KIINTEISTÖPÄÄLLIKKÖÄ/ ISÄNNÖITSIJÄÄ
Oiva Isännöinnin Helsingin, Bulevardin toimistolle.
Tässä roolissa työtehtäviisi kuuluu kiinteistöyhtiöiden isännöinti/toimitusjohtajuus pääkaupunkiseudulla. Vastaat hoidettavaksesi uskottujen kiinteistöjen hallinnosta, taloudesta ja päätösten toimeenpanosta. Huolehdit kiinteistöjen kunnossapidosta ja korjauksista sekä valvot kiinteistöyhtiöiden yhteistyökumppaneiden toimintaa. Varmistat kiinteistöjen arvon säilymisen ja asiakkaiden sujuvan arjen toteutumisen. Asiakkaasi ovat pääosin julkisia toimijoita, järjestöjä ja suurempien kiinteistömassojen omistajia, eivät asunto-osakeyhtiöitä.
Uskomme, että paras jälki syntyy tiimityönä! Siksi meillä asiakkaidemme asioita ja hallintoa hoitaa asiantunteva tiimi, jossa rinnallasi työskentelevät tekninen isännöitsijä, kiinteistösihteeri, kirjanpitäjä ja asiakaspalvelu. Kaikki toiminnot ovat saman katon alla, joten tiimikaverilta saat aina apua.
Millaista osaamista työssä tarvitaan?
Etsimme tehtävään kiinteistöpäällikön tai isännöitsijän tehtävissä jo kannuksensa alalla hankkinutta ammattilaista, joka arvostaa mahdollisuutta toimia monipuolisten kohteiden parissa. Tehtävässä menestymistä tukee kaupallinen ja/tai tekninen koulutus. Alan erikoistutkinto (IAT, ITS, AIT) katsotaan eduksesi.
Hyödynnämme kohteiden johtamisessa moderneja, digitaalisia työkaluja, joten pärjäät meillä parhaiten, jos sinulla on hyvät tietotekniset valmiudet ja kyky oppia käyttämään uusia järjestelmiä. Digitaalisten palveluiden ansiosta isännöitsijämme voivat keskittyä taloyhtiöiden ja kiinteistöyhtiöiden kehittämiseen sekä yhteistyöhön hallitusten kanssa.
Työssäsi tarvitset sujuvia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Hallitset aikatauluja ja toimit tehokkaasti sekä oma-aloitteisesti myös paineen alla. Olet aktiivinen ja pystyt tekemään nopeitakin päätöksiä. Sinulla on timanttinen asiakaspalveluasenne ja hyvä ongelmanratkaisukyky.
Tehtävä sijoittuu Bulevardin toimistollemme, jossa toivomme sinun pystyvän työskentelemään myös rinta rinnan tiimimme kanssa. Tehtävä vaatii myös säännöllistä, viikoittaista läsnäoloa asiakaskohteissamme. Työ painottuu virka-aikaan ja etätöitä on myös mahdollista tehdä sovitusti.
Mitä tarjoamme?
Tavoitteenamme on uudistaa isännöintialaa perusteellisesti ja tarjota läpinäkyvää, mutkatonta, paikallista palvelua entistä useammalla paikkakunnalla. Intohimomme on luoda edellytykset oivalliselle taloyhtiöelämälle. Tarjoamme sinulle kasvavan ja kehittyvän työyhteisön ja ammattilaisista koostuvan tiimin täyden tuen.
Kiinteistöjen omistajat antavat isännöinnillemme hoidettavakseen kaikkein tärkeimmän omaisuutensa. Vastaamme tähän luottamukseen avoimuudella ja erinomaisella paikallisilla palveluilla, joita kehitämme asiakaslähtöisesti. Oivalla kaikki ei ole vielä valmista – pääsetkin mukaan kasvumatkallemme ja aidosti vaikuttamaan tekemisemme tapoihin.
Haluamme olla toimialan paras työpaikka. 🥇 Tiedämme, että osaavat ja työssään viihtyvät ammattilaiset ovat oivallisen asiakaskokemuksen tae – siksi pidämme hyvää huolta henkilöstöstämme. Perehdytämme sinut tehtäviisi ja tarjoamme koulutusta tarpeesi mukaan sekä hyvät henkilöstöedut.
Miten haet tätä työtä?
Hae työtehtävää lähettämällä vapaamuotoinen hakemus ja cv palkkatoiveineen. Haku on auki 3.7.2025 saakka. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä, joten olethan ripeä! 🏃♀️
Haluatko kysyä lisää?
Lisätietoja paikasta voit kysyä rekrykumppaniltamme, Porkkana ja kepin Kaisalta sekä Tinalta 🥕. Kaisan tavoitat parhaiten 17.6 sekä 24-27.6. Tinan tavoitat 18.6 klo 9-11, 23.6 klo 12-14 ja 1.7 klo 14-16). Muina aikoina, laita viestiä niin sovitaan aika puhelulle.
Toivottavasti innostuit ja kuulemme sinusta pian!