Ravintolatyöntekijä, ABC Hyvinkää, HOK-Elanto, KESÄTYÖ – HOK-Elanto – Työpaikat


Ravintolatyöntekijä osa-aikaiseen 60-90h/3vko työsuhteeseen, kesätyö

Hyvinkään ABC ravintola palvelee asiakkaita vilkkaan Helsinki-Tampere moottoritien varrella. Meille on tärkeää ilahduttaa asiakkaita persoonallisella palvelulla, aina hyvällä fiiliksellä. Ravintola on avoinna 24h vuoden jokaisena päivänä, joten työajat ajoittuvat kaikkiin vuorokaudenaikoihin.

Sinulla on nyt hieno mahdollisuus päästä kesätöihin Hyvinkään ABC-ravintolaan ja samalla testaamaan HOK-Elantoa työnantajana! Ravintolapäällikkö Tarja Kaislan sanoin: ” Meillä on hyvä tiimi, mukavasti myyntiä ja paljon työkavereita. Jokaiselle työtunnille riittää sopivasti puuhaa. Aamiaisbuffet, lounasbuffet ja à la carte -annokset vitriinituotteiden lisäksi tuovat monipuolisuutta työnkuvaan. Tervetuloa rentoon tiimiin tuomaan mukaan intoa ja osaamista.”

Et välttämättä tarvitse aiempaa kokemusta ravintolatyöstä pärjätäksesi tässä työssä, sillä me panostamme vahvasti perehdytykseen ja halu oppia sekä työtä arvostava asenne riittävät. Vähintään 18 vuoden ikä on tarpeen, koska työvuoroja on myös 22 – 06 välisenä aikana. Työsuhteen tarkoista aloitus- ja päättymispäivistä voimme sopia yhdessä kanssasi.

Ravintolatyöntekijän toimenkuva on hyvin monipuolinen. Työpäivään mahtuu salin siisitimistä, buffet-pöydästä huolehtimista niin, että asiakkaille on aina tarjolla riittävästi juomia, lautasia, ruokailuvälineitä ja servettejä siistissä pöydässä. Kokit pitävät huolen ruuan riittävyydestä, mutta läheisessä yhteistyössä salihenkilökunnan kanssa – ihan samoin kuin vitriinin kanssa. Puhumalla varmistamme, että kaikki toimii. Kahvia meillä kuuluu päivässä sammioittain ja kahvikoneen käyttö (täyttö, purut pois, pesu) onkin tärkeä tehtävä kassavuorossa työskenneltäessä. Meillä käy satoja asiakkaita päivässä, joten tylsää hetkeä ei tule, kun yllä olevien tehtävien lisäksi käytettyjen astioiden kärryjä viedään keittiöön ja puhtaita astioita tuodaan tilalle. Kesällä meillä on myös terassi ja asiakkaat saavat sinne saakka tilaamiaan annoksia ja toki terassin aluekin pidetään siistinä.

Pärjäät hienosti meillä, jos sinulla on reipas ja tarmokas ote työskentelyyn ja haluat olla osa isoa työyhteisöä. Pelaat hyvin yhteen kollegoidesi kanssa ja olet aidosti asiakaspalveluhenkinen. Asiakas on Sinulle nro 1! Meillä pääset osaksi tiimiä, jossa yhdessä saadaan jokainen asiakas todella tuntemaan itsensä ykköseksi. Hommat hoidetaan positiivinen pilke silmäkulmassa, mutta tarvittavat asiat otetaan vakavasti. Tie asiakkaan sydämeen syntyy herkullisen ruuan ja innostuneen fiiliksen kautta!

Jos valitsemme toisemme, pääset kesän ajaksi osaksi Restaurant Love -perhettä ja myös S-ryhmän erinomaisten ostoetujen piiriin. Tsekkaa vielä: Henkilöstöedut – HOK-Elanto ja ABC Hyvinkää ravintola. Meillä saat ihan parhaat työkaverit ja arvokasta työkokemusta.

Tässä tehtävässä palkka määräytyy kokemuksen ja osaamisen mukaan ollen 11,58-12,88 €/tunti ja tähän tietenkin vuorolisät päälle.

Toimi nopeasti! Käsittelemme hakemuksia ja teemme valintoja jo hakuaikana. StaffPoint käsittelee hakemukset ja hakija työllistyy HOK-Elannolle määräaikaiseen työsuhteeseen. Teemme ensimmäisen haastattelun videohaastatteluna, joten seuraathan sähköpostiasi aktiivisesti.

Ota yhteyttä:
Puhelin: 044 420 4311

Sähköposti: [email protected]
Sijainti: Peltokuumolantie 2, 05800 Hyvinkää





Source link