Jäsenpalvelu- ja viestintäkoordinaattori – Teknologiateollisuus ry – Työpaikat

Jäsenpalvelu- ja viestintäkoordinaattori – Teknologiateollisuus ry – Työpaikat


Haluatko olla edistämässä Suomen keskeisimmän vientialan toimintaedellytyksiä? Teknologiateollisuus luo perustan suomalaiselle hyvinvoinnille vastatessaan noin 50 prosentista Suomen viennistä.  

Haemme jäsenpalvelu- ja viestintäkoordinaattoria määräaikaiseen työsuhteeseen marraskuun 2026 loppuun saakka Teknologiateollisuus ry:n Jäsenpalvelut-tiimiin. Roolissa pääset tuottamaan monipuolista sisältöä jäsensivuillemme, suunnittelemaan ja toteuttamaan uutiskirjeitä sekä osallistumaan digitaalisten jäsenpalveluidemme kehittämiseen. Tärkeä osa tehtävää on varmistaa, että jäsenemme löytävät heille tärkeät palvelut ja ymmärtävät niiden hyödyt.  

Tehtävässä menestyminen edellyttää kokemusta WordPress-julkaisualustan käytöstä sekä perustason ymmärrystä SEO:sta. Arvostamme myös kokemusta massapostitusjärjestelmistä ja markkinoinnin automaatioiden rakentamisesta. Työhösi kuuluu myös osallistuminen tapahtumien ja koulutusten, erityisesti webinaarien, suunnitteluun ja toteutukseen jäsenyrityksillemme. 

Mitä odotamme sinulta? 

Tähän tehtävään toivomme muutaman vuoden työkokemusta vastaavista tehtävistä. Lisäksi arvostamme korkeakoulututkintoa. Tehtävässä vaaditaan erinomaisia vuorovaikutustaitoja suomeksi ja englanniksi sekä työyhteisön sisällä että yhteistyökumppaneiden kanssa. Toivomme kollegaksemme oma-aloitteista ja uuden oppimisesta kiinnostunutta tiimipelaajaa. 

Millaista meillä on työskennellä?

Työilmapiirimme on välitön ja arvostava. Pidämme huolta siitä, että osaamisesi pysyy ajan tasalla ja voit hyvin sekä työssäsi että vapaalla. Meillä on kattava työterveyshuolto ja lisäksi tuemme henkilöstömme liikunta- ja kulttuuriharrastuksia. Tarjoamme viihtyisät ja modernit toimitilat Helsingin parhaalla paikalla! 

Olisitko sinä uusi työkaverimme?

Toivomme, että aloittaisit meillä alkuvuodesta 2026. Jos koet olevasi sopiva ehdokas tähän innostavaan tehtävään, lähetä hakemuksesi palkkatoiveineen oheisen linkin kautta meille mahdollisimman pian, viimeistään 30.12.2025. Odotamme innolla, että kuulemme sinusta! Käsittelemme hakemuksia jo hakuajalla. Huomioithan hakemusta täyttäessäsi, että se sisältää yhden pari minuuttia kestävän videotehtävän. 

Jos sinulla heräsi mietteitä tehtävästä, lisätietoja antaa johtaja Tarja Ihalainen (puh. 050 406 3786 tai [email protected]). Tarjan tavoitat parhaiten 18.12. klo 13-16 tai 19.12. klo 14-16. 

Teknologiateollisuus ry on elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen vaikuttajaorganisaatio, joka edistää Suomen keskeisimmän vientialan kilpailukykyä ja toimintaedellytyksiä. Suomalaisen teknologiateollisuuden päätoimialoja ovat elektroniikka- ja sähköteollisuus, kone- ja metallituoteteollisuus, metallien jalostus, suunnittelu ja konsultointi sekä tietotekniikka. Teknologiateollisuus vastaa 50 prosentista Suomen viennistä ja 65 prosentista tutkimus- ja kehitysinvestoinneista. Ala työllistää suoraan noin 330 000 ja välillisesti noin 700 000 suomalaista. Jatkuvasti kehittyvä ja ajassa elävä teknologiateollisuus luo perustan suomalaiselle hyvinvoinnille.





Source link

Jäsenpalvelu- ja viestintäkoordinaattori – Teknologiateollisuus ry – Työpaikat

AI & Data – Solution & Delivery Lead – Deloitte Oy – Työpaikat


Yrityksen kuvaus

Oletko hyvä kuuntelija, luonteva verkostoituja ja innostava tiimin vetäjä, joka syttyy paremman päätöksenteon mahdollistamisesta tiedonhallinnan, analytiikan, tekoälyn ja yleisesti tiedolla johtamisen keinoin? Omaatko laaja-alaista kokemusta ja osaamista data- ja AI- strategioiden laadinnasta, arkkitehtuurin suunnitellusta sekä muutosohjelmien läpiviennistä, jota haluaisit päästä hyödyntämään paremmin?

Haemme nyt AI & Data – Solution & Delivery Leadiä kasvavaan tiimiimme Helsingin toimipisteeseemme.

AI & Data tiimimme auttaa asiakkaita data- ja AI-strategioiden laadinnassa, tiedolla johtamisen transformaatioiden läpiviennissä, modernien pilvipohjaisten data-alustojen hyödyntämisessä sekä keskeisten liiketoimintahaasteiden ratkaisemisessa myös edistyneen analytiikan ja tekoälyn keinoin. Toimeksiantomme vaihtelevat nopeista selvityksistä monivuotisiin muutosohjelmiin ja sisältävät tiivistä yhteistyötä niin asiakkaan, pohjoismaisen ja maailmanlaajuisen verkostomme sekä muiden paikallisten tiimiemme asiantuntijoiden kanssa.

Työpaikan kuvaus

Roolisi

Tehtävässä pääset luomaan ja suunnittelemaan yhdessä asiakkaidemme ja Deloitten eri alojen asiantuntijoiden kanssa kokonaisvaltaisia ratkaisuja ja palveluita tiedolla johtamisen saralla. Toimit projektikokonaisuuden vetäjänä ja johtavana konsulttina ohjaten tiimin työtä, johtaen ratkaisujen suunnittelua ja käyttöönottoa osallistuen myös itse tarvittaessa suunnitteluun, toteutukseen ja uusien liiketoimintamahdollisuuksien tunnistamiseen.

Roolisi kautta kannat osaltasi myös vastuuta asiantuntijapalveluiden myynnistä ja käyt aktiivisesti dialogia asiakkaidemme kanssa heille parhaiden ratkaisujen löytämiseksi. Samalla pääset kasvattamaan osaamistasi tiedolla johtamisesta verkostoitumalla kaltaistesi asiantuntijoiden kanssa paikallisissa ja kansainvälisissä osaajayhteisöissämme sekä hyödyntämään kokemustasi laaja-alaisesti osallistumalla myös osaamisen kehittämiseen sekä itse oppimaan lisää sinua kiinnostavista alueista esim. strategian ja asiankokemuksen kehittämisestä mm. yhteisissä projekteissa.

Miksi Deloitte?

🟢 Meillä pääset kehittymään mielenkiintoisella ja nopeasti kasvavalla alalla, jossa tekemälläsi työllä on aidosti merkitystä. Emme ainoastaan tarjoa toimivia ratkaisuja, vaan vaikutamme asiakkaisiimme ja yhteiskuntaan positiivisesti. Deloittella pääset hyödyntämään ja laajentamaan globaalin verkostomme asiantuntemusta ja oppimaan kehityksen kärjessä olevien hankkeiden avulla. Tulet osaksi kulttuuriamme, jossa töitä tehdään yhdessä niin asiakkaiden kuin oman tiiminkin kanssa – jokaisen vahvuuksia hyödyntäen ja toisiamme auttaen. Kulttuurissamme otetaan huomioon yksilöt ja panostetaan erityisesti palautteen antamiseen ja coachaamiseen kaikilla uratasoilla. 

🟢 Maailman suurimpana asiantuntijapalvelujen tarjoajana Deloitte tarjoaa sinulle lähes rajattomat mahdollisuudet menestyä, hyödyntää ja kehittää osaamistasi. Autamme sinua kehittymään toivomaasi suuntaan sekä tuemme työelämän ja vapaa-ajan tasapainon löytämisessä. On siis pitkälti sinusta itsestäsi kiinni, millaiseksi työsi sisältö ja urapolkusi meillä muotoutuu. 

🟢 Työskentelemme hybridimallilla ja haluamme tarjota työntekijöillemme joustavuutta. Arvostamme kasvokkain tapahtuvaa yhteistyötä ja oppimista viihtyisällä toimistollamme Ruoholahdessa, samalla kun tarjoamme etätyömahdollisuuksia. 

Pätevyydet
 
Sinustako uusi Deloittelainen?

Etsimme henkilöä, joka haluaa hyödyntää ja kasvattaa kokemustaan laaja-alaisesti, innostuu päästessään auttamaan asiakkaitamme niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla nostamaan omaa kypsyystasoaan ja saavuttamaan entistä suurempaa ja merkityksellisempää arvoa tiedolla johtamisen kautta.

Tehtävässä menestymisen varmistamiseksi, etsimältämme henkilöltä tulisi löytyä suurin osa seuraavista ominaisuuksista:

  • Yli 5 vuotta soveltuvaa työkokemusta sisältäen käytännön kokemusta ketteristä projektityömenetelmistä ja projektien vetämisestä 

  • Kokemusta asiantuntijana työskentelystä tiedolla johtamisen saralla joltain seuraavista alueista: tiedonhallinta, tietovarastointi, raportointi, analytiikka, arkkitehtuuri, muutosjohtaminen, projektinhallinta, tekoälyratkaisut 

  • Toimialatuntemusta sote-sektorilta, julkishallinnosta, teollisuudesta, finanssisektorilta tai kuluttajaliiketoiminnasta 

  • Erinomaiset vuorovaikutus- ja viestintätaidot suomeksi ja englanniksi – pystyt kommunikoimaan luontevasti teknisten osaajien ja liiketoiminnan edustajien välimaastossa 

  • Innostavaa asennetta osaamisen kehittämiseen ja tiimityöhön 

  • Relevantti korkeakoulututkinto ja oikeus työskennellä Suomessa 

  • Valmiutta työskennellä kansainvälisissä projekteissamme (sisältäen satunnaista matkustamista) 

Lisätietoja

Odotamme innolla hakemustasi!

🕒 Milloin: Hae nyt – hakuaikaa päättyy keskiviikkona 07.01.2026, mutta aloitamme keskusteluja mielellämme jo hakuajan aikana.

👉 Miten: Jätä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Lisääthän mukaan CV:si ja hakemuskirjeesi. Kerro meille, mikä sinua kiinnostaa tehtävässä, osaamisestasi ja vetämistäsi projekteista sekä minkälaisen kollegan sinusta saisimme.

📞 Kysyttävää tehtävästä: Mikäli sinulla on kysyttävää tehtävästä tai Deloittesta työnantajana, Lauri Volanen (Director, AI & Data) kertoo mielellään tulevista uramahdollisuuksistasi. Laurin tavoitat joko sähköpostitse ([email protected]) tai puhelimitse numerosta 0504420530 torstaina 11.12. klo 10-11 tai keskiviikkona 17.12. klo 13-14.

📩 Kysyttävää rekrytointiprosessista: Voit lukea lisää meistä ja rekrytointiprosessistamme nettisivuiltamme. Jos et löytänyt etsimääsi vastausta, voit olla yhteydessä rekrytointitiimiimme [email protected].

💚 Tutustu Deloitteen: Kurkkaa arkeemme ja tutustu osaamiseemme Linkedinissä , Instagramissa, Tiktokissa, Facebookissa sekä verkkosivuillamme www.deloitte.fi.

Choose your impact

Do you want to build your career in the world’s leading professional services organization? You will get to work together with over 450 000 colleagues globally and nearly 900 colleagues in Finland within Audit & Assurance, Tax & Legal and Consulting services. We all share a passion to help our customers to succeed in their current and future commercial endeavors.

Every day, your work will make an impact that matters, while you thrive in a dynamic culture of inclusion, collaboration and high performance. We do not just aspire to make solutions. We wish to create an impact that makes a positive and crucial difference for the people around us, our clients and our society. Deloitte is where you’ll find unlimited opportunities to succeed and realize your full potential.





Source link

Jäsenpalvelu- ja viestintäkoordinaattori – Teknologiateollisuus ry – Työpaikat

Pysäköinninvalvoja Helsinkiin – ParkkiPate Oy – Työpaikat


Haluamme sinut!

 

Haemme kokoaikaista pysäköinninvalvojaa Pääkaupunkiseudulle.

 

Kiinnostaako työ, jossa olet itse vastuussa omasta tekemisestäsi? Tykkäätkö autolla ajelusta ja pienestä ulkoilusta? Onko iloinen ja tukeva työyhteisö sinulle tärkeää? Haluatko töitä mahdollisimman pian? Jos vastasit kylläkylläkyllä tai edes joo, niin luethan lisää!

Jos itsenäinen työskentely ilman esimiesten niskaan hengittelyä kuulostaa sinun jutultasi niin hae ihmeessä pysäköinninvalvojaksi! Pääset nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta ja vaikuttamaan huomattavasti omaan tekemiseesi. Sinua odottaa työyhteisö täynnä iloisia ja avuliaita ihmisiä. Ja mikäs sen parempaa kuin ajella pitkin päivää toisen piikkiin näillä bensan hinnoilla.

Valvojalla on tuntipalkka ja kuukaudessa palkka työstä on noin 2200–2800 EUR. Palkan suuruuteen vaikuttaa valvojan aikaisempi hyväksi luettu kokemus alasta, sekä suoriutuminen työstä. Mahdollisia lisäansioita voi myös tavoitella tehden koulutusvuoroja tai ylitöitä. Lisäksi valvoja voi edetä vastuuvalvojaksi.

Useat tuhannet kiinteistöt ympäri Suomen käyttävät apuamme pysäköintiasioiden järjestämisessä. Sinun avullasi esimerkiksi pelastustiet pysyvät vapaina. Olemme ylpeästi täysin kotimainen yritys, joka maksaa veronsa Suomeen ja työllistämme alan suurimpana toimijana yli 120 pysäköintialan ammattilaista.

Yrityksen asiakkaina on kasvava joukko mm. hotelleja, sairaaloita, kauppakeskuksia ja liikekiinteistöjä. ParkkiPate on alan tekniikan puolella edelläkävijä. Teemme jatkuvaa kehitystyötä pysäköintialan modernisoimiseksi kaikilla eri tasoilla. Meille palvelun laatu on kunnia asia. Tieto kulkeekin nopeasti hyvien järjestelmiemme avulla ja työ kentälläkin on sujuvampaa.

Mitä tarjoamme sinulle?

  • Paikan veikeässä työyhteisössä
  • Alan parhaan palkkauksen, sekä paremman palkkatason kuin esimerkiksi vartiointialalla
  • Tosiasiallisen mahdollisuuden vaikuttaa omalla työlläsi ansioihisi, esim. ylityöt, koulutusvuorot, vastuutehtävät
  • Itsenäisen työn
  • Päätyökaluksi vähäpäästöisen Toyota-hybridin
  • Lounasedun
  • Työhyvinvointia ”PuuhaPate”-tapahtumissa

Olisiko sinusta hyväksi pysäköinninvalvojaksi?

  • Itsenäinen työ on sinulle mieluisaa
  • Haluat vastuullisen työn, jossa myös työpäivän reittisuunnittelu on tietyiltä osin vastuullasi
  • Et ahdistu harvoista asiakastilanteista, ja pärjäät hyvin ihmisten kanssa
  • Olet innostunut omasta työstäsi ja hoidat työsi huolellisesti ja vastuullisesti
  • Sinulla on B-ajokortti
  • Hallitset suomen kielen sujuvasti

Kokemuslisässä huomioidaan hakijan aiemmat kokemusvuodet piirivartijan työstä tai pysäköinninvalvojan työstä.

 

Tutustu työhön myös Duunitorin artikkelista:

Pysäköinninvalvojan työ yllätti Emman ja Matiaksen: “Palaute ei olekaan sitä, mitä voisi kuvitella”

Tule kanssamme rakentamaan tulevaisuuden pysäköintialaa! Lähetä meille vapaamuotoinen hakemus ja CV Hae työpaikkaa -painikkeen kautta.

Lue meistä lisää osoitteessa: parkkipate.fi





Source link

Jäsenpalvelu- ja viestintäkoordinaattori – Teknologiateollisuus ry – Työpaikat

Kirvesmies / kokenut rakennusmies – Sembra Rakennus Oy – Työpaikat


Duunitori™ on Suomen suurin työnhakukone ja uudenaikainen rekrytointimedia. Se kokoaa yhteen avoimet työpaikkailmoitukset ja ohjaa ne oman portaalinsa lisäksi sadoille ylläpitämilleen sosiaalisen median sivuille. Duunitorin työelämäosio tarjoaa ajankohtaisia vinkkejä ja uutisia liittyen työnhakuun, työelämään ja rekrytointiin. Duunitori on luotettu kumppani rekrytoinnissa, rekrytointimarkkinoinnissa sekä strategisessa työnantajakuvan (employer branding) kehittämisessä.

duunitori.fi |
jobbland.se |
jobbsafari.se |
jobbland.no |
jobbsafari.no |
keeparo.com |
allaloner.se

Asiakaspalvelu,
käyttöehdot työnhakijalle,
tietosuojaseloste työnhakijalle,
käyttöehdot työnantajalle,
tietosuojaseloste työnantajalle,
saavutettavuusseloste,
avaa evästeasetukset.


© 2025 Duunitori Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.





Source link

Jäsenpalvelu- ja viestintäkoordinaattori – Teknologiateollisuus ry – Työpaikat

Finance System Solution Analyst – Aalto-yliopisto – Työpaikat


Duunitori™ on Suomen suurin työnhakukone ja uudenaikainen rekrytointimedia. Se kokoaa yhteen avoimet työpaikkailmoitukset ja ohjaa ne oman portaalinsa lisäksi sadoille ylläpitämilleen sosiaalisen median sivuille. Duunitorin työelämäosio tarjoaa ajankohtaisia vinkkejä ja uutisia liittyen työnhakuun, työelämään ja rekrytointiin. Duunitori on luotettu kumppani rekrytoinnissa, rekrytointimarkkinoinnissa sekä strategisessa työnantajakuvan (employer branding) kehittämisessä.

duunitori.fi |
jobbland.se |
jobbsafari.se |
jobbland.no |
jobbsafari.no |
keeparo.com |
allaloner.se

Asiakaspalvelu,
käyttöehdot työnhakijalle,
tietosuojaseloste työnhakijalle,
käyttöehdot työnantajalle,
tietosuojaseloste työnantajalle,
saavutettavuusseloste,
avaa evästeasetukset.


© 2025 Duunitori Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.





Source link