Sosiaalityöntekijä Lasten ja nuorten sairaudet – HUS – Työpaikat

Sosiaalityöntekijä Lasten ja nuorten sairaudet – HUS – Työpaikat


Haemme sosiaalityöntekijää vakituiseen tehtävään Uuteen lastensairaalaan osasto Taialle. Tule mukaan tekemään merkityksellistä työtä lasten, nuorten ja heidän perheidensä parissa osana moniammatillista hoitotiimiä!

Sosiaalityöntekijänä toimit osana Taikan hoitotiimiä, jossa hoidetaan syöpää sairastavia lapsia ja nuoria. Työsi keskiössä on perheen kokonaisvaltainen tukeminen sairauden eri vaiheissa. Tehtäviisi kuuluu muun muassa:

  • Perheiden tilanteen arviointi ja tarvittavien tukitoimien koordinointi
  • Psykososiaalinen tuki ja kriisityö
  • Sosiaaliturvaan ja palvelujärjestelmään liittyvä ohjaus ja neuvonta
  • Yhteistyö perheen, hoitohenkilökunnan ja muiden viranomaisten kanssa

Terveyssosiaalityö Uudessa lastensairaalassa on vaativaa ja merkityksellistä asiantuntijatyötä, jossa sosiaalityöntekijä toimii osana moniammatillista hoitotiimiä. Työssä tarvitaan vahvaa sosiaalityön osaamista ja kykyä kohdata perheitä vaikeissa elämäntilanteissa. Sosiaalityöntekijän rooli on erityisen tärkeä, sillä lapsen sairastuminen vaikuttaa koko perheeseen. Työ vaatii kykyä kohdata surua, pelkoa ja epävarmuutta, mutta myös vahvistaa toivoa ja selviytymistä.

Lasten ja nuorten sairauksien työryhmässä työskentelee kaikkiaan 15 sosiaalityöntekijää ja lähiesihenkilönä toimii vastaava sosiaalityöntekijä. HUS tukee ammatillista täydennyskoulutusta ja tarjoaa mahdollisuuden 14 palkalliseen koulutuspäivään vuodessa.

Työtä tehdään osana moniammatillista tiimiä, ja työ on innostavaa, monipuolista ja mielenkiintoista. Toivomme sinulta kokemusta lapsiperheiden kanssa työskentelystä, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, joustavaa työotetta sekä kiinnostusta työn kehittämiseeni. Eduksi katsotaan lapsiperhesosiaalityön tai terveyssosiaalityön osaaminen ja lapsiperheiden palvelujärjestelmän tuntemus.

Tehtäväkohtainen palkka on 4100-4305 €/kk osaamisen ja jatkokoulutuksien perusteella. Lisäksi mahdolliset työkokemus- ja muut lisät.

Lähetä hakemuksesi hakuajan loppuun mennessä. HUSissa olet osa vaikuttavinta hoitoa.

Tehtävän kelpoisuusehdot

Laillistettu sosiaalityöntekijä.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito taikka ruotsin kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito ja suomen kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito.

Edellytämme asiakas- ja potilastiloissa työskentelevältä tartuntatautilain mukaista rokotussuojaa, ja terveydenhuollon toimintayksiköissä työskentelevältä terveydentilan selvitystä keuhkotuberkuloosista.

Yhteystiedot

Vastaava sosiaalityöntekijä Johanna Alijoki p. 040 8490102, [email protected]

Johtava sosiaalityöntekijä Leena Männistö p. 050 4270107 (tavoitettavissa 24-28.11.2025 ja 8.12.2025)





Source link

Sosiaalityöntekijä Lasten ja nuorten sairaudet – HUS – Työpaikat

Järjestelmävastaava, vedenkäsittely – Fortum – Työpaikat


Haluatko olla mukana varmistamassa Loviisan voimalaitoksen toimintavarmuutta ja kehittää järjestelmiä, jotka ovat kriittisiä ydinvoiman tuotannossa? Tässä tehtävässä pääset yhdistämään teknisen osaamisesi ja analyyttisen otteesi ydinvoimalaitosympäristössä. Jos sinua motivoi vastuullinen rooli, jossa pääset vaikuttamaan ja tukemaan laitosorganisaatiota, liity tiimiimme ja ole osa turvallisen ja kestävän energian tulevaisuutta.

Tehtävästä

Järjestelmävastaavana vastaat Loviisan voimalaitoksen vesijärjestelmistä, joihin kuuluvat raakaveden käsittely, prosessi- ja talousveden valmistus, lauhteen puhdistus sekä jäteveden käsittely. Työsi keskiössä on varmistaa, että nämä järjestelmät toimivat luotettavasti ja turvallisesti.

Keskeiset tehtäväsi ovat:

  • Ikääntymisenhallintaohjelmien ylläpito ja ajantasaisuus.
  • Investointisuunnitelmien ylläpito sekä investointien toteutus omien järjestelmiesi osalta yhteistyössä muun organisaation kanssa.
  • Teknisen tuen tarjoaminen laitoksen henkilöstölle.
  • Prosessiteknisten aineistojen ja selvitysten laadinta, kommentointi ja hyväksyntä.
  • Tarvittaessa toimiminen vesilaitoshoitajien ja ilmastoinninhoitajan työnjohtajan sijaisena poissaolojen aikana.

Työssäsi pääset yhdistämään teknistä osaamista ja yhteistyötä eri tiimien kanssa. Tehtävä tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa laitoksen toiminnan kehittämiseen ja varmistaa sen pitkäjänteinen turvallisuus.

Mitä odotamme sinulta

  • Sinulla on tekninen koulutus, esimerkiksi teknikko, insinööri tai diplomi-insinööri, mielellään energiatekniikan alalta
  • Tunnet voimalaitosprosessit sekä teoriassa että käytännössä
  • Aikaisempi työkokemus voimalaitosympäristössä on arvostettua, ja ydinvoimaosaaminen katsotaan eduksi
  • Arvostamme oma-aloitteisuutta, analyyttistä työotetta, pitkäjänteisyyttä ja kykyä toimia itsenäisesti
  • Tärkeää on myös halu kehittää omaa osaamista ja oppia uutta
  • Tehtävässä tarvitaan sujuvaa suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa
  • Englannin kielen osaaminen on hyödyllistä kansainvälisessä yhteistyössä ja dokumentoinnissa

Tarjoamme sinulle

Monipuolisen ja vastuullisen tehtäväkentän ikääntymisen hallinnan ja prosessitekniikan parissa ydinvoimalaitosympäristössä. Saat tilaisuuden kehittää ammattitaitoasi ja osaamistasi sekä työskennellä asiantuntevassa ja yhteistyöhön kannustavassa työyhteisössä. Tuemme jatkuvaa kasvuasi ydinvoima-alan ammattilaiseksi.

Me Fortumilla uskomme parempaan tulevaisuuteen ja haluamme olla mukana sen muovaamisessa. Meiltä löydät turvallisen työympäristön, jossa pääset kasvamaan ja kehittymään osana asiantuntevaa yhteisöämme. Tarjoamme sinulle kattavat työsuhde-edut, joustavan työajan, sekä mahdollisuuden etätyöhön. Olemme sitoutuneet rakentamaan tiimejä, joissa jokainen voi tuntea kuuluvansa joukkoon, ja joissa kaikkia kohdellaan tasavertaisesti.

Lue lisää eduistamme, sekä työskentelystä Fortumilla täältä: Työskentely Fortumilla.

Kiinnostuitko

Lähetä hakemuksesi 30.11.2025 mennessä. Voimme kutsua hakijoita haastatteluun jo hakuajan puitteissa. Lisätietoja tehtävästä antavat tarvittaessa Patrick Stenström, puh. +358 10 455 4030, tai sähköpostilla [email protected]

Tehtävään valittavalta henkilöltä edellytämme nuhteetonta taustaa, hyväksyttyä turvallisuusselvitystä ja terveystarkastusta, joka sisältää myös huumetestauksen.

Loviisan voimalaitos on savuton työpaikka.

Me olemme Fortum

Fortum on pohjoismainen energiayhtiö. Tuotamme ja toimitamme asiakkaillemme ja pohjoismaiselle energiajärjestelmälle energiaa luotettavasti sekä autamme teollisuutta vähentämään hiilidioksidipäästöjään ja kasvamaan. Ydintoimintamme koostuu tehokkaasta ja ensiluokkaisesta vähähiilisestä sähköntuotannosta, asiakasliiketoiminnoista sekä kaukolämmöstä ja -kylmästä. Jo 99 prosenttia Fortumin sähköntuotannosta perustuu uusiutuviin energianlähteisiin ja ydinvoimaan, ja ominaispäästömme ovat Euroopan alhaisimpia. Kunnianhimoiset ja tieteeseen perustuvat, SBTi:n hyväksymät päästövähennystavoitteemme ohjaavat meitä, kun kuljemme kohti nettonollapäästöjä vuoteen 2040 mennessä. Tarjoamme noin 4 500 työntekijällemme turvallisen ja inspiroivan työympäristön. Fortum Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. fortum.fi

Meillä Fortumissa työskentelee noin 750 ydinvoima-alan ammattilaista, joista noin 570 Loviisan voimalaitoksella. Suomen ensimmäinen ydinvoimalaitos Loviisassa on tuottanut turvallisesti sähköä jo yli 45 vuoden ajan, kattaen noin 10 % koko maan sähköntuotannosta. Toimintamme ydin perustuu osaavaan ja sitoutuneeseen henkilöstöön sekä vahvaan turvallisuuskulttuuriin. Pyrimme varmistamaan turvallisen ja luotettavan sähköntuotannon myös tulevaisuudessa, panostamalla organisaation jatkuvaan oppimiseen ja toiminnan kehittämiseen. Arvostamme henkilöstömme monipuolista osaamista ja tuemme heidän jatkuvaa kehittymistään kohti yhteistä onnistumista.





Source link

Sosiaalityöntekijä Lasten ja nuorten sairaudet – HUS – Työpaikat

Tuotantopäällikkö – S-ryhmä – Työpaikat


Sijainti:
HELSINKI

Haluatko olla mukana luomassa vaikuttavaa ja inspiroivaa sisältöä suomalaisten arkeen?

Me SOK Mediassa vahvistamme sisällöntuotantoa ja etsimme Tuotantopäällikköä vakituiseen työsuhteeseen rakentamaan kanssamme kiinnostavia ja vaikuttavia S-brändisisältöjä monikanavaisesti, jotka sitouttavat asiakkaita ja sidosryhmiä S-ryhmään.

Millaisesta tehtävästä on kyse?

SOK Media vastaa S-ryhmän viestinnästä, yhteiskuntasuhteista, sisällöistä, markkinoinnista ja eri julkaisukanavista.

Uudessa Tuotantopäällikön roolissa johdat meidän sisäistä tuotantotiimiämme ja studiota sekä osallistut sisältökokonaisuuden johtamiseen ja suunnitteluun. Tehtäviesi painopiste on studiossa ja liikkuvassa kuvassa, jonka päällikkönä vastaat studion toiminnasta sekä sisällön että tekniikan osalta. Huolehdit, että studion ja liikkuvan kuvan tuotanto sekä sisällöt kehittyvät ja vastaavat myös tulevaisuuden tarpeisiin. Rakennat studiolle ja liikkuvalle kuvalle tulevaisuuden toimintatavat niin tuotantojen teknologian kuin toiminnan tehokkuuden osalta.

Kehität studio- ja sisältötuotantoja sekä rakennat yhteistyössä sisältöammattilaistemme kanssa sisältö- ja tuotantokonsepteja, jotka vastaavat ulkoisiin ja sisäisiin tarpeisiin erilaisissa kanavissa ja tilaisuuksissa, tapahtumissa sekä lanseerauksissa. Seuraat dataa ja kehität toimintaa ketterän kehityksen menetelmin, omaat niin projekti- kuin prosessiosaamista. Viestit tekemisestä aktiivisesti, inspiroit ja innostat esimerkilläsi. Työssäsi verkostoidut sekä uusimman tuotantoteknologian että sisältöinnovaatioiden saralla, minkä ansiosta S-ryhmä on tulevaisuudessa suunnannäyttäjä myös digitaalisilla sisällöillään.

Työskentelypaikkana meillä on Helsingin toimistomme, Ässäkeskus, jossa kohtaamme kollegoidemme kanssa useamman kerran viikossa. Työtehtävien salliessa voit myös joustavasti työskennellä etänä osan viikosta.

Millaista osaajaa etsimme?
Onnistut tehtävässä, mikäli sinulla on monipuolinen kokemus liikkuvan kuvan tuotannosta, sisältöjen suunnittelusta sekä teknisestä toteutuksesta, Ymmärrät kohderyhmiä ja osaat valita erilaisille ryhmille sopivimmat tavat toteuttaa sisältö sekä tavoittaa että sitouttaa haluttu kohderyhmä.

Sinulla on pääkäyttäjätason osaaminen liikkuvan kuvan ja studion järjestelmiin ja laitteisiin, ratkot ongelmia ketterästi ja sinulla on kokemusta niin sisällöntuotannon teknologioista kuin ympäristöistä. Annat tarvittaessa käytännön tukea tuotantojen tekniseen työhön tarkkaamossa ja hallitset digitaaliset alustat.

Osaat suunnitella ja johtaa toimintaa lyhyellä ja pitkällä jänteellä, olet taitava organisoimaan ja rakennat fiksuja toimintamalleja niin toiminnan tehokkaaseen johtamiseen kuin yksittäisten lähetysten sisällön- ja tuotannonsuunnitteluun.

Kehittämismindset on DNA:ssasi ja olet hyvä innostamaan ja osallistamaan ihmisiä, esihenkilökokemuksen ja erinomaisten vuorovaikutus ja ryhmätyötaitojen myötä kykenet myös johtamaan vaativia moniosaaja- ja asiantuntijatiimejä matriisiorganisaatiossa.

Miksi valita meidät?
Sinua odottaa meillä monipuolinen työ, jossa pääset vaikuttamaan suoraan suomalaisten arkeen. Haluamme jatkuvasti kehittyä, ja tarjoamme myös sinulle mahdollisuuden kehittyä laaja-alaisesti markkinoinnin ja viestinnän ammattilaisten työyhteisössä. Emme tee työtä SOK Mediassa yksin – olet mukana sisällöntuotannon lisäksi myös kehitysprojekteissa yhdessä talomme huippuosaajien ja kumppaneiden kanssa.

Työntekijöidemme tyytyväisyys on meille tärkeää, ja työyhteisötutkimuksen mukaan jopa 88 % henkilöstöstämme suosittelisi meitä työnantajana. Olemme myös yksi vetovoimaisimmista työnantajista kaupallisen alan ammattilaisten keskuudessa (Universum, 2024). Työtämme ohjaavat S-ryhmän yhteiset johtamislupaukset: uskallan, arvostan ja toteutan.

Me S-ryhmässä olemme sitoutuneet työskentelemään monimuotoisen ja syrjimättömän työympäristön puolesta, jossa kunnioitetaan ja arvostetaan kaikkien työntekijöidemme ainutlaatuisia taustoja, taitoja ja näkemyksiä.

Lisäksi

  • Hyvästä ja tuloksellisesta tekemisestä palkitaan, ja meillä jokainen työntekijä on tulospalkkauksen piirissä
  • Saat käyttöösi Suomen laajimmat henkilöedut, mikä tarkoittaa alennuksia ruoasta, ravintoloista, hotelleista, elektroniikasta, meikeistä, kurahousuista, kodinkoneista tai vaikkapa autopesusta. Meillä työskennellessä, elämä työn ulkopuolella on vähän helpompaa ja paljon hauskempaa.Eduistamme voit lukea lisääTÄÄLTÄ.
  • S-ryhmän on Suomen suurin yksityinen työnantaja, joten täältä eivät mahdollisuudet lopu. Meillä urapolut ovat usein pitkiä, toisinaan mutkittelevia, mutta aina mahdollisuuksia täynnä.
  • Olemme turvallinen, vakaa jakotimainen yritysryhmä. Veroeuromme jäävät suurimmaksi osaksi lähiseudulle, samoin kuin hankinnasta ja rakentamisesta koituva hyöty.SOKn ja koko S-ryhmänsuuri vaikutus tuo merkityksellisyyttätyöarjen keskelle

Miltä vaikutti? Voisitko olla uusi kollegamme?
Jos olet etsimämme henkilö, hae työkaveriksemme oheisen hakulomakkeen kautta 10.12.2025 mennessä. Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana, joten lähetäthän hakemuksesi pian.

Mikäli sinulla on mielessä kysymyksiä tehtävään tai SOK Mediassa työskentelyyn liittyen, Anni Sipilä juttelee mielellään kanssasi niistä lisää. Hänet tavoitat parhaiten torstaina 4.12. klo 12-13 sekä perjantaina 5.12. klo 11-12 numerosta 050 388 3153.

S-ryhmän osuuskauppojen omistama Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta, eli tuttavallisemmin SOK, tuottaa S-ryhmän yrityksille hankinta-, asiantuntija- ja tukipalveluita sekä vastaa S-ryhmän strategisesta ohjauksesta ja eri ketjujen kehittämisestä. SOK:lla työskentelee noin 2000 asiantuntijaa vaativissa liiketoiminnan kehitystehtävissä, IT:n, digikehityksen ja muotoilun parissa, taloushallinnossa, kiinteistö- ja energiatehokkuusalalla, HR:ssä sekä viestinnässä ja markkinoinnissa.

Vastuulliseen osuustoiminnallisuuteen perustuvat arvot ohjaavat toimintaamme: olemme asiakasta varten, uudistamme jatkuvasti toimintaamme, kannamme vastuuta ihmisistä ja ympäristöstä ja toimimme tuloksellisesti.

#SOK





Source link

Sosiaalityöntekijä Lasten ja nuorten sairaudet – HUS – Työpaikat

Projektipäällikkö – Omexom Suomi – Työpaikat


Haemme nyt projektipäällikköä sähköverkkoprojektien pariin! 

Omexom toimii Suomessa energianjakelun koko ketjun parissa tuotannosta siirto- ja jakeluverkkoihin. Tarjoamme avaimet käteen -projekteja, palveluita ja kunnossapitoa. Omexom työllistää noin 500 työntekijää ympäri Suomen.

Tehtäväsi on vastata 110 kV maakaapeliprojektien kokonaisvaltaisesta läpiviennistä. Etsimme henkilöä, jolla on kokemusta vaativista sähköverkkoprojekteista ja niiden tekniikasta. Tarjoamme kattavan perehdytyksen ja tuemme ammatillista kehittymistäsi. Työ sisältää tiiviistä yhteistyöstä asiakkaiden ja alihankkijoiden kanssa sekä matkustamista Suomessa. Ensisijainen työhönottopaikka on Lempäälä.


Toivomme sinulta

  • Kokemusta projektien johtamisesta, tavoitteiden asettamisesta ja seurannasta

  • Turvallisuuslähtöistä ajattelutapaa

  • Soveltuvaa koulutusta (esim. sähköinsinööri)

  • Kokemusta esihenkilötyöstä

  • Organisointi- ja tiiminvetokykyä

  • Asiakaslähtöistä työskentelytapaa

  • Hyvää suullista ja kirjallista englannin kielen taitoa

Arvostamme positiivista ja aktiivista työotetta, järjestelmällisyyttä sekä halua oppia uutta ja kehittyä alan ammattilaiseksi. Työ edellyttää myös kykyä noudattaa työturvallisuuden kannalta välttämättömiä ohjeita ja määräyksiä – työturvallisuus on toimintamme ydin. 


Meillä Omexomilla toiminta perustuu osaaviin, innovatiivisiin ja sitoutuneisiin ammattilaisiin, jotka työskentelevät tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa. Tukenasi on mukava, asiantunteva ja kannustava työyhteisö, jossa jokainen saa olla oma itsensä ja vaikuttaa siihen, millainen työyhteisömme on.

Toimintaamme ohjaa viisi arvoa: luottamus, autonomia, vastuullisuus, yrittäjähenkisyys ja solidaarisuus. Ne näkyvät arjessamme – tavassamme tehdä töitä, kohdata toisemme ja kehittää yhteistä tulevaisuutta. Meillä arvostetaan hyvää tiimihenkeä, työn monipuolisuutta, yhdessä onnistumista sekä mahdollisuutta oppia uutta ja kehittyä. Jaamme osaamista, tuemme toisiamme ja rakennamme yhdessä kestävää tulevaisuutta.

Tarjoamme palkkaa, joka vastaa tehtävän vaativuutta ja omaa osaamistasi – reilusti ja läpinäkyvästi. Lisäksi arkeasi tukevat joustavat työajat, osittainen etätyömahdollisuus, kattava työterveyshuolto, virike-etu, osakesäästöohjelma sekä mahdollisuus osallistua hyväntekeväisyyteen konsernimme säätiön kautta.

Meillä pääset työskentelemään yhteiskunnan toiminnan kannalta keskeisellä alalla ja osallistumaan energiamurroksen toteuttamiseen osana globaalia verkostoamme.


Tuntuuko tehtävä sinulle sopivalta? Kiinnostuitko mahdollisuudesta työskennellä meillä?

Työt alkavat sopimuksen mukaan heti sopivan henkilön löydyttyä, joten kannattaa toimia nopeasti! Täytä hakemus ja kerro tarkemmin itsestäsi ja osaamisestasi 9.12. mennessä.


Lisätietoa tehtävästä antaa

Ville Tirkkonen

040 1736004

[email protected]


Tietoa työnantajasta

Energia-alan jatkuvien muutosten keskellä Omexom auttaa asiakkaitaan saavuttamaan energiasiirtymän tavoitteet. Hyödyntäen laaja-alaista osaamistaan sähkö- ja kaasualalla, Omexom rakentaa vähähiilisiä energialähteitä, kehittää sähköverkkoa, edistää energian tehokasta käyttöä sekä toteuttaa innovatiivisia ja yhteistyöhön perustuvia ratkaisuja.

Projektimme ja palvelumme ovat suunnattuja energiantuottajille, siirto- ja jakeluverkkoyhtiöille, paikallis- ja alueviranomaisille sekä niiden käyttäjille kaikilla alueilla. Omexom etsii jatkuvasti parhaita teknologisia vaihtoehtoja ja toteuttaa asiakkailleen soveltuvimmat ratkaisut täysin riippumattomana toimittajista.

Omexom on VINCI Energiesin energia-alan ratkaisuihin erikoistunut brändi.

2024: 5,4 miljardia euroa // 24 000 työntekijää // 470 liiketoimintayksikköä // 37 maata

www.omexom.fi www.vinci-energies.fi





Source link

Sosiaalityöntekijä Lasten ja nuorten sairaudet – HUS – Työpaikat

LV/LVI-asentaja, Hyvinkää – Caverion Suomi Oy – Työpaikat


LVI-alan ammattilaisena sinä saat asiat toimimaan. Caverionilla näet työsi todellisen vaikutuksen – toimivina kiinteistöinä ja teollisuuslaitoksina, tyytyväisinä asiakkaina sekä turvallisina ympäristöinä, jotka palvelevat myös tulevia sukupolvia. Meillä pääset osaksi ammattilaisten tiimiä, jossa hommat hoituvat ja projektit valmistuvat.

Etsimme joukkoomme LV/LVI-asentajaa vakituiseen työsuhteeseen Hyvinkäälle.

Tarjolla on täydellinen tehtävä alan ammattilaiselle, joka haluaa päästä työskentelemään vaihtelevien asiakaskohteidemme huolto-, korjaus- ja kunnossapitotehtävissä.

Asennuskohteemme sijaitsevat Hyvinkäällä, Riihimäellä ja näiden lähialueilla. Tehtävässä saat käyttöön huoltoauton.

Oletko sinä toimivan elämän tekijä?

Viihdyt varmasti Caverionilla, jos sinulla on:

  • LVI-alan tutkinto ja aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä vähintään kolmen vuoden ajalta
  • CU-putkistojen juotostaidot
  • B-ajokortti
  • Asiakaslähtöisyyttä ja yhteistyötaitoja
  • Vastuuntuntoisuutta ja asiallinen suhtautuminen työturvallisuutta kohtaan
  • Oma-aloitteisuutta ja ongelmanratkaisukykyä itsenäiseen työskentelyyn

Entä mitä me tarjoamme sinulle?

✅ Kattavan perehdytyksen työhön ja oman tiimin tuen, laajat koulutus- ja kehitysmahdollisuudet sekä avoimen ja osallistavan työkulttuurin.

✅ Mahdollisuuden työskennellä monipuolisten kohteiden ja kiinnostavien asiakkuuksien parissa.

✅ Sopivasti vapautta ja vastuuta sekä ensiluokkaiset työvälineet tukemaan työskentelyäsi.

✅ Laajat työterveyspalvelut sekä liikunta-, kulttuuri-, työsuhdepolkupyörä- ja hyvinvointiedut.

✅ Yhteen hiileen puhaltavan ja sitoutuneen työyhteisön, joka auttaa sinua kehittymään urallasi. Käy kurkkaamassa Caverikirjasta, millaista meillä on olla töissä.

Jos tämä kuulosti seuraavalta työpaikaltasi, toimi nyt!

Viimeinen hakupäivä on 30.11.2025, mutta käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana. Tehtävä voidaan täyttää heti sopivan henkilön löydyttyä, joten älä jää turhaan odottelemaan! Työ alkaa sopimuksen mukaan.

Lisätietoja antaa Caverionin huoltopäällikkö Johan Wasström, p. 050 595 8231.

Tutustu toimivan elämän tekijän tarinaan. Tervetuloa toteuttamaan toimivan elämän ratkaisuja!





Source link