Kattotyönjohtaja – Uusimaa – Sorcolor Oy – Työpaikat

Kattotyönjohtaja – Uusimaa – Sorcolor Oy – Työpaikat


Nyt on tarjolla kesätyö kattotyönjohtajana Suomen johtavassa maalausliikkeessä Sorcolorilla. Etsimme Uudenmaan kattoyksikköön työnjohtajaa kesäkaudelle. Sorcolor tekee katon maalauksia tiili- ja peltikatoille sekä pieniä katon korjaustöitä.

Kannattava kasvu ja tuloksellinen liiketoiminta tekevät Sorcolorista erityisen kiinnostavan työpaikan, joka mahdollistaa monipuolisen urapolun. Tätä työmahdollisuutta et halua missata!

Sorcolor on perheyritys, jota johdetaan seuraavien arvojen mukaan:
– Ole osa tarinaa – Jokainen asiakas ja työntekijä on osa suurta kokonaisuutta ja yrityksen suuri tarina koostuu monista yksittäisistä tarinoista ja henkilöistä. Haluamme sitouttaa työntekijät osaksi yhteisiä tulevaisuuden tavoitteita.
– Rajattoman hyvä – Maalaamme rajatonta pintaa ja pyrimme muissakin asioissa toimimaan rajattoman hyvin. Rajansa kaikella, paitsi meillä.
– Löydämme aina ratkaisun – Sorrilla ei jätetä asioita roikkumaan. Vuosien varrelle on mahtunut hyviä ja huonoja kokeiluja. Jos teemme virheen, olemme valmiita etsimään ratkaisun niin työntekijän kuin asiakkaan ongelmaan.

Millaista työnjohtajan työ on Sorrilla?

Iloinen maalari ja onnellinen asiakas! Tämä on tavoitteesi joka päiväisessä työssäsi. Työnjohtajan työnkuvan keskiössä on oman työntekijätiimin johtaminen tiiviissä yhteistyössä oman esihenkilön kanssa. Työnjohtajan vastuulla on työmaiden aikatauluttaminen, suunnittelu, johtaminen sekä valvonta. Työtä johdetaan laadukkaiden prosessien mukaan, joissa tarkasti määritellyt vastuujaot helpottavat työn laadukasta toteutusta. Kyllä, keskiössä on siis valtaisa vastuu työturvallisuudesta jalaadusta. Laatu taas tarkoittaa sitä rajattoman hyvää jälkeä, turvallista työskentelyä sekä aikataulussa pysymistä. Odotamme paljon, mutta olemme myös valmiita opettamaan.

Työnjohtajan arki ei ole toimistossa tietokoneen ääressä istumista, vaan maalareiden johtamista kentällä eli työmailla. Tärkeimmät kaverisi työarjessa ovat maalarisi ja oma esihenkilö. Toimit kuitenkin myös tiiviissä yhteistyössä erilaisten työtä tukevien toimijoiden sekä asiakkaiden kanssa. Työn vaihteleva luonne on ehdottomasti yksi sen mielenkiintoisimmista ulottuvuuksista.

Meillä työskentelee työnjohtajina alalla kaiken nähneitä ammattilaisia, mutta myös muutaman maalauskesän aikana asenteensa ja vastuuntuntonsa näyttäneitä nuoria tulevaisuuden lupauksia. Yhtä muottia tähän pestiin ei ole.

Mitä odotamme sinulta?

Etsimme vastuunkantajaa, jolla on hyvä organisointi- ja ongelmanratkaisukyky sekä kokemusta katon maalaustöistä. Työ vaatii viitseliäisyyttä ja asioiden loppuun asti tekemistä, jotta maalaustyön laadukas toteuttaminen onnistuu.

Haluamme olla askeleen edellä. Emme pelkästään maalausmarkkinassa, vaan myös jokaisen työmaan osalta. Tähän kiteytyy se mitä odotamme työnjohtajalta. Halua ja kykyä tehdä maalareiden elämästä mahdollisimman helppoa suunnittelemalla ja johtamalla työtä aktiivisesti. Se vaatii, mutta palkitsee!

Etsimme siis ihmistä, joka ei säikähdä ensimmäisestä vastoinkäymisestä ja on valmis tekemään oman osuutensa tuotantomme prosessista viitseliäästi ja kurinalaisesti.

Maalaaminen saattaa kuulostaa helpolta, mutta sitä se ei aina ole. Aiempi maalausalan kokemus katsotaan välttämättömäksi.

Mitä tarjoamme?

Tarjoamme erittäin motivoivan ja ammattimaisen työympäristön! Kannustamme vastuunkantoon ja mahdollistamme eri kokemuksella varustettujen työntekijöiden hyppäämisen seuraavalle portaalle omassa työssään. Tämä voi olla joko laadukkaasti hoidettu kesätyö tai alku pidemmälle työuralle.

Itse työhön tarjoamme laadukkaat ja ammattimaiset johtamisen työkalut, joilla haluamme mahdollistaa sinun ja muiden työntekijöiden onnistumisen. Itse maalaamiseen ja liikkuvaan työhön liittyvät seikat valmistelemme myös ennen aloitustasi. Näihin kuuluu esimerkiksi työauto sekä muut työhön vaadittavat koulutukset.

Mitä tästä työstä maksetaan?

Kiinteä maalausalan työehtosopimuksen mukainen kuukausipalkka, sekä onnistumisista maksettavat bonukset. Pohjapalkka neuvoteltavissa ammattitaidon ja kokemuksen mukaiseksi. Keskipalkka työnjohtajilla on noin 3000 euroa kuussa.

Työsuhteen kesto?

Työsuhde on aluksi määräaikainen maaliskuun alusta syyskuun loppuun, minkä jälkeen mahdollisuus vakinaistamiseen. Hyvät tekijät haluamme toki palkata taloon pysyvästi.

Lisätietoja voit kysyä Uudenmaan kattoyksikön päälliköltä Pietari Niskaselta:

Puh. 045 7838 2336

[email protected]



Source link

Kattotyönjohtaja – Uusimaa – Sorcolor Oy – Työpaikat

LVI-asentaja, Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy – Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy – Työpaikat


Etsimme nyt Uudenmaan alueelle useita LVI-asentajia ja kärkimiehiä asiakasyrityksellemme.

Työkohteita on monenlaisia ja etsimme kohteisiin kaiken tasoisia LVI-asentajia, mutta toivomme hakijoilta vähintään kuuden kuukauden soveltuvaa työkokemusta. Pääset tarvittaessa kehittämään ammattitaitoasi nopeallakin aikataululla monipuolisten kohteiden ja työvaiheiden ansiosta. Voit myös toimia kärkimiehenä osaamistasostasi ja kiinnostuksestasi riippuen.

Meillä Mestareilla työskennellessäsi pääset itse vaikuttamaan lähdetkö esimerkiksi uudis- vai saneerauskohteeseen. Maksamme aina vähintään TES:n mukaisen palkkauksen, mutta palkkaus on neuvoteltavissa osaamistasosi mukaan. Halutessasi saat myös mahdollisuuden työllistyä urakkaluontoisesti, jolloin palkkaus voi nousta yli TES:n mukaisen palkkauksen. Voit halutessasi työskennellä myös laskuttamalla.

Edellytämme hakijoilta:

  • Suoritettua talotekniikan perustutkintoa ja vähintään vuoden soveltuvaa työkokemusta LVI-asentajan töistä
  • Voimassa olevaa työturvallisuuskorttia; kortin suorittaminen on myös mahdollista kauttamme
  • Hyvää asennetta ja halua tehdä töitä!

Tarjoamme työntekijälle:

  • TES:n mukaisen korvauksen
  • Kattavan työterveyshuollon Pihlajalinnalla
  • Laadukkaat työvarusteet sekä Makitan työkalut käyttöösi
  • Mahdollisuuden kehittää omaa ammattitaitoa ja osaamista

Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen oheisen hakulinkin kautta. Huomioithan, että haastattelemme potentiaalisia hakijoita jatkuvasti.

Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy on rakennusalan ja talotekniikan toimialoilla toimiva henkilöstöpalveluyritys. Yrityksille tuotamme henkilöstöpalveluratkaisuja vahvalla ammattitaidolla. Työntekijöillemme olemme turvallinen ja luotettava työnantaja ja väylä rakennusalan uusiin haasteisiin. Mestareiden toiminta perustuu vahvoihin kumppanuussuhteisiin ja asiakaslähtöisyyteen. www.henkilostomestarit.fi



Source link

Kattotyönjohtaja – Uusimaa – Sorcolor Oy – Työpaikat

International Trade Specialist – Beamex Oy Ab – Työpaikat


Ready to work at the heart of our global operations?

We are now looking for a motivated and experienced International Trade Specialist to join our Business Operations Team!

About the role

You will join a close-knit and collaborative team within Beamex Sales and Business Operations, where diverse skills and perspectives come together to ensure smooth global operations. In this role, you will support export sales and delivery projects end-to-end, ensuring seamless execution and strong compliance. You will report to the Team Manager, Order Management and Compliance.

As part of your work, you will also develop and continuously improve processes related to financial instruments and trade compliance. You will work both independently and in close cooperation with colleagues across functions and locations. Flexibility and autonomy are central, as you will be trusted to take ownership of your responsibilities and adapt to evolving business needs.

Key Responsibilities 

  • Support daily operational tasks  by collaborating with team members and report directly to relevant stakeholders. 

  • Manage and monitor compliance with trade regulations and handle financial instruments such as letters of credit, bank guarantees and ocumentary collections. 

  • Ensure accurate documentation, audit trails and recordkeeping for trade and compliance cases.

  • Own and improve processes related to Trade compliance and export regulations. 

  • Conduct in-depth analysis of data related to deliveries, customs clearance, and associated costs to identify opportunities for financial optimization and enhanced cost control.

What helps you succeed in this role

  • Extensive experience in Export Sales of which a minimum of 2-3 years in Trade Finance, preferably including experience from the corporate side.

  • Deep understanding of and experience in managing Financial instruments (Documentary credit and Export Collection).  

  • Ability to apply key taxation principles relevant to international trade (i.e. withholding tax, VAT treatment) and basic export/import tax handling). 

  • Practical experience in trade-related regularatory requirements, including HS classification, country-of-origin rules, and documentation required for regulated markets outside EU. 

  • Strong written and verbal communication skills in English. Finnish and/or Swedish language skills are considered an advantage; proficiency in any other foreign language, such as for example Arabic, is also valued. 

  • Excellent working proficiency in usual Microsoft Office package, especially Power BI, Excel.  

  • Experience with systems and tools used for managing trade and compliance processes will be considered as an asset. 

  • Familiarity with international sanctions frameworks, or an interest in developing this expertise, will be considered as an asset.

What We Offer

At Beamex, you will join a stable, global company with a long-term mindset and strong values. We offer a meaningful position at the heart of our international operations, where your expertise supports compliant and efficient global trade.

You will work in a knowledgeable and supportive team that values collaboration, trust, and shared success. We believe in giving our people autonomy and responsibility, along with the flexibility to adapt in a changing environment.

In addition to a supportive work culture guided by our values – Open, Precise, and Enjoy – we offer competitive employment benefits, including flexible working arrangements, comprehensive occupational health care  and wellbeing benefits, and opportunities for continuous learning and professional development.

We’re offering a permanent, full-time position based in Finland. The role is hybrid, with monthly visits required at our Pietarsaari HQ. 

Interested and ready to apply?

We would be happy to hear from you. Please submit your application and CV through our recruitment system by clicking the ”apply for this position” button to be considered for the role.

For more information about the position, you are welcome to contact Linda Nylund- Snellman, Team Manager, Order Management and Compliance as follows: 

  • By phone: +358 40 6845113 preferably on Monday 23.02.2026 at 9.00-12.00 or on Monday 09.03.2026 at 9.00-15.00 

  • By email: [email protected] at any time.

  • Application deadline 15.3.2026!

About Beamex

Since 1975, Beamex has been a trusted partner in calibration excellence. For nearly 50 years, we have helped our customers improve efficiency, ensure compliance, and increase safety in industries where accuracy truly matters. Our expertise, innovative calibration technology, and precise way of working set the standard in the industry, delivering accurate measurements, reliable data, and full traceability our customers can trust.

We offer a comprehensive ecosystem of calibration solutions, covering everything from field and workshop calibration to calibration management and services. With customers in more than 140 countries, our global reach allows us to make a real impact worldwide.

At Beamex, we believe that precision goes hand in hand with people. Guided by our values – Open, Precise, and Enjoy – we foster a collaborative, international work environment where continuous learning, long-term thinking, and meaningful work are part of everyday life. We are proud that our work contributes to creating a safer and less uncertain world— together with our customers and our people. 💚



Source link

Kattotyönjohtaja – Uusimaa – Sorcolor Oy – Työpaikat

Varhaiskasvatuksen opettaja, Suitsikujan varhaiskasvatusyksikkö, Vantaan kaupunki – Vantaa


Vantaan kaupunki, Kasvatus ja oppiminen, Varhaiskasvatus
Suitsikujan/Kimokujan/Ravurinpuiston päiväkoti

Suitsikuja 2, 01200 Vantaa

Työsuhteen kesto: Vakituinen 03.08.2026 tai sopimuksen mukaan – 

Suitsikujan yksikköön kuuluvat Kimokujan, Ravurinpuiston ja Suitsikujan päiväkodit. Päiväkotimme sijaitsevat Hakunilassa, hyvien kulkuyhteyksien varrella Tikkurilasta ja Helsingistä. Päiväkodin läheisyydestä löytyvät Håkansbölen kartanon alueen puistot ja metsät, ne mahdollistavat monipuolisen toiminta- ja oppimisympäristön.

Kaikissa päiväkodeissamme on käytössä ProVaka-toimintamalli. ProVakan toimintatapa vahvistaa inklusiivistä, kaikille yhteistä varhaiskasvatusta yhteisten tavoitteiden, toimintatapojen ja positiivisen palautteen avulla.

Päiväkotiemme käytössä on varhaiskasvatuksen laaja-alainen erityisopettaja, kehittäjäsosionomi ja kehittäjäopettaja.

Suitsikujan yksikössä on rinnakkaisjohtajuus, jossa kaksi päiväkodinjohtajaa jakavat työtä. Tehtävänämme on toimia työsi tukena niin, että toinen johtaja vastaa päiväkodin pedagogisesta johtamisesta ja toinen keskittyy enemmän hallinnolliseen johtamiseen. 

Etsimme sensitiivistä ja kehittämismyönteistä varhaiskasvatuksen opettajaa.  Arvostamme hakijassa hyviä vuorovaikutustaitoja ja positiivista työotetta. Tarjoamme sinulle paikan työyhteisöstä, jossa arvostetaan avarakatseista työasennetta.

Päiväkodeissamme sinulla on mahdollisuus työskennellä eri ikäisten lasten kanssa, voit esittää meille toiveita millaisessa ryhmässä haluaisit työskennellä. 

Odotamme sinulta ammatillista työotetta sekä mutkatonta asennetta mitä tulee lasten ja perheiden moninaisuuteen. Haluat olla aktiivisesti läsnä lasten toiminnassa pedagogisena ohjaajana ja turvallisena aikuisena. Opettajana työskentelet tiimisi pedagogisena johtajana ja sinulla on mahdollisuus kehittää koko yksikön toimintaa. Edellytämme sinulta hyvää suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa.

Kiinnostuitko? Soita Sanna Junnikkala 0503121652 tai jätä hakemuksesi, niin olemme sinuun yhteydessä! Aloitamme haastattelut jo hakuajan aikana.

Miksi valita Vantaa?

Vantaa on rohkea ja rento työnantaja, joka tarjoaa avoimen työilmapiirin ja mahdollisuuden kokeilla uusia työ- ja toimintatapoja. Saat tukea työhösi, sillä ympärilläsi on laaja moniammatillinen yhteistyö- ja tukiverkosto. Lue lisää ja tutustu vantaalaisten varhaiskasvatuksen ammattilaisten kokemuksiin tästä.

Saat kaikkea tätä Vantaalla:

  • vertaismentorointiryhmän tuen ensimmäiselle työvuodelle
  • hyvät koulutusmahdollisuudet oman työn ja ammatillisuuden kehittämiseen
  • turvallisen ja yhdenvertaisen toimintaympäristön
  • vaikutusmahdollisuuksia esimerkiksi johtoryhmän kautta
  • monipuoliset henkilöstöedut, kuten esimerkiksi liikunta-, hyvinvointi- ja kulttuuriedun, lounasedun ja työmatkaedun julkisen liikenteen käyttöön

Tuemme henkilöstön hyvinvointia mahdollistamalla ja tukemalla liikunnallista elämäntapaa. Kaupungin työntekijät voivat hyödyntää mm. uimahallien, kuntosalien ja ryhmäliikunnan sekä hierontayritysten etuhintaisia palveluja. Lisäksi tarjolla on usein myös alennushintaisia lippuja kulttuuritapahtumiin.

Vantaa maksaa muualta kuin lähikunnista muuttaville muuttorahaa 1500 euroa, kuuden kuukauden koeajan jälkeen. Lähikunniksi luetaan Helsinki, Espoo, Kauniainen, Nurmijärvi, Tuusula, Kerava, Järvenpää, Sipoo ja Kirkkonummi. Muuttoraha koskee vakituisia työsuhteita ja vain varhaiskasvatuksen opettajia, varhaiskasvatuksen erityisopettajia sekä päiväkodin johtajia.

Jätä hakemuksesi jo tänään ja #vantaudu työkaveriksemme!

Työsuhteen tietoja

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuksen opettaja (Varhaiskasvatuslain mukainen varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus)

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaisesti.

Palkkaus: 3060-3162,74 eur/kk. Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuusvaatimukset täyttävästä tutkinnosta maksetaan lisäksi 15 eur/kk, ja kasvatustieteiden maisterin tutkinnosta 37,88 eur/kk. Aiempaan työkokemukseen perustuva työkokemuslisä on 3-8 %.

Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote. Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien valittujen henkilöiden hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).

Työpaikkojen lukumäärä: 3

Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa

Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen

Palvelusuhteen muoto: Työsuhde

Työaika: 38 h 15 min/viikko 

Yhteystiedot:

päiväkodin johtaja

Junnikkala, Sanna

0503121652

[email protected]

Tavoitettavissa 9-15

Heli Stjerna, 0438254748, [email protected]

Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esihenkilötyötämme. Meille Vantaan kaupungilla on tärkeää työyhteisön tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus. Toivomme saavamme hakemuksia erilaisilta taustoilta olevilta henkilöiltä, kuten eri-ikäisiltä, eri sukupuolta olevilta ja erilaisista kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvilta.

Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.

Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.

Hakuaika alkaa: 03.03.2026 12:00Hakuaika päättyy: 17.03.2026 16:00



Source link