaativuustasolle M19, jossa tehtäväkohtainen palkanosa on 4708,95 euroa kuukaudessa. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa enintään 50 % peruspalkasta. Ryhmäpäällikön tehtävän palkkaus on sijoitettu palkkausjärjestelmässä vaativuustasolle M20, jossa tehtäväkohtainen palkanosa on 5052,57 euroa kuukaudessa. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa. Uuden henkilön työsuoritukseen perustuva palkanosa on yleensä alussa 17–26 %.

Virka on sijoitettu ministeriön palkkausjärjestelmässä vaativuustasolle M19, jossa tehtäväkohtainen palkanosa on 4708,95 euroa kuukaudessa. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa enintään 50 % peruspalkasta. Ryhmäpäällikön tehtävän palkkaus on sijoitettu palkkausjärjestelmässä vaativuustasolle M20, jossa tehtäväkohtainen palkanosa on 5052,57 euroa kuukaudessa. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa. Uuden henkilön työsuoritukseen perustuva palkanosa on yleensä alussa 17–26 %.





Source link

Ylitarkastaja, ryhmäpäällikkö (tietosuoja), 3 tehtävää – Tietosuojavaltuutetun toimisto – Työpaikat

Ryhmäpäällikkö, Korkeasti koulutettujen työttömyyskassa KOKO – Helsinki


Odotukset
Koulutus: Alempi korkeakoulututkinto
Työkokemus: 5 vuotta
Kielitaito: Suomi

Työpaikkakuvauksen yhteenveto
Palkka: EUR 4 800 – EUR 5 400
Palkkatiedot: Kokemuksen mukaan
Palkkakausi: Kuukausittain
Sopimustyyppi: Kokoaikainen, Vakituinen

Korkeasti koulutettujen kassa KOKO on Suomen toiseksi suurin työttömyyskassa. Palvelemme jäseniämme yli 100 kokolaisen voimin. Olemme yhdessä liittojen kanssa turvaamassa korkeasti koulutettujen asemaa työmarkkinoilla. Maksamme jäsenillemme ansiosidonnaista päivärahaa ja muita etuuksia. Palvelemme asiakkaitamme eri tilanteissa ripeästi ja asiantuntevasti.

Työnkuvaus

Oletko sinä meidän seuraava RYHMÄPÄÄLLIKKÖ – vahva esihenkilö ja innostava kehittäjä


Etsimme ryhmäpäällikköä
, joka haluaa johtaa ihmisiä arvostavasti, tavoitteellisesti ja kehittämismyönteisesti. Meillä on käynnissä laaja muutoshanke, joka koskee koko kassan toimintaa. Ryhmäpäällikkönä pääset mukaan rakentamaan uutta ja kehittämään toimintaa yhdessä osaavan työyhteisön kanssa.

Tehtävän ydin


Ryhmäpäällikkönä toimit esihenkilönä asiantuntevalle asiakaspalvelutiimille ja olet keskeisessä muutosjohtajan roolissa yhdessä muiden ryhmäpäälliköiden kanssa. Johdat ryhmän päivittäistä työtä muutoksen keskellä, tuet työntekijöiden kehittymistä ja varmistat, että ryhmä saavuttaa tavoitteensa. Olet läsnä arjessa, kuuntelet, kannustat ja viet asioita eteenpäin. Toimit myös aktiivisena jäsenenä kassan johtoryhmässä ja osallistut uusien toimintamallien ja prosessien kehittämiseen sekä strategiseen kehittämistyöhön.

Esihenkilönä sinulta odotetaan

  • kykyä johtaa ihmisiä yksilöllisesti ja oikeudenmukaisesti
  • taitoa rakentaa luottamusta ja hyvää työilmapiiriä
  • kokemusta tavoitteellisesta tiimityön ohjaamisesta
  • halua kehittää henkilöstön osaamista ja työhyvinvointia
  • kykyä antaa ja vastaanottaa palautetta rakentavasti
  • asiakaspalveluasennetta

Keskeiset tehtävät

  • Ryhmän toiminnan suunnittelu, ohjaus ja kehittäminen
  • Ryhmäläisten tukeminen, motivointi ja osaamisen vahvistaminen
  • Tiedonkulun varmistaminen ja yhteistyön edistäminen
  • Prosessien ja järjestelmien kehittäminen
  • Osallistuminen kassan toiminnan ja ulkoisten työryhmien kehittämistyöhön

Tarjoamme sinulle

  • vaikuttavan ja vastuullisen esihenkilöroolin
  • mahdollisuuden kehittää sekä ihmisiä että toimintaa
  • osaavan ja sitoutuneen työyhteisön tuen
  • hyvät työsuhde-edut: mm. täysi lounasetu, kattavat työterveyspalvelut ja kuntosali toimiston yhteydessä
  • liukuvan työajan ja hybridityömahdollisuuden. Toimistomme sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Helsingin Itä-Pasilassa

Palkkaus


Tehtäväkohtainen palkka sijoittuu välille 4 800 – 5 400 €/kk, riippuen valittavan henkilön kokemuksesta ja osaamisesta. Voit myös esittää oman palkkatoiveesi.

Tehtävä alkaa sopimuksen mukaan ja on voimassa toistaiseksi.

Kiinnostuitko?


Jos haluat päästä vaikuttamaan yhdessä alan johtavista organisaatioista, kuulisimme mielellämme sinusta. Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi Baronan rekrytointijärjestelmään viimeistään sunnuntaina 2. marraskuuta 2025.

Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana, joten suosittelemme jättämään hakemuksen mahdollisimman pian.

Huomaathan, että GDPR-säädösten ja tietoturvasyiden vuoksi sähköpostitse tai muilla kanavilla lähetettyjä hakemuksia ei voida ottaa huomioon.

Lisätiedot

Lisätietoja tehtävästä antaa henkilöstö- ja palvelujohtaja Saara Aikio, p. 040 571 8960, torstaina 23.10. klo 10-11, tiistaina 28.10. klo 14.00 – 15.00 ja torstaina 30.10. klo 13-14, ja rekrytointiprosessista Baronan seniorikonsultti Krista Pulkkinen, p. 050 505 7715 tai [email protected].

Lisätietoja tästä työpaikasta antaa
Krista Pulkkinen
[email protected]



Source link

Ylitarkastaja, ryhmäpäällikkö (tietosuoja), 3 tehtävää – Tietosuojavaltuutetun toimisto – Työpaikat

Ryhmäpäällikkö kotimaan rahoitusvakauden seurantaan – Suomen Pankki – Työpaikat


Vahva asiantuntemus on vakauden valuuttaa.

Arvostamme asiantuntemustasi. Meillä saat tehdä yhteiskunnallisesti merkittävää työtä, haastaa ajatuksillasi ja ideoillasi. Luotettavuudella, jatkuvuudella ja tasapainolla luodaan kestävyyttä. Arvostamme myös hyvää arkiviikkoa, vapauden ja vastuun palkitsevaa liittoa. Vaikka olemme vakaa, emme suinkaan ole vakavia. Se, että olemme ylpeitä pankkilaisuudestamme, ei ole salaisuus.

Meidät tunnetaan eteenpäin katsovana ja tehokkaana keskuspankkina sekä rakentavana ja vaikutusvaltaisena eurojärjestelmän jäsenenä.

Etsimme vahvaa asiantuntemustasi organisaatiomuutoksen myötä perustettuun uuteen toimistoon,

RYHMÄPÄÄLLIKKÖ KOTIMAAN RAHOITUSVAKAUDEN SEURANTAAN#_msocom_1

Merkityksellinen työ on inspiroivaa, haastavaa ja palkitsevaa. Rahoitusvakaus- ja tilasto-osaston rahoitusvakaustoimistossa seuraamme rahoitusvakautta laaja-alaisesti, analysoimme järjestelmätason riskien syitä ja seurauksia ja kehitämme analyysimenetelmiä hyödyntäen moderneja data-analyysin työkaluja ja mikroaineistoja. Edistämme rahoitusjärjestelmän vakautta tuottamalla tietoa päätöksentekoa varten rahoitusvakauteen vaikuttaville politiikkalohkoille, kuten kotimaan makrovakauspolitiikkaan, ja vaikutamme kotimaiseen ja kansainväliseen rahoitusjärjestelmän sääntelyyn. Rahoitusjärjestelmän häiriötilanteissa osallistumme kriisinratkaisuun ja -ja hallintaan liittyviin toimiin osana viranomaisten kriisinratkaisuryhmää.

Kotimaan rahoitusvakauden ryhmän vetäjänä tehtävänäsi on johtaa huippuammattilaisista koostuvaa uutta organisaatioyksikköä mielenkiintoisessa ja muuttuvassa toimintaympäristössä. Toimit noin kahdeksan asiantuntijan lähiesihenkilönä ja työn ohjaajana. Ohjaat ja innostat ryhmääsi kohti yhteisiä tavoitteita ja kehität ryhmän osaamista pitkäjänteisesti. Vastuullasi on ryhmän toiminnan suunnittelu, toteutus ja tulosten seuranta. Huolehdit juoksevien töiden (esim. kotimaiset ja kansainväliset sidosryhmätapaamiset ja johdon avustaminen) organisoinnista ja koordinoit kotimaan makrovakauspolitiikan päätöksentukea varten neljännesvuosittain tehtävää makrovakausraporttia. Yhdessä ryhmäsi asiantuntijoiden kanssa välität säännöllisesti arvioita kotimaan rahoitusvakaudesta erilaisille sisäisille ja ulkoisille yleisöille.

Työssäsi yhdistyy asiantuntijatyö ja johtaminen. Osallistut aktiivisella panoksella kotimaista rahoitusjärjestelmää kehittävien ja järjestelmäriskejä hillitsevien politiikkatoimien ja sääntelyn arviointiin ja kehittämiseen. Teet tiivistä yhteistyötä rahoitusvakauden edistämiseksi konsernin sisällä, kotimaassa ja kansainvälisesti etenkin Pohjoismaissa. Lähiesihenkilöntyön lisäksi osallistut osaston työn kehittämiseen ja toiminnan suunnitteluun osana osaston johtoryhmää.

Kesäkuun alussa perustettu rahoitusvakaustoimisto rakentuu kahdesta ryhmästä (kotimaan ja kansainvälisen rahoitusvakauden ryhmä), kolmesta vanhemmasta neuvonantajasta ja kahdesta verkostosta (data ja kriisinhallinta). Toimisto on osa osaston vakauslinjaa, johon kuuluu lisäksi makrovakauspolitiikan prosessi ja vanhempi neuvonantaja. Vakauslinja tekee jatkuvaa tiivistä yhteistyötä erityisesti #_msocom_2tilastotoimintomme ja Finanssivalvonnan kanssa.

Ryhmäpäällikön virka on vakinainen. Valittu henkilö määrätään hoitamaan ryhmäpäällikön tehtävää 5 vuoden määräajaksi. #_msocom_3Tehtävä sijoittuu Suomen Pankin palkkausjärjestelmässä vaativuusluokkaan 18 (tehtäväkohtainen palkanosa 5938 eur/kk). Lisäksi maksetaan suoriutumiseen ja ammatinhallintaan perustuvaa palkanosaa enintään 48 % tehtäväkohtaisesta palkasta. Henkilökohtainen osa määritellään valitun henkilön kokemuksen ja osaamisen mukaan.

Mitä voit odottaa meiltä?

– Mahdollisuuden tehdä tärkeää työtä rahoitusvakauden edistämiseksi
– Merkityksellisen ja vaikuttavan roolin osana asiantuntevaa tiimiä
– Tilaisuuden kehittää sekä omaa että tiimin osaamista
– Kokeneita asiantuntijoita työtovereina, runsaasti yhteistyötä ja hyvää tekemisen meininkiä
– Joustavat työskentelytavat ja kannustavan työyhteisön

Odotamme sinulta

– Kykyä rakentaa toimiva ja hyvinvoiva tiimi ja tukea ryhmän jäsenten yksilöllistä kasvua
– Taitoa organisoida työtehtäviä tehokkaasti yhdistäen suunnitelmallisuus ja ketteryys
– Halua kehittää itseäsi ja työyhteisöä rakentaen osallistavaa ja kannustavaa työilmapiiriä
– Vankkaa kokemusta vaativista ekonomistitehtävistä, eri analyysimenetelmien soveltamisesta, politiikkapäätösten ja lainsäädännön analyyttisestä valmistelusta sekä kykyä analysoida kokonaisuuksia ja vuorovaikutussuhteita
– Kiinnostusta ja kykyä rahoitusvakauteen vaikuttavien ilmiöiden tarkasteluun ja vaikuttamishalua rahoitusvakautta ylläpitäviin toimiin Suomessa
– Tehtävään soveltuvaa ylempää akateemista korkeakoulututkintoa (esimerkiksi taloustiede, rahoitus)
– Erinomaista suullista ja kirjallista esiintymistaitoa suomeksi ja englanniksi ja kokemusta monipuolisesta viestinnästä erilaisille yleisöille
– Erinomaisia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja ja kykyä oma-aloitteisesti verkostoitua sekä kotimaassa että kansainvälisesti
– Hyvää paineensietokykyä, joustavuutta ja rohkeaa otetta työtehtäviin

Aikaisempi lähiesihenkilökokemus, substanssiosaaminen rahoitusvakauden eri osa-alueilta ja tohtorin tutkinto katsotaan eduiksi.

Lisätietoja tehtävästä antaa: toimistopäällikkö Helinä Laakkonen, [email protected]

#_msoanchor_1

Hakijalle voidaan tämän suostumuksella tehdä turvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014), terveystarkastus ja huumetesti. Osana rekrytointiprosessia voidaan käyttää myös soveltuvuusarviointia.

Monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat meille tärkeitä arvoja ja teemmekin jatkuvaa työtä monimuotoisuuden ja syrjimättömyyden varmistamiseksi. Arvostamme jokaisen asiantuntijuutta ja toimimme yhdessä tasavertaisina. Työilmapiirimme on turvallinen ja meillä jokaisen yksilöllinen tausta ja näkökulma nähdään arvokkaana voimavarana. Kannustamme hakijoita eri taustoista hakemaan osaksi organisaatiotamme.

Suomen Pankki on Suomen kansallinen keskuspankki ja eurojärjestelmän jäsen. Rakennamme taloudellista vakautta. Olemme yhteiskunnallisesti merkityksellisiä, mo





Source link

Ylitarkastaja, ryhmäpäällikkö (tietosuoja), 3 tehtävää – Tietosuojavaltuutetun toimisto – Työpaikat

Ryhmäpäällikkö kansainvälisen rahoitusvakauden seurantaan – Suomen Pankki – Työpaikat


Vahva asiantuntemus on vakauden valuuttaa.

Arvostamme asiantuntemustasi. Meillä saat tehdä yhteiskunnallisesti merkittävää työtä, haastaa ajatuksillasi ja ideoillasi. Luotettavuudella, jatkuvuudella ja tasapainolla luodaan kestävyyttä. Arvostamme myös hyvää arkiviikkoa, vapauden ja vastuun palkitsevaa liittoa. Vaikka olemme vakaa, emme suinkaan ole vakavia. Se, että olemme ylpeitä pankkilaisuudestamme, ei ole salaisuus.

Meidät tunnetaan eteenpäin katsovana ja tehokkaana keskuspankkina sekä rakentavana ja vaikutusvaltaisena eurojärjestelmän jäsenenä.

Etsimme vahvaa asiantuntemustasi organisaatiomuutoksen myötä perustettuun uuteen toimistoon,

RYHMÄPÄÄLLIKKÖ KANSAINVÄLISEN RAHOITUSVAKAUDEN SEURANTAAN

Merkityksellinen työ on inspiroivaa, haastavaa ja palkitsevaa. Rahoitusvakaus- ja tilasto-osaston rahoitusvakaustoimistossa seuraamme rahoitusvakautta laaja-alaisesti, analysoimme järjestelmätason riskien syitä ja seurauksia ja kehitämme analyysimenetelmiä hyödyntäen moderneja data-analyysin työkaluja ja mikroaineistoja. Edistämme rahoitusjärjestelmän vakautta tuottamalla tietoa päätöksentekoa varten rahoitusvakauteen vaikuttaville politiikkalohkoille, kuten kotimaan makrovakauspolitiikkaan, ja vaikutamme kotimaiseen ja kansainväliseen rahoitusjärjestelmän sääntelyyn. Rahoitusjärjestelmän häiriötilanteissa osallistumme kriisinratkaisuun ja -ja hallintaan liittyviin toimiin osana viranomaisten kriisinratkaisuryhmää.

Kansainvälisen rahoitusvakauden ryhmän vetäjänä tehtävänäsi on johtaa huippuammattilaisista koostuvaa uutta organisaatioyksikköä mielenkiintoisessa ja muuttuvassa toimintaympäristössä. Toimit noin kuuden asiantuntijan lähiesihenkilönä ja työn ohjaajana. Ohjaat ja innostat ryhmääsi kohti yhteisiä tavoitteita ja kehität ryhmän osaamista pitkäjänteisesti. Vastuullasi on ryhmän toiminnan suunnittelu, toteutus ja tulosten seuranta. Huolehdit juoksevien töiden (esim. kansainväliset kokousvalmistelut ja muu johdon avustaminen) organisoinnista ja koordinoit kansainvälisen rahoitusvakauden edistämistä palvelevaa neljännesvuosittain tehtävää kansainvälistä rahoitusvakausarviota. Yhdessä ryhmäsi asiantuntijoiden kanssa välität säännöllisesti arvioita kansainvälisestä rahoitusvakaudesta erilaisille sisäisille ja ulkoisille yleisöille.

Työssäsi yhdistyy asiantuntijatyö ja johtaminen. Osallistut aktiivisella panoksella kansainvälistä rahoitusjärjestelmää kehittävien ja järjestelmäriskejä hillitsevien politiikkatoimien ja sääntelyn arviointiin ja kehittämiseen. Teet tiivistä yhteistyötä rahoitusvakauden edistämiseksi konsernin sisällä ja kansainvälisesti etenkin EKP:n ja ESRB:n kanssa. Lähiesihenkilöntyön lisäksi osallistut osaston työn kehittämiseen ja toiminnan suunnitteluun osana osaston johtoryhmää.

Kesäkuun alussa perustettu rahoitusvakaustoimisto rakentuu kahdesta ryhmästä (kotimaan ja kansainvälisen rahoitusvakauden ryhmä), kolmesta vanhemmasta neuvonantajasta ja kahdesta verkostosta (data ja kriisinhallinta). Toimisto on osa osaston vakauslinjaa, johon kuuluu lisäksi makrovakauspolitiikan prosessi ja vanhempi neuvonantaja. Vakauslinja tekee jatkuvaa tiivistä yhteistyötä erityisesti tilastotoimintomme ja Finanssivalvonnan kanssa.

Ryhmäpäällikön virka on vakinainen. Valittu henkilö määrätään hoitamaan ryhmäpäällikön tehtävää 5 vuoden määräajaksi.

Tehtävä sijoittuu Suomen Pankin palkkausjärjestelmässä vaativuusluokkaan 18 (tehtäväkohtainen palkanosa 5938 eur/kk). Lisäksi maksetaan suoriutumiseen ja ammatinhallintaan perustuvaa palkanosaa enintään 48 % tehtäväkohtaisesta palkasta. Henkilökohtainen osa määritellään valitun henkilön kokemuksen ja osaamisen mukaan.

Mitä voit odottaa meiltä?

– Mahdollisuuden tehdä tärkeää työtä rahoitusvakauden edistämiseksi
– Merkityksellisen ja vaikuttavan roolin osana asiantuntevaa tiimiä
– Tilaisuuden kehittää sekä omaa että tiimin osaamista
– Kokeneita asiantuntijoita työtovereina, runsaasti yhteistyötä ja hyvää tekemisen meininkiä
– Joustavat työskentelytavat ja kannustavan työyhteisön

Odotamme sinulta

– Kykyä rakentaa toimiva ja hyvinvoiva tiimi ja tukea ryhmän jäsenten yksilöllistä kasvua
– Taitoa organisoida työtehtäviä tehokkaasti yhdistäen suunnitelmallisuus ja ketteryys
– Halua kehittää itseäsi ja työyhteisöä rakentaen osallistavaa ja kannustavaa työilmapiiriä
– Vankkaa kokemusta vaativista ekonomistitehtävistä, eri analyysimenetelmien soveltamisesta, politiikkapäätösten ja lainsäädännön analyyttisestä valmistelusta sekä kykyä analysoida kokonaisuuksia ja vuorovaikutussuhteita
– Kiinnostusta ja kykyä rahoitusvakauteen vaikuttavien ilmiöiden tarkasteluun ja vaikuttamishalua rahoitusvakautta ylläpitäviin toimiin Suomessa
– Tehtävään soveltuvaa ylempää akateemista korkeakoulututkintoa (esimerkiksi taloustiede, rahoitus)
– Erinomaista suullista ja kirjallista esiintymistaitoa suomeksi ja englanniksi ja kokemusta monipuolisesta viestinnästä erilaisille yleisöille
– Erinomaisia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja ja kykyä oma-aloitteisesti verkostoitua sekä kotimaassa että kansainvälisesti
– Hyvää paineensietokykyä, joustavuutta ja rohkeaa otetta työtehtäviin

Aikaisempi lähiesihenkilökokemus, substanssiosaaminen rahoitusvakauden eri osa-alueilta ja tohtorin tutkinto katsotaan eduiksi.

Lisätietoja tehtävästä antaa: toimistopäällikkö Helinä Laakkonen, [email protected]

Hakijalle voidaan tämän suostumuksella tehdä turvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014), terveystarkastus ja huumetesti. Osana rekrytointiprosessia voidaan käyttää myös soveltuvuusarviointia.

Monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat meille tärkeitä arvoja ja teemmekin jatkuvaa työtä monimuotoisuuden ja syrjimättömyyden varmistamiseksi. Arvostamme jokaisen asiantuntijuutta ja toimimme yhdessä tasavertaisina. Työilmapiirimme on turvallinen ja meillä jokaisen yksilöllinen tausta ja näkökulma nähdään arvokkaana voimavarana. Kannustamme hakijoita eri taustoista hakemaan osaksi organisaatiotamme.

Suomen Pankki on Suomen kansallinen keskuspankki ja eurojärjestelmän jäsen. Rakennamme taloudellista vakautta. Olemme yhteiskunnallisesti merkityksellisiä, monipuolisia ja





Source link

Ylitarkastaja, ryhmäpäällikkö (tietosuoja), 3 tehtävää – Tietosuojavaltuutetun toimisto – Työpaikat

Ryhmäpäällikkö – Siltasuunnittelu | Espoo, Sitowise Oy – Espoo


Olisitko yksi meistä?

Ryhmäpäällikkö – Siltasuunnittelu | Espoo

Etsimme ryhmäpäällikköä vahvistamaan siltasuunnittelun osaajatiimiämme. Tässä roolissa toimit esihenkilönä 7-10 hengen tiimille ja osallistut myös asiantuntijatyöhön omalla erikoisalallasi. Roolin painopiste on henkilöstöjohtamisessa, työkuorman suunnittelussa ja tiimin kehittämisessä. Pääset rakentamaan tiimiä ja toimintamalleja, jotka tukevat organisaatiomme kestävää ja suunnitelmallista kasvua.

Tehtävässä pääset:

    • Kehittämään ja johtamaan asiantuntijatiimiä
    • Vastaamaan ryhmäsi työkuormasta ja resursoinnista
    • Osallistumaan projektien seurantaan ja tarjoustoimintaan
    • Luomaan tiimiin toimivat käytännöt ja sujuvan arjen esihenkilötyölle

Tehtävässä menestyminen edellyttää: 

  • Vähintään 3-5 vuoden kokemusta siltojen suunnittelusta
  • Kiinnostusta ja motivaatiota esihenkilötyöhön
  • Hyvää Suomen kielen taitoa ja hyviä vuorovaikutustaitoja
  • Järjestelmällistä otetta ja halua kehittää tiimin toimintaa
  • Toivomme, että olet läsnä Espoon toimistolla noin 2-3 päivänä viikossa

Eduksi: 

  • Kokemus projektipäällikkönä toimimisesta tai esihenkilörooleista
  • Erityisosaaminen erilaisista siltarakenteista

Emme kuitenkaan luoneet sinulle täydellistä työpaikkaa valmiiksi – sinähän olet itse oman työsi, osaamisesi ja hyvinvointisi paras asiantuntija ja meillä voit kehittää uraasi haluamaasi suuntaan.

Sinulle:

Meillä ei ketään jätetä yksin. Onnistumistasi varmistaa ja tekemistäsi tukee koko Sitowisen värikäs työyhteisö. Täällä saat olla ihan oma ainutlaatuinen itsesi, niin me muutkin olemme. Pyrimme työyhteisön monimuotoisuuteen ja toivotamme tervetulleiksi kaikenlaiset hakijat.

Tarjoamme myös kilpailukykyisen palkan ja tulospalkkiojärjestelmän, joustavat työajat ja hybridityöratkaisun, kattavat vakuutukset sekä muita etuja.

Olemme ylpeitä osaamisestamme ja toisistamme. Emme perusta turhasta pönötyksestä. Mutkattomuus ja kaverin auttaminen ovat meille hyvän työpäivän perusta.

Tutustu meihin paremmin

Hienoa, että kiinnostuit! Astu maailmaamme. Olemme olleetmonessa mukana, kurkkaa tästä esimerkkejä:

Jätä hakemuksesi heti tai viimeistään 31.7.2025.Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana. Lisätietoja työtehtävästä antaa osastopäällikkö Eevertti Jurvanen, [email protected].

Kuinka rekrytointiprosessi etenee?Lue täältä lisää

Sitowisellä suunnitellaan konkreettisia ratkaisuja rakennetun ympäristön, metsien ja vesistöjen kehittämiseksi tuleville vuosille. Jos työskentelet Sitowisessä, on ilmastonmuutos aina enemmän tai vähemmän mukana projekteissasi. Katastrofin ainekset -podcastissa sitowiseläiset asiantuntijat kertovat audiodraaman keinoin siitä, millaisiin haasteisiin meillä tartutaan.  Kuuntele tästä:  



Source link