Haemme sosiaaliohjaajaa Pohjanmaan hyvinvointialueelle, alkusijoituspaikka lastensuojeluyksikkö Mäntykoti Vaasassa. Mäntykoti on seitsemänpaikkainen lastensuojelun asumisyksikkö, joka on tarkoitettu lastensuojelullisin perustein sijoitetuille lapsille alakouluikäisistä itsenäistyviin...
Sosiaalityöntekijä, iäkkäiden palvelut, Närpiö, Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue – Närpiö
Haemme sosiaalityöntekijää vakinaiseen virkaan iäkkäiden palveluihin asiakas- ja palveluohjaus tulosalueelle, sijoituspaikkana alkuun Närpiö. Tulosalue asiakas- ja palveluohjaus sisältää monen tasoista toimintaa. Toimintaan kuuluu sosiaali- ja terveyspalveluiden yleistä ensivaiheen...
Koulunkäynnin ohjaaja, Mikkelin kaupunki – Mikkeli
Haettavana on koulunkäynnin ohjaajan tehtävä ajaksi 5.9.2024 - 31.5.2025 (tai aloitus sopimuksen mukaan) Saimaanportin yhtenäiskoulussa. Laadukas työtehtävien hoitaminen edellyttää oma-aloitteisuutta, aktiivista roolia toimintaympäristössä, puheeksi ottamisen rohkeutta sekä valmiutta...
Ohjaaja (lähihoitaja), Tukena Vennintähti, Tukena Oy – Rovaniemi
Tule tekemään merkityksellistä työtä kehitysvamman tai muun syyn vuoksi apua ja tukea tarvitsevien asiakkaidemme kanssa! Etsimme nyt ohjaajaa Tukena Vennintähteen määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 23.9.-31.12.2024. Tukena Vennintähti sijaitsee Rovaniemen Vennivaarassa vehreällä...
Sosiaalityöntekijä, virka, vammaispalvelut, Ylivieska, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue – Alavieska
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen vammaispalvelujen toimialueella yhteisten palvelujen osaamiskeskuksessa on haettavana sosiaalityöntekijän vakinainen virka. Toiminta-alueeseen kuuluu Ylivieska, Alavieska, Sievi, Nivala ja Oulainen. Viran toimipiste sijaitsee Ylivieskassa. Viran...
Sosiaalityöntekijä, virka, vammaispalvelut, Raahe, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue – Kalajoki
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen vammaispalvelujen toimialueella yhteisten palvelujen osaamiskeskuksessa on haettavana sosiaalityöntekijän virka. Viran toimipisteenä on Raahe. Toiminta-alueeseen kuuluu Rannikon alue (Raahe, Siikajoki, Pyhäjoki, Kalajoki, Merijärvi). Viran toimipiste...
Henkilökohtainen avustaja, Rovaniemi – Rovaniemi, – Rovaniemi
Haluatko sinä mukaan joukkoomme tekemään merkityksellistä työtä? Etsimme henkilökohtaisia avustajia asiakkaillemme Rovaniemelle keikkatyöhön sekä vakituisempiin viikkotunteihin. Työtä on tarjolla erilaisia tuntimääriä hakijan elämäntilanteen ja toiveiden mukaan. Työ voi sisältää...
Henkilökohtainen avustaja, Orimattila – Orimattila, – Orimattila
Haluatko sinä mukaan joukkoomme tekemään merkityksellistä työtä? Etsimme henkilökohtaista avustajaa miesasiakkaallemme Orimattilaan. Vuoro aina maanantaisin klo.14-16. Avustus pitää sisällään arjen askareissa avustamista. Etsitkö omaan elämäntilanteeseesi sopivaa työtä? Olet kenties...
Sosiaalityöntekijä, Lastensuojelu Kurikka, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue – Kurikka
Sosiaalityöntekijän vakituinen virka, Lastensuojelussa Kurikassa. Haemme lastensuojeluun sosiaalityöntekijää toistaiseksi voimassa olevaan virkaan. Alkusijoituspaikka Kurikan perhekeskuksessa. Kurikan lastensuojelussa on neljä sosiaalityöntekijän virkaa vastuuyksikköjohtajan johdolla. Nyt...
Sosiaaliohjaaja, Aikuissosiaalityö- ja ohjaus Ilmajoki, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue – Ilmajoki
Haemme vahvistusta tiimiimme ja etsimme syyskuusta 2024 alkaen vuoden määräaikaiseen virkaan sosiaaliohjaajaa työikäisten palveluihin, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle Ilmajoelle. Ensisijainen alkusijoituspaikkasi on Ilmajoki, työtehtäviä saattaa olla myös alueen muissa kunnissa....