Palveluneuvojana olet yksi avainhenkilöistämme henkivakuutusliiketoiminnan kasvun tukena. Vapaaehtoisten eläkevakuutusten palveluneuvojana vastaat eläkevakuutusten monipuolisesta asiakaspalvelusta. Työskentelet molemmissa tehtävissä monikanavaisesti puhelimessa ja sähköisiä palvelukanavia käyttäen. Työvuorot sijoittuvat arkisin klo 8 – 16 välille ja perehdytyksen jälkeen myös osittainen etätyö on mahdollista.
Odotamme sinulta
- Innostavaa, vastuuntuntoista ja aktiivista työskentelyotetta
- Erinomaisia vuorovaikutustaitoja sekä sujuvaa suullista ja kirjallista ilmaisukykyä
- Positiivista asiakaspalveluasennetta ja yhteistyötaitoja. Pienessä tiimissä työskennellessä joustavuutta ja oma-aloitteisuutta arvostetaan
- Kykyä tehdä ajoittain nopeatempoista työtä, jossa työtehtävät voivat vaihdella päivittäin
- Rohkeutta ja kykyä itsenäiseen päätöksentekoon sekä halua oppia uutta
- Ruotsin kielen sujuvaa suullista ja kirjallista osaamista
Tarjoamme
Mielenkiintoisen, monipuolisen ja tavoitteellisen tehtävän organisaatiossa, jossa on tutkitusti erittäin hyvä, kannustava ja avoin työilmapiiri, ja jossa sinulla on mahdollisuus kehittää itseäsi ja laajentaa omaa osaamistasi jatkuvasti kehittyvässä ympäristössä. Mahdollisuuden päästä mukaan aivan uuden tiimin toimintaan heti alkumetreistä lähtien ja olla mukana rakentamassa tiimin onnistumistarinaa.
Meillä LähiTapiolassa on inhimillinen, arvostava ja välittävä työyhteisö sekä kulttuuri, jota ohjaavat ryhmämme vahvat arvot: hyväntahtoisuus, intohimo ja rohkeus. Työhyvinvointisi on meille tärkeää, ja panostamme esimerkiksi työn ja vapaa-ajan yhteensovittamiseen. Käytössämme on muun muassa monipaikkaisen työn malli, jonka ansiosta voit tehdä työtäsi osin paikasta riippumatta.
LähiTapiolassa pääset nauttimaan hyvistä henkilöstöeduista, mm. liikunta-, kulttuuri-, ateria- ja hyvinvointieduista, henkilöstörahastosta, vakuutusmaksualennuksista, loistavista kumppanuuseduista ja työterveyshuollosta, jota on täydennetty sairauskulu- ja vapaa-ajan tapaturmavakuutuksilla.
Lisätietoja
Jos sinulla on mielessä kysymyksiä tehtävästä tai meillä työskentelystä, lisätietoja antaa palvelupäällikkö Johanna Kuitunen puh +358449024770 ke 4.2. kello 9-11 ja ma 9.2. kello 12-14 tai [email protected] .
Hae tehtävää täyttämällä hakulomake 16.2.2026 mennessä. Olisi hienoa, jos pystyisit aloittamaan työskentelyn kanssamme mahdollisimman pian!
Tehtävään alustavasti valitun henkilön luottotiedot tarkistetaan ennen lopullista valintapäätöstä.
Tehtävään valittavan henkilön tulee täyttää vakuutusalan hyvämaineisuusvaatimukset ja tämä varmistetaan työsopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä.
Tietoa yrityksestä
LähiTapiola on yli 100 vuoden historiansa laajentunut yksittäisten pitäjien paloapuyhdistyksistä vahinko-, henki- ja eläkevakuuttamisen sekä sijoittamisen ja säästämisen palveluita tarjoavaksi elämänturvayhtiöksi. Tavoitteemme on olla omistaja-asiakkaamme paras kumppani elämänturvassa. Edistämme ennakoivasti terveyttä ja hyvinvointia. Autamme asiakkaitamme varautumaan ja vaurastumaan. Ennaltaehkäisemme vahinkoja ja autamme, jos jotain sattuu.
LähiTapiola-ryhmän muodostavat LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö (LähiTapiola Vahinkoyhtiö), LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö (LähiTapiola Henkiyhtiö) ja 19 alueellista keskinäistä vahinkovakuutusyhtiötä (Alueyhtiöt). LähiTapiola-ryhmään kuuluu lisäksi Suomen Vahinkovakuutus Oy, LähiTapiola Varainhoito Oy, sijoitusrahastoyhtiö Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj, kiinteistösijoitus- ja kiinteistöpalveluja tarjoava LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy, vaihtoehtorahastojen hallinnointiyhtiö LähiTapiola Vaihtoehtorahastot Oy sekä ajoneuvojen ja koneiden osamaksurahoitusta tarjoava LähiTapiola Rahoitus Oy.
Paikallisuus ja asiakasomisteisuus erotta vat meidät monista muista finanssialan toimijoista. Meillä on lähes 1,8 miljoonaa omistaja-asiakasta, joiden palveluksessa ovat 19 alueellista keskinäistä vakuutusyhtiötä ja lähes 180 toimipistettä eri puolilla Suomea. Asiakas hyötyy paikallisuudesta monin tavoin: olemme lähellä, tunnemme paikalliset riskit sekä vaikutamme aktiivisesti omistaja-asiakkaidemme lähielinpiirissä.
Vakuutamme yli 900 000 kotia ja 1 ,8 miljoonaa ajoneuvoa sekä hoidamme yli 170 000 yrityksen, yrittäjän ja yhteisön vakuutusasioita. Lähes 80 % viljelijöistä käyttää palveluitamme. LähiTapiola Varainhoito palkittiin vastuullisena varainhoitajana SFR-tutkimuksessa* 2018-2023 . Hallinnoimme LähiTapiola Varainhoitokonserniin kuuluvissa yhtiöissä yhteensä 28,9 miljardin euron varallisuutta (12/2023). Meiltä voi löytää myös uuden kodin tai toimitilan, tarjonnassa n. 4 700 vuokra-asuntoa ja 600 000 m2 toimitilaa.
Vastuullisuustyömme perusta on asiakasomisteisuus ja aktiivinen roolimme suomalaisessa yhteiskunnassa. Vaikutamme vastuullisesti ja edistämme paikallisyhteisöjen ja koko yhteiskunnan turvallisuutta sekä hyvinvointia yhteiskuntavastuun kumppaneidemme kanssa. Valtakunnallisia yhteiskuntavastuun kumppaneitamme ovat esimerkiksi Suomen Punainen Risti, Takuusäätiö, Nuorten Yrittäjyys ja talous NYT sekä Mieli ry.
Meillä työskentelee noin 3800 elämänturvaajaa eri puolella Suomea. Meille on tärkeää erinomaisen henkilöstökokemuksen jatkuva parantaminen. Panostamme elämänturvaajien hyvinvointiin ja osaamisen kehittämiseen. Kehitämme jatkuvasti arvojemme mukaista yrityskulttuuria- meillä johdetaan Johtamislupaustemme mukaisesti arvostavasti, aktiivisesti ja tavoitteellisesti. Yhdessä koko henkilöstön voimin tehdyissä työntekijälupauksissa lupaamme asiakaspalvelijana, työyhteisön jäsenenä, johdettavana ja itsellemme kantaa vastuun, kehittää, kunnioittaa ja uskaltaa. Haluamme edistää tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työyhteisössämme.
Henkilöstökokemuksemme on huipputasoa. Olemme saavuttaneet useana vuonna peräkkäin Suomen innostavimmat työpaikat –tunnustuksen.
Oletko sinä elämänturvaaja? – Tule mukaan osaksi tiimiämme!
