Sähkömarkkina-asiantuntija, Power-Deriva – Accountor / Power-Deriva – Työpaikat

Sähkömarkkina-asiantuntija, Power-Deriva – Accountor / Power-Deriva – Työpaikat


Power-Deriva koostuu Power-Deriva Oy:stä ja PD Power Oy:stä. Tarjoamme aidosti asiakaslähtöisiä fyysisen sähkökaupan, analyysin, salkunhallinnan, johdannaiskaupankäynnin ja konsultoinnin palveluita, joiden avulla asiakkaamme menestyvät muuttuvilla markkinoilla nyt ja tulevaisuudessa.

Omistajamme ja asiakkaamme ovat vahvoja ja vakavaraisia yhteisöjä, mikä on muodostanut luotettavan pohjan pitkäjänteiselle toiminnallemme. Markkina-asemamme on vahva. Olemme olleet keskeinen toimija Suomen energiamarkkinoilla jo yli 20 vuoden ajan. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä ja Harjavallassa. Liikevaihtomme v. 2023 oli 6,2 milj. euroa ja meillä työskentelee reilut 30 energiamarkkinoiden ammattilaista.

Power-Deriva Oy on energia-alan salkunhallintaan ja kaupankäyntiin erikoistunut sijoituspalveluyhtiö. Sähkömarkkinatoimijoille markkinoihin ja johdannaisiin liittyvä osaaminen on menestymisen kannalta ensiarvoisen tärkeää. PD Power Oy on fyysisen sähkönhankinnan palveluihin ja tuotannon operointiin erikoistunut palveluyhtiö. PD Powerin kautta asiakkaillemme ovat tarjolla laaja-alaiset sähkönhankintapalvelut, ympärivuorokautiset valvomopalvelut, energianhallintajärjestelmä ja palvelualtis ja osaava henkilökunta.

Sähkömarkkina-asiantuntija

Etsimme PD Power Oy:lle sähkömarkkina-asiantuntijaa Ennuste- ja markkinapalvelut -tiimiin. Voit olla sähkömarkkinaurasi alussa tai sinulle on voinut jo muodostua hyvä tuntemus sähkömarkkinan ennustepalveluista ja riskienhallinnasta. Markkinan muuttuessa voimakkaasti kehitämme aktiivisesti palveluitamme ja toivomme myös uuden sähkömarkkina-asiantuntijamme osallistuvan aktiivisesti palveluidemme kehitystyöhön. Toimistomme sijaitsee Ruoholahdessa ja toivomme sinun käyvän toimistolla 2-3 kertaa viikossa. Tuotamme ennustepalveluita asiakkaillemme 365 päivää vuodessa, joten jokainen tiimimme jäsen työskentelee aina silloin tällöin myös viikonloppuisin erikseen sovittavalla rytmityksellä.

Keskeiset tehtävät:

  • Energiayhtiöiden kulutusennusteiden tekeminen
  • Energiayhtiöiden aurinko- ja tuulivoimatuotantoennusteiden tekeminen
  • Markkinatilanteen riskien arviointi
  • Ennustemenetelmien, -järjestelmien ja -työkalujen ylläpito ja kehitys
  • Katsausten ja raporttien laatiminen asiakkaille
  • Asiakasyhteistyö ja asiakaspalavereiden pitäminen
  • Markkinoiden seuranta ja analysointi

 

Tehtävässä menestymistä auttaa:

  • Hyvä tietotekninen osaaminen: Excel-osaaminen korostuu tehtävässä, lisäksi esimerkiksi ennuste- tai kaupankäyntijärjestelmien osaamisesta on etua
  • Ohjelmointitaidoilla on iso merkitys kehitystehtävissämme, joten arvostamme ohjelmointiosaamista.
  • Sähkömarkkinan ja sähkömarkkinarakenteiden tuntemus
  • Jonkin energianhallintajärjestelmän tuntemuksesta on etua
  • Kiinnostus asiakastyöskentelyyn
  • Analyyttisyys ja tarkkuus sekä hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot
  • Korkeakoulututkinto soveltuvalta alalta
  • Suomen ja englannin kielen taito
  • Valmius työskennellä viikonloppuisin

 

Tarjoamme sinulle:

  • Monipuolisen työnkuvan
  • Mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi ja edetä urallasi
  • Mahdollisuuden kehittää ja vaikuttaa
  • Paikan uudistuvassa yrityksessä, jossa pääset näkemään ja tutustumaan pohjoismaiseen energiamarkkinaan kokonaisuudessaan
  • Jäsenyyden asiantuntevassa tiimissä, jossa pääset alan kovien ammattilaisten toisiaan tukevaan joukkoon
  • Yrityksen, jossa on matala hierarkia ja ketterät toimintatavat
  • Hyvät työsuhde-edut, mm. laaja työterveys, kattava vapaa-ajan matkavakuutus, kuntosalin vapaa käyttö, lounas-, liikunta- ja kulttuurietu

 

Kiinnostuitko?

Lähetäthän CV:si ja hakemuksesi, ml. palkkatoiveesi, hakujärjestelmän kautta viimeistään ke 23.4. Haethan kuitenkin mahdollisimman pian, sillä saatamme edetä kiinnostavien hakijoiden kanssa jo hakuaikana. Lisätietoja tehtävästä antavat PD Powerilla toimitusjohtaja Mika Laakkonen (p. 050 354 6120) ke 16.4. klo 14-15 ja palkkaava esihenkilö, Manager, Forecasting and Market Services, Susanna Valkonen ti 22.4. klo 15-16 (p. 050 408 6076) sekä Accountorilla Petra Naavalinna, p. 040 5191 448, tavoitat Petran parhaiten to 10.4. klo 10-11, ma 14.4. klo 15-16 ja to 17.4. klo 10-11.  

Haku alkaa 7. huhtikuuta 2025 ja päättyy 23. huhtikuuta 2025, klo 23.59 (Europe/Helsinki)

 

Power-Deriva

 

Power-Deriva koostuu Power-Deriva Oy:stä ja PD Power Oy:stä. Tarjoamme aidosti asiakaslähtöisiä fyysisen sähkökaupan, analyysin, salkunhallinnan, johdannaiskaupankäynnin ja konsultoinnin palveluita, joiden avulla asiakkaamme menestyvät muuttuvilla markkinoilla nyt ja tulevaisuudessa.

Omistajamme ja asiakkaamme ovat vahvoja ja vakavaraisia yhteisöjä, mikä on muodostanut luotettavan pohjan pitkäjänteiselle toiminnallemme. Markkina-asemamme on vahva. Olemme olleet keskeinen toimija Suomen energiamarkkinoilla jo yli 20 vuoden ajan. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä ja Harjavallassa. Liikevaihtomme v. 2023 oli 6,2 milj. euroa ja meillä työskentelee reilut 30 energiamarkkinoiden ammattilaista.

Power-Deriva Oy on energia-alan salkunhallintaan ja kaupankäyntiin erikoistunut sijoituspalveluyhtiö. Sähkömarkkinatoimijoille markkinoihin ja johdannaisiin liittyvä osaaminen on menestymisen kannalta ensiarvoisen tärkeää. PD Power Oy on fyysisen sähkönhankinnan palveluihin ja tuotannon operointiin erikoistunut palveluyhtiö. PD Powerin kautta asiakkaillemme ovat tarjolla laaja-alaiset sähkönhankintapalvelut, ympärivuorokautiset valvomopalvelut, energianhallintajärjestelmä ja palvelualtis ja osaava henkilökunta.





Source link

Sähkömarkkina-asiantuntija, Power-Deriva – Accountor / Power-Deriva – Työpaikat

Palkanlaskija / Palkka-asiantuntija, Accountor Suomi – Accountor – Työpaikat


Innostutko palkanlaskennasta, tule mukaan a+-tiimiimme!

Me Accountorilla olemme edelläkävijöitä. Uteliaisuus, kasvu ja kehittyminen kirittävät meitä, sillä haluamme olla askeleen edellä. Accountorin avoin ja joustava työympäristö on paikka, jossa sinulla on tilaa kehittyä. Juuri siksi olemme a+-luokan työpaikka ja meillä sinä olet osa a+ tiimiä!

Etsimme nyt kahta osaavaa ja asiakassuuntautunutta palkanlaskijaa / palkka-asiantuntijaa tiimiimme. 
Toinen palkanlaskija sijoittuu Poriin ja toinen voi työskennellä millä tahansa toimistollamme Suomessa. Teemme töitä joustavasti hybrid-mallissa, mutta toivomme kuitenkin näkevämme sinua viikoittain toimistollamme.

Minkälaista työtä meillä on tarjota sinulle?
Tiimimme koostuvat kokeneista ja osaavista palkanlaskennan asiantuntijoista, jotka toimivat tukena työssäsi. Meillä tehdään siis työtä itsenäisesti, mutta ei yksin. Käytettävissäsi on lisäksi runsas koulutustarjontamme.

Palkanlaskenta-osaamisen lisäksi osaat jalostaa tietoa asiakkaiden ja sidosryhmien tarpeisiin. Pidämme tärkeänä aktiivista ja konsultoivaa vuorovaikutusta, jossa asiakasta kuunnellaan herkällä korvalla ja selvitetään hänen todelliset tarpeensa.
Haluamme auttaa asiakkaitamme menestymään omassa liiketoiminnassaan tarjoten heille aina parasta mahdollista palvelua.

💎 Toivomme, että olet

  • Suorittanut kaupallisen koulutuksen, esim. merkonomi/tradenomi
  • Olet asiakaslähtöinen ja haluat aina palvella asiakastasi hyvin
  • Sinulla on kokemusta palkanlaskennasta ja olet kiinnostunut siinä kehittymään
  • Olet kiinnostunut ylläpitämään osaamistasi työlainsäädännön sekä työehtosopimusten osalta

Mepco-järjestelmien tuntemuksesta sekä tilitoimistoympäristön kokemuksesta on etua.

💎 Haluamme että viihdyt, joten tarjoamme

  • Joustavan työajan ja etätyömahdollisuuden, joka mahdollistaa toimivan arjen sekä työn ja vapaa-ajan tasapainon
  • Lounasedun, virike-edun sekä vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
  • Huippukollegat ja esihenkilön tukena työssäsi
  • Tiimirahan, jolla järjestämme toimistoissa mukavaa yhteistä tekemistä ja pidämme yllä yhteishenkeä
  • PHT-tutkinnon suoritusmahdollisuuden
  • Ohjatun liikuntahetken kaksi kertaa viikossa työpäivän ohessa PT:n johdolla
  • Kaikille työntekijöillemme yhtäläiset ja monipuoliset koulutusmahdollisuudet, joilla tuemme osaamisesi kehittämistä
  • Loistavat mahdollisuudet kehittyä työurallasi.

Meillä on alan edistyneimmät työvälineet hyödynnettäväksesi ja meillä olet osa a+ huipputiimiä! Tiimeissä tuemme toisiamme – suuren yrityksen etuna on, että osaamista ja apua kiperiinkin kysymyksiin löytyy aina.

💎 Kiinnostuitko? 
Lisätietoja tehtävästä antaa mielellään palvelupäällikkö Riku Rosendahl. Hänet tavoitat parhaiten numerosta +358407433004.
 
Lähetäthän hakemuksesi 14.3.2025 mennessä. Käsittelemme tulleita hakemuksia jo hakuaikana ja täytämme paikan sopivan henkilön löydyttyä. 

Lisätietoja meistä ja kollegoista löydät täältä. Vastuullisuudestamme voit lukea täältä.





Source link