Vakinainen työsuhde
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, Liikunta, Liikuntaan Aktivointi, Kumppanuus- ja kehittämisyksikkö
Työavain: KUVA-02-44-24
Haku Päättyy: 05.09.2024 klo 16:00
Palkka: 3482,00 euroa/kk
Palvelussuhde: 1.10.2024
Työpaikan osoite: Konepajankuja 3, 00510
Haemme suunnittelijaa vakituiseen työsuhteeseen Liikunnan suunnittelu -tiimiin Kumppanuus- ja kehittämisyksikköön 1.10.2024 alkaen.
Kumppanuus- ja kehittämisyksikön Liikunnan suunnittelu -tiimi vastaa liikunnan avustuksista, kumppanuustapahtumista, liikuntapalvelukokonaisuuden asiantuntija-, suunnittelu- ja kehittämistehtävistä, erillishankkeista ja henkilöstöliikunnasta.
Suunnittelijana tehtävänäsi on liikunnan avustuspäätösten valmisteluun liittyvät tehtävät sekä avustusten käytön seuranta- ja neuvontatehtävät. Tehtäviisi kuuluu myös avustuksiin liittyvien prosessien ja sähköisten lomakkeiden kehittäminen sekä avustusjärjestelmien pääkäyttäjyys. Toimit vuorovaikutuksessa liikuntaseurojen ja seuraparlamentin kanssa ja osallistat kyseisiä tahoja avustustoiminnan kehittämisessä. Osana avustustiimiä edistät vastuullisuutta avustus- ja seuratoiminnassa.
Tehtävän kelpoisuusehtona on korkeakoulututkinto. Lisäksi tehtävässä edellytetään erinomaista suomen kielen taitoa, hyvää englannin kielen taitoa ja tyydyttävää ruotsin kielen taitoa.
Sinulla on erinomaiset yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot. Pidämme tärkeänä kykyäsi toimia ratkaisukeskeisesti ja johtaa omaa toimintaasi annettujen tavoitteiden ja aikataulujen pohjalta. Sinulla on valmiudet myös kehittämistehtäviin.
Eduksesi luemme liikunnan kansalaistoiminnan, mukaan lukien seuratoiminnan tuntemuksen.
Tarjoamme sinulle monipuolisen työn viihtyisässä työympäristössä ja mukavassa työyhteisössä. Työlläsi on yhteiskunnallista merkitystä ja palkitsemme mielellämme hyvistä työsuorituksista. Helsingin kaupungin työntekijänä saat myös runsaasti erilaisia henkilöstöetuja. Kaupunki tarjoaa muun muassa vapaa-ajan etuja, kuten runsaan henkilöstöliikunnan tarjonnan ja Epassin kulttuuri- ja liikuntaedun, lounasedun, työmatkalippuedun sekä alennuksia eri liikkeistä.
Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Helsingin kaupunki kannustaa anonyymiin rekrytointiin, ja tämä rekrytointi toteutetaan anonyymisti. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen. Täytä työnhakulomake normaalisti. Huomioi hakemusta kirjoittaessasi, että se noudattaa anonymiteetin periaatteita. Esihenkilö valitsee haastateltavat henkilöt anonyymin yhteenvedon perusteella eikä siinä ole nähtävissä hakijan nimeä, ikää, sukupuolta tai äidinkieltä.
Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu viidestä palvelukokonaisuudesta: kirjasto, kulttuuri, liikunta, nuoriso ja hallinto. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.
Sopimusala
KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus
Lisätietoja tehtävästä antaa
Yksikön päällikkö Taina Korell, puh. 040 3501898
Soittoajat:
ti 27.8. klo 11.15-12
to 29.8. klo 8.15-9
ma 2.9. klo 13.30-14.15