Rekrytointikonsultti & lähitukitiimin esihenkilö Nicoon
Etsimme lähitukiasiantuntijoiden esihenkilöä ja it-rekrytoinnin ammattilaista vahvistamaan Nicon johtotiimiä. Tehtävä avautuu Nicon kasvun myötä.
Tehtäviisi kuuluu
Huolehdit sinulle nimettyjen asiakkaiden it-osaamisen saatavuudesta, toimit lähitukiasiantuntijoiden esihenkilönä ja rekrytoinnissa erikoistut oman vastuualueesi asiantuntijoiden löytämiseen sekä konsultoimaan asiakkaita onnistuneen it-rekrytoinnin toteuttamisessa. Ilmoishakujen lisäksi teet tarvittaessa suorahakuja osaajien löytämiseksi.
Tehtäviisi kuuluu systemaattisen asiakasyhteydenpidon lisäksi oman alansa parhaiden osaajien hakeminen, haastattelut, urasparraus, rekrytointi ja suorahaut, resursointi sekä esihenkilötyö. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse, sillä tukenasi on it- ja henkilöstöpalvelualan ammattilaisia. Toimit Nicon henkilöstöpalveluliiketoiminnan johtotiimin jäsenenä. Osallistut myös toiminnan kehittämisprojekteihin vahvuuksiesi ja intohimosi mukaan. Tehtävää voit hoitaa hybridimallilla eli osittain Helsingin, Tampereen, Turun tai Oulun toimistolla ja osittain etänä.
Työmme ilo syntyy ennen kaikkea siitä, että saamme yhdistettyä asiakkaidemme hankkeisiin sopivat tekijät ja tekijöille mieluisat työt. Tässä tehtävässä pääsetkin keskustelemaan päivittäin kiinnostavien henkilöiden kanssa, niin it-alan asiantuntijoiden kuin asiakkaan päättäjien kanssa.
Arvostamme kokemusta
- It-alan esihenkilötehtävistä ja rekrytoinnista
- Rekrytointikonsultin tehtävistä
- It-alan rooleista ja osaamisista, erityisesti lähitukiasiantuntijoiden osalta
- Asiakasyhteistyöstä
- Henkilöstöalasta
Lisäksi arvostamme kykyä verkostoitua, innostaa ja vaikuttaa – myös sosiaalisessa mediassa. Ihan kaikkea ei tarvitse osata valmiina, kunhan sinulla on aito halu oppia ja kehittyä.
Tarjoamme sinulle pienen yrityksen joustavat toimintatavat ja ison konsernin tuen. Pääset mukaan vaikuttamaan Nicon kasvuun ja menestykseen. Saat omat vastuuasiakkuudet ja asiantuntijatiimin sekä mainiot kollegat.
Lisäksi tarjoamme sinulle kattavat henkilöstöedut, kuten erikoislääkäritasoisen työterveyshuollon, laajat osaamisen kehittämisen mahdollisuudet, lounasedun, puhelinedun, Nicon ja Fujitsun henkilöstötilaisuuksia, harrastuskerhoja ja ensiluokkaiset työvälineet.
Nico on Fujitsun omistama it-alan rekrytointi- ja asiantuntijavuokrausyritys, joka tehtävänä on varmistaa, että asiakkailla on käyttävissään tarvitsemansa it-osaaminen. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Turussa, Oulussa ja Tallinnassa.
Käy tutustumassa blogiimme ja kotisivuihimme saadaksesi kokonaisvaltaisemman kuvan meistä! Voit lisäksi tutustua LinkedInissä tulevaan esihenkilöösi Tarmoon sekä läheisiin kollegoihisi Ariin, Kimmoon, Heidiin, Merviin, Tarjaan, Monaan ja Juhaan. Löydät Nicon myös sosiaalisen median kanavista kuten LinkedInistä.
Rekrytointiprosessiin sisältyy 2-3 haastattelua ja online-arviointi. Valittavalle henkilölle tehdään perusmuotoinen turvallisuusselvitys.
Tehtävä on vakituinen ja se alkaa elokuussa 2025 tai sopimuksen mukaan.
Lisätietoja Nicosta: www.nico.fi
Kiinnostuitko? Kerro meille tarkemmin taustastasi lähettämällä hakemuksesi palkkatoiveineen 1.6. mennessä oheisen linkin kautta ja liitä mukaan CV:si.
Lisätietoja ja yhteydenotot: Tarmo Antila, p. 0500-447024 tai s-posti: [email protected]
Hakuaika alkaa: 19.05.2025Hakuaika päättyy: 01.06.2025