Haemme vammaispalvelujen sosiaalityöntekijää Liedon alueelle!
Etsimme osaavaan joukkoomme sosiaalityöntekijää vakituiseen virkaan. Meillä pääset tekemään merkityksellistä työtä ja vaikuttamaan työn sisältöön ja toimintakäytäntöihin. Työ on palkitsevaa asiantuntijatyötä, jossa pääset kehittämään uutta ja omaa osaamistasi. Olennaista työssämme on asiakkaan kohtaaminen.
Meillä on hyvä ja työhönsä sitoutunut tiimi. Kokenut esihenkilö ja osaavat kollegat tukevat sinua työssäsi. Työskentelyalueena on pääsääntöisesti Lieto, Koski Tl ja Marttila. Toimimme tiiviissä yhteistyössä Loimaan, Pöytyän, Oripään, Auran, Kaarinan, Paimion ja Sauvon vammaispalvelujen kanssa, mikä mahdollistaa joustavan yhteistyön ja konsultoinnin.
Työsi vammaispalvelujen sosiaalityöntekijänä on vaativaa asiantuntijatyötä. Tehtäväsi muodostuvat vammaisten henkilöiden ja heidän läheistensä kanssa tehtävästä sosiaalityöstä, palvelutarpeen arvioinneista, palvelusuunnitelmien laatimisesta sekä viranhaltijapäätösten tekemisestä ja palvelujen järjestämisestä.
Työyhteisönä olemme joustava, monipuolista osaamista tukeva, kannustava ja turvallinen. Meille on tärkeää, että työn ohessa on myös iloa ja huumoria. Panostamme työntekijöidemme hyvinvointiin ja pidämme kiinni työajoista. Meillä on säännöllinen ryhmätyönohjaus ja mahdollisuus osittaiseen etätyöhön.
Tehtävässä edellytetään hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä kykyä pari- ja tiimityöskentelyyn ja viranomaisyhteistyöhön. Arvostamme asiakaslähtöisyyttä, kehittämismyönteisyyttä, aktiivista ja itsenäistä työotetta sekä hyviä organisointi- ja dokumentointitaitoja.
Työ vaatii liikkumista alueella, ajokortti katsotaan eduksi. Meillä on käytössä Leasing-autoja ja muita ratkaisuja, joilla voimme helpottaa liikkumistasi alueella.
Tehtävä alkaa sopimuksen mukaan ja siinä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) mukainen sosiaalityöntekijän laillistus. Huomiomme myös sosiaalityötä yliopistossa opiskelevat sijaiskelpoiset hakijat.
Noudatamme tartuntatautilain 48§ mukaisia vaatimuksia työntekijöiden rokotussuojasta, joka koskee sosiaalihuollon ja terveydenhuollon toimintayksiköiden asiakas- ja potilastiloissa työskenteleviä.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle virkaan/työsuhteeseen valitulta pyydetään satunnaisesti huumausainetodistus.
Haluamme edistää tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista ja arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme. Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolia olevia sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.
Lisätietoja
Yhteystiedot
johtava sosiaalityöntekijä Paula Peltola, p. 0401590525, [email protected]
vammaispalvelupäällikkö Liisa Kuttila, p. 0505689724, [email protected]
Hakemuksen jättäminen: Hakemus tulee jättää sähköisen hakulomakkeen kautta. Jos et pysty tekemään sähköistä hakemusta, voi paperihakemuksen toimittaa postitse osoitteella Varha, Kirjaamo, PL 52, 20521 Turku.