Varhaiskasvatuksen avustaja, päiväkoti Leppäsuo, Leppäsuo, Helsingin kaupunki – Helsinki

Varhaiskasvatuksen avustaja, päiväkoti Leppäsuo, Leppäsuo, Helsingin kaupunki – Helsinki


Vakinainen työsuhde

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti, Päiväkoti Leppäsuo

Työavain: KASKO-02-1284-25
Haku Päättyy: 09.01.2026 klo 16:00
Palkka: 2194,98 euroa/kk
Palvelussuhde: 14.1.2026
Työpaikan osoite: Hietaniemenkatu 9, 00100

Haemme varhaiskasvatuksen avustajaa varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuolle. Toimi on vakituinen ja työskentelypaikka tulee määräytymään alueemme tukea tarvitsevien lasten mukaan.

Kevätkaudella ryhmäkohtaisen avustajan tarve on alle 3-vuotiaiden lasten Oravat ryhmässä. Ryhmässä tulee olemaan 12 lasta. Toiminta tapahtuu pienryhmissä ja pääset osaksi moniammatillista ja läpsilähtöisesti toimivaa tiimiä.

Arvostamme hyviä tiimityötaitoja.

Miksi töihin meille?

Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!

Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.

Hakijalle on eduksi koulunkäyntiavustajan tutkinto tai muu tehtävään soveltuva koulutus sekä aikaisempi työkokemus päiväkodissa.

Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja tyydyttävää kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).

Meillä jokainen päivä on maailman tärkein!

Laadukas kasvatus ja koulutus ovat toimivan kaupungin ja hyvän elämän perusta. Olemme Suomen suurin ja vaikuttavin varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön järjestäjä. Rakennamme 15 000 osaajan voimin kaupunkilaisten elinikäistä opinpolkua.

Haluamme olla kasvatuksen ja koulutuksen pääkaupunki ja pedagogiikan suunnannäyttäjä. Jaamme osaamistamme ja kehitämme rohkeasti työtämme yhdessä. Pidämme tärkeänä työn ja vapaa-ajan tasapainoa. Meillä jokainen saa olla oma itsensä!

Tule kanssamme kasvattamaan huomisen Helsinkiä!

Tutustu meihin hel.fi/kasvatusjakoulutus ja somessa #helsinkioppii

Sopimusala
KVTES Kunta-alan yleinen virka- ja työehtosopimus

Lisätietoja tehtävästä antaa
päiväkodin johtaja Minna Räisänen
[email protected]
0931024622

varajohtaja Melissa Ahokas
[email protected]
0931046831

Lisätietoa
https://www.hel.fi/fi/kasvatus-ja-koulutus/paivakoti-leppasuo



Source link

Varhaiskasvatuksen avustaja, päiväkoti Leppäsuo, Leppäsuo, Helsingin kaupunki – Helsinki

Kokki Tampereelle – Yes Your Excellent Staff – Työpaikat


Kokki – Tampere

Etsimme ammattitaitoisia ja intohimoisia kokkeja vahvistamaan tiimiämme Tampereen alueelle. Työssä pääset monipuolisesti hyödyntämään osaamistasi lounasruoan, à la carte -annosten sekä buffettarjoilujen parissa, riippuen työkohteesta.

Odotamme sinulta:

  • Kokemusta ja intohimoa ruoan laittoa kohtaan
  • Alan koulutus katsotaan eduksi
  • Oma-aloitteisuutta sekä kykyä työskennellä kiireessä
  • Hygieniapassia

Tarjoamme sinulle:

  • Vaihtelevan työnkuvan lounaan, à la carten ja buffetin parissa
  • Mahdollisuuden päästä työskentelemään huippuravintoloihin
  • Mahdollisuuden kehittyä keittiöammattilaisena
  • Palkkauksen sopimuksen mukaan, nojaten aiempaan kokemukseesi

Oletko valmis tarttumaan tilaisuuteen?

Haluamme tehdä työnhausta sinulle vaivatonta ja helppoa. Jätä yhteystietosi sekä lyhyt kuvaus itsestäsi ja osaamisestasi alla olevan hakulomakkeen kautta.

Aloita uusi urasi tästä ja lähetä hakemuksesi tänään

Ota yhteyttä:

Sähköposti: [email protected]

Löydät meidät myös tiktokista!

https://www.tiktok.com/@yeshenkilostoratkaisut





Source link

Varhaiskasvatuksen avustaja, päiväkoti Leppäsuo, Leppäsuo, Helsingin kaupunki – Helsinki

Kebabkokki, Hyvinkää – Pizzatime ravintolat Oy – Työpaikat


Duunitori™ on Suomen suurin työnhakukone ja uudenaikainen rekrytointimedia. Se kokoaa yhteen avoimet työpaikkailmoitukset ja ohjaa ne oman portaalinsa lisäksi sadoille ylläpitämilleen sosiaalisen median sivuille. Duunitorin työelämäosio tarjoaa ajankohtaisia vinkkejä ja uutisia liittyen työnhakuun, työelämään ja rekrytointiin. Duunitori on luotettu kumppani rekrytoinnissa, rekrytointimarkkinoinnissa sekä strategisessa työnantajakuvan (employer branding) kehittämisessä.

duunitori.fi |
jobbland.se |
jobbsafari.se |
jobbland.no |
jobbsafari.no |
keeparo.com |
allaloner.se

Asiakaspalvelu,
käyttöehdot työnhakijalle,
tietosuojaseloste työnhakijalle,
käyttöehdot työnantajalle,
tietosuojaseloste työnantajalle,
saavutettavuusseloste,
avaa evästeasetukset.


© 2025 Duunitori Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.





Source link

Varhaiskasvatuksen avustaja, päiväkoti Leppäsuo, Leppäsuo, Helsingin kaupunki – Helsinki

Asiakashankkija (osa-aikainen) – Freshin Oy – Työpaikat


Asiakashankkija (osa-aikainen) – Freshin Oy

Freshin hakee asiakashankkijoita – liity Suomen suurimpaan sisäilmaremonttien tekijään!

Olemme Suomen suurin kotien energiaa säästävien LTO-sisäilmaremonttien toteuttaja. Freshinin pysähtymätön kasvu rakentuu hyvistä tyypeistä – ja nyt haemme osa-aikaisia asiakashankkijoita pääkaupunkiseudulle.

Työvuoroja tarjotaan tilanteen mukaan, esimerkiksi silloin kun tarvitsemme lisävahvistusta arjen vaihteluihin, kiiretilanteisiin tai äkillisiin poissaoloihin.

Työ sopii erinomaisesti sinulle, joka haluat joustavan lisäansion ja mahdollisuuden vaikuttaa omiin työaikoihisi.

Mitä työ pitää sisällään?

Asiakashankkijana olet Freshinin ensikontakti asiakkaisiin. Työssäsi:

  • Teet kenttätyötä ja kohtaat asiakkaita kasvokkain (face2face)
  • Tarjoat asiakkaille mahdollisuuden mitata oman kodin sisäilmaa veloituksetta
  • Keskustelet asiakkaiden kanssa sisäilmasta ja herätät kiinnostuksen parempaan asumisterveyteen
  • Sovit asiakkaille mittausaikoja ja varmistat positiivisen asiakaskokemuksen
  • Toimit tiiviissä yhteistyössä muun tiimin kanssa, jotta asiakkaat saavat parhaan mahdollisen palvelukokemuksen

Kenelle työ sopii?

Tämä työ sopii sinulle, jos:

  • Nautit ihmisten kohtaamisesta ja uskallat avata keskustelun uusien ihmisten kanssa
  • Olet tavoitteellinen ja motivoidut tuloksista
  • Olet luotettava, rehellinen ja sinnikäs
  • Sinulla on B-ajokortti
  • Olet valmis oppimaan – koulutamme sinut tehtävään alusta alkaen

Mitä tarjoamme?

  • Kattava perehdytys ja jatkuva tuki – et jää yksin, vaan saat tiimin ja esihenkilön tueksesi
  • Tunti- ja provisiopalkka – omalla tekemiselläsi voit vaikuttaa ansaintaasi merkittävästi
  • Mahdollisuus kehittyä – meillä on hyvät urapolut ja mahdollisuus edetä esimerkiksi tiiminvetäjäksi tai myyjäksi
  • Rento ja kannustava työilmapiiri – Freshinillä tekemisen meininki näkyy arjessa

Miksi Freshin?

Meitä motivoi tehdä Suomesta terveempi ja energiatehokkaampi paikka elää. Työmme tuottaa konkreettista hyötyä asiakkaille ja antaa sinulle mahdollisuuden olla mukana vaikuttamassa ihmisten arkeen.

Haku

Jätä hakemuksesi HAE TYÖPAIKKAA -painikkeen kautta

Toimi nopeasti – haku päättyy 10.1.2026

Lisätietoja

Uljas Rajalaakso
📧 [email protected]
📞 044 974 4326

Voit käydä myös tutustumassa yritykseen ja työtehtävään kotisivuillamme, alla olevasta linkistä.





Source link

Varhaiskasvatuksen avustaja, päiväkoti Leppäsuo, Leppäsuo, Helsingin kaupunki – Helsinki

Myyntiassistentti – Oy Bisly LTD – Työpaikat


Duunitori™ on Suomen suurin työnhakukone ja uudenaikainen rekrytointimedia. Se kokoaa yhteen avoimet työpaikkailmoitukset ja ohjaa ne oman portaalinsa lisäksi sadoille ylläpitämilleen sosiaalisen median sivuille. Duunitorin työelämäosio tarjoaa ajankohtaisia vinkkejä ja uutisia liittyen työnhakuun, työelämään ja rekrytointiin. Duunitori on luotettu kumppani rekrytoinnissa, rekrytointimarkkinoinnissa sekä strategisessa työnantajakuvan (employer branding) kehittämisessä.

duunitori.fi |
jobbland.se |
jobbsafari.se |
jobbland.no |
jobbsafari.no |
keeparo.com |
allaloner.se

Asiakaspalvelu,
käyttöehdot työnhakijalle,
tietosuojaseloste työnhakijalle,
käyttöehdot työnantajalle,
tietosuojaseloste työnantajalle,
saavutettavuusseloste,
avaa evästeasetukset.


© 2025 Duunitori Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.





Source link