Haemme sosiaaliohjaajaa määräaikaiseen tehtävään Muhoksen aikuisten sosiaali- ja päihdepalveluihin. Tehtävä alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian ja kestää 31.12.2024 saakka.
Sosiaaliohjaajan virka sijoittuu aikuisten sosiaali- ja päihdepalveluihin, sijoituspaikkana Muhos. Sosiaaliohjaajan tehtäviin kuuluvat asiakkaiden ohjaus ja neuvonta, palvelutarpeen arviointi, asiakassuunnitelmien ja palvelupäätösten tekeminen. Työtä tehdään yhdessä aikuissosiaalityön tiimin ja eri yhteistyötahojen kanssa. Lisäksi tehtävään kuuluu täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen päätöksiä.
Arvostamme kokemusta aikuisten kanssa tehdystä sosiaalityöstä ja kykyä joustavaan ja itsenäiseen työskentelyyn. Työnohjaus on järjestetty. Tarpeen mukaan työntekijälle voidaan osoittaa vastaavia tehtäviä laajemmaltakin alueelta, esimerkiksi loma-aikoina. Tehtävän hoitaminen edellyttää voimassaolevaa ajokorttia.
Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 817/2015 3§ ja 8§ mukainen pätevyys.
Haastatteluun kutsuttavalta tarkistamme alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset. Työnhakijan tulee olla rekisteröityneenä Valviran ylläpitämään Suosikki-rekisteriin.
Sijaisuus täytetään sopivan sijaisen löydyttyä. Sijaisuus on haettavana vähintään viiden ilmoituksen julkaisua seuraavan kalenteripäivän ajan.
Noudatamme työsuhteissa enintään 6 kk koeaikaa. Koeaika voi olla enintään puolet palvelussuhteen kestoajasta alle 12 kk kestävissä määräaikaisissa palvelussuhteissa.
Henkilöstön rokotussuojan osalta noudatamme työn ja tartuntatautilain edellyttämää rokotussuojaa.
Lisätietoja
Yhteystiedot
Lisätietoja antaa vastuuyksikköpäällikkö Tarja Kinnunen, p. 044 311 4677. Sähköposti: [email protected]
Tehtävään haetaan sähköisellä hakulomakkeella. Hakemuksen pääset täyttämään työpaikkailmoituksen Hae työpaikkaa-linkistä.