Account Manager – Martela Oyj – Työpaikat

Sosiaalityöntekijä, olosuhdeselvitykset – Vantaan ja Keravan hyvinvointialue – Työpaikat


Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen toimiala, Perheitä tukevat palvelut
Perheoikeudelliset palvelut
Vernissakatu 4 , 01300 Vantaa

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on matkalla kohti Suomen parasta hyvinvointialuetta. Uskomme yhdessä muodostettuihin arvoihimme oikeudenmukaisuus, vastuullisuus ja rohkeus. Osuvatko arvot yhteen omiesi kanssa? Silloin voit olla juuri meille sopiva sote-alan tai pelastustoimen ammattilainen.
Tule sinäkin osaksi hyväntekijät-joukkuettamme!

Sosiaalityöntekijä, oletko kiinnostunut haasteellisista ja mielenkiintoisista työtehtävistä perheoikeudellisissa palveluissa? Nyt auki oleva virka on ensisijaisesti käräjäoikeudelle lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevien selvitysten laatimista. Tehtävässä on myös mahdollista osallistua tiimin toimintafilosofian mukaisesti sovittelutoimintaan.

Tehtävä sopii sinulle, mikäli sinulla on monipuolista ja pitkää kokemusta sosiaalityöstä, pystyt vanhempien ja lasten olosuhteiden kokonaisvaltaiseen selvittämiseen ja lapsen edun arviointiin vanhempien erotilanteessa tai vanhempien jo asuessa erillään. Kirjallinen selvitys annetaan oikeudelle, joten tehtävä edellyttää hyvää kirjallista ilmaisukykyä. Takaamme tässä tehtävässä erityisen hyvän perehdytyksen kokeneen työntekijän taholta!

Tuomioistuin voi pyytää olosuhdeselvityksen tehtäväksi tilanteissa, jossa vanhemmat eivät pysty yhdessä ratkaisemaan lapsen huoltoa, asumista tai tapaamisia, vaan pyytävät siihen tuomioistuimelta päätöstä. Olosuhdeselvityksen avulla tuomioistuin saa tietoa perheen tilanteesta, lapsen elinolosuhteista ja muista huoltoasian, asumisen tai tapaamisten ratkaisemiseen vaikuttavista seikoista. Mahdollisuus lisäksi tehdä perheasioiden sovittelua tai asiantuntija-avusteista huoltoriitojen sovittelua käräjäoikeudessa, mikäli sinulla on tähän koulutusta ja kiinnostusta.

Odotamme ja arvostamme:

  • monipuolista kokemusta sosiaalityöstä
  • kiinnostusta tuomioistuinvetoisten asiakasprosessien tekemiseen vaativien huoltajuusriitojen parissa
  • itsenäistä työotetta ja samalla kykyä työparityöskentelyyn ja useiden näkökantojen huomioonottamiseen
  • taitoa puolueettomiin ja selkeästi kirjoitettujen olosuhdeselvitysten tekemiseen
  • hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista osaamista
  • hyviä työyhteisössä toimimisen taitoja, oma-aloitteisuutta sekä vastuullisuutta
  • kiinnostusta perehtyä perheoikeudelliseen lainsäädäntöön
  • positiivista asennetta työn tekemiseen ja haastavien tilanteiden selvittämiseen
  • kykyä tehdä selvityksiä paineisessakin aikataulussa, eli oman toiminnan ja aikataulujen johtamista

Perheoikeudelliset palvelut -yksikössämme työskentelee sovittelu- ja selvitystiimi, tapaamispaikkatiimi ja lastenvalvojatiimi. Perheoikeudellisten palvelujen olosuhdeselvityksiä tekevä sosiaalityöntekijä on osa ammattitaitoista ja osaavaa kahdeksan työntekijän sovittelu- ja selvitystiimiä. Sovittelu- ja selvitystiimi vastaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen olosuhdeselvityksistä, perheasioiden sovittelusta, eroauttamisen sosiaaliohjauksesta, täytäntöönpanosovittelusta sekä koordinoi asiantuntija-avusteista huoltoriitojen sovittelua käräjäoikeudessa.

Toimitilamme sijaitsevat Tikkurilassa, hyvien liikenneyhteyksien varrella. Noudatamme kestävän kehityksen mukaista tilojen yhteiskäyttöä: saat oman työpisteen, jota tyhjänä ollessa voidaan tarvittaessa käyttää VAKElaisten kollegoiden toimesta. Työn sisällön niin mahdollistaessa työtä voit tehdä etänä kahtena päivänä viikossa.

Pääset mukaan ammattitaitoista tiimiä, jossa voit syventää omaa osaamistasi sekä kehittää toimintaa ja toimintatapoja muiden kollegoiden ja lähiesihenkilösi kanssa. Olemme koulutusmyönteinen organisaatio ja yksikkö, joten mahdollisuuksien mukaan pääset koulutuksiin, jotta voit kehittää omaa osaamistasi.

Miksi Vantaan ja Keravan hyvinvointialue?
Haluamme panostaa työntekijöidemme hyvinvointiin ja arjen sujuvuuteen. Tarjoamme lounasedun, 300 euron arvoisen liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun sekä työsuhdematkalippuedun. Lisäksi käytössäsi ovat lakisääteiset työterveyspalvelumme, jotka tukevat hyvinvointiasi.

Olemme kompaktin kokoinen, lähellä asiakkaita ja työntekijöitä. Tarjoamme näkymän ja työkaluja oman uran kehittämiseen. Haluamme kokeilla ja kehittää, jotta luomme parhaan hyvinvointialueen asukkaiden lisäksi myös työntekijälle. Olemme matalien raja-aitojen työyhteisö, joka on täynnä mahdollisuuksia. Meillä saat tehdä merkittävää työtä: auttaa, hoitaa ja pelastaa.

Tutustu tuleviin työkavereihisi > Töissä VAKEssa -blogit

Tietoa palvelussuhteesta:
Palvelussuhteen kesto: Vakituinen alkaen 01.02.2026 tai sopimuksen mukaan
Palvelussuhteen tyyppi: Kokoaikainen
Palvelussuhteen muoto: Virkasuhde
Kelpoisuusvaatimus: Sosiaalityöntekijä (Laki 817/2015 7• mukainen laillistus)
Työpaikkojen lukumäärä: 1
Työajan lisätiedot: Yleistyöaika, 37,75 h viikko
Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisterilain 6 •:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote,
Tehtäväkohtainen palkka: 4317,74 eur/kk, lisäksi mahdollinen aiempaan työkokemukseen perustuva lisä.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus) mukaisesti.

Heräsikö kiinnostuksesi?
Toivottavasti kuulemme sinusta pian! Täytäthän hakemuksesi rekrytointijärjestelmäämme. Kaikkien rekrytointiemme hakuaika päättyy klo 16:00.
Jäikö jokin askarruttamaan?
Kysy rohkeasti lisätietoja, kerromme mielellämme lisää! Tässä yhteystietomme:

Sovittelu- ja selvitystiimin esihenkilö Martikainen, Sanna
0400 682336 [email protected]

Tavoitettavissa 22-23.12.2025 sekä 2.1. ja 7-12.1.2026 virka-aikana.

Ryhmähaastatteluaika on 14.1. klo 10.30-11.30
Yksilöhaastatteluajat ovat 19.1. klo 8.15-10.30 ja 26.1. klo 8.15-10.00

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella työskentelee 5 400 osaavaa asiantuntijaa ja ammattilaista. Olemme kaikki hyvantekijöitä! Keskitymme siihen, missä olemme parhaita, päätehtäväämme – autamme, hoidamme ja pelastamme. Olemme rohkeita sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ammattilaisia ja teemme merkittävää työtä 280 000 asukkaan parissa. Olemme Suomen monikulttuurisin kaksikielinen hyvinvointialue. Työkielemme on suomi.

Lue meistä lisää Meille töihin-sivullamme ja tule sinäkin hyvantekijäksi!
#VAKE #hyvantekijät





Source link

Account Manager – Martela Oyj – Työpaikat

Haemme talotekniikkapäällikköä – VAV Asunnot Oy – Työpaikat


Tule tekemään arvokasta työtä VAV:n monipuolisen kiinteistökannan pariin Vantaalle! Haluamme, että talotekniikka tukee asukkaidemme hyvää arkea. Nyt haemme joukkoomme talotekniikkapäällikköä. 

Millainen tehtävä meillä odottaa? 

Tässä tehtävässä johdat talotekniikkaan ja energiaan liittyviä kokonaisuuksia. Tunnistat ja arvioit myös kehittämisen tarpeita. Johdat tiimiä ja vastaat tiimin päivittäisen työn organisoinnista. Tiiviissä työyhteisössämme teet paljon yhteistyötä myös muiden rakentamisen ja kiinteistöalan ammattilaistemme kanssa.  

Tässä roolissa toteutat talotekniikkaan liittyvää suunnittelun ohjausta korjattaviin kiinteistöihin ja uudiskohteisiin. Lisäksi vastaat konsernin energiankäytön seurannasta ja raportoinnista sekä datan hyödyntämisestä. 

Mitä odotamme sinulta? 

Tehtävässä onnistuminen edellyttää laajaa asiantuntemusta kiinteistöjen talotekniikasta, energiankäytöstä ja niihin liittyvien projektien tuloksellisesta johtamisesta. Toivomme sinulta näyttöjä kokonaisuuksien hallinnasta ja erinomaisesta organisointikyvystä. 

Tarvitset tehtävässä soveltuvaa teknistä koulutusta, kuten DI, LVI-insinööri tai LVI-rakennusmestari. Sinulla on vähintään viiden vuoden kokemus vastaavista tehtävistä esimerkiksi suunnittelijana, valvojana tai muussa urakoinnin vaativassa työnjohtotehtävässä.

Arvostamme aiempaa kokemusta tiiminvetäjänä. Esihenkilönä olet helposti lähestyttävä, ratkaisukeskeinen ja johdat ihmisiä kunnioittavasti. Talotekniikkapäällikkönämme toimiminen edellyttää sujuvia vuorovaikutustaitoja ja hyvää suomen kielen taitoa. 

Rakennus- ja kiinteistöalan järjestelmien tuntemuksesta on etua. Tarvitset omaa autoa. Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva. 

Miksi valita meidät? 

Tulet osaksi VAV:n osaavaa teknistä tiimiä. Toimit teknisen johtajan alaisuudessa. Työskentelet itsenäisesti, mutta saat työhösi täyden tuen. Alaisinasi on kokeneita, osaavia ammattilaisia. Talotekniikkapäällikön tehtävä on uusi, joten voit vaikuttaa sen sisältöihin. Meille on tärkeää ammatillinen kehittyminen, johon myös panostamme. 

Olemme taloudellisesti vakaa toimija ja katsomme pitkälle tulevaisuuteen. Vuosittain rakennutamme useita uudiskohteita. Lisäksi pidämme huolta kiinteistökannastamme korjaamalla suunnitelmallisesti satoja asuntoja. Meillä on töissä yli 60 asumisen ammattilaista, jotka muodostavat hyvinvoivan ja toisiaan tukevan työyhteisön. 

Tarjoamme joustavat työajat ja kilpailukykyiset työsuhde-edut. Vastikään uudistetut modernit toimitilamme sijaitsevat hyvien yhteyksien äärellä Vantaan Tikkurilassa, mutta voit työskennellä osittain myös etänä. 

VAV on vuokratalokonserni, jonka emoyhtiö on Vantaan kaupungin omistuksessa. Meillä on ympäri Vantaata lähes 12 000 vuokra-asuntoa. Asunnoissamme asuu melkein joka kymmenes vantaalainen. Uskomme, että viihdyt meillä, jos haluat tehdä töitä yhteiskunnallisen työantajan palveluksessa. Yrityskulttuuriamme leimaa ”rennosti, mutta tosissaan” -asenne.

Kiinnostuitko?

Lisätietoja työtehtävistä antavat tekninen johtaja Antti Huurre ja kiinteistöjohtaja Jukka Aalto ti 16.12.2025 klo 9.00–10.30 ja to 18.12.2025 klo 9.00–10.30 ja klo 15.00–16.00. Antin tavoitat numerosta 010 505 8207 ja Jukan numerosta 010 235 1499. 

Lähetä ansioluettelosi ja hakemuksesi palkkatoiveineen 31.12.2025 mennessä Duunitorin hakemuslinkin kautta. Emme huomioi sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia. Tarkistamme valitulta henkilöltä luottotiedot ennen työsuhteen alkua.





Source link

Account Manager – Martela Oyj – Työpaikat

Tuotantopäällikkö – Smooth it oy – Työpaikat


Rakennetaan yhdessä Suomen herkullisin välipalatuotantotehdas! 

 
Etsimme innostunutta ja ratkaisukeskeistä tuotantopäällikköä johtamaan ja kehittämään uutta tuotantoyksikköämme Keravalla. Tässä roolissa vastaat tuotannon päivittäisestä sujuvuudesta ja viet eteenpäin kehitystyötä, jonka tavoitteena tehokas, laadukas ja turvallinen tuotanto, joka tukee Smooth Itin vauhdikasta kasvua. 

Työskentelet tiiviissä yhteistyössä johdon ja tiimin kanssa yhteisen päämäärän eteen: Smooth it -välipalat löytyvät pian valtakunnallisesti liikenteen solmukohdista. 

Keitä me olemme? 

Smooth It on vuonna 2015 perustettu kotimainen, innovatiivinen yritys, joka valmistaa premium chiavälipaloja, tuorepuuroja ja smoothieita parhaista raaka-aineista. Meillä on yli 70 päivittäistavarakauppaa PK-seudulla, Turussa, Pirkanmaalla ja Jyväskylässä, teemme sopimusvalmistusta ja toimitamme yrityksille suoraan toimistoille palaverieväitä. 

Koko yritys työllistää 25 henkilöä, joista 16 työskentelee Keravalla. Uusien jakelukanavien myötä tiimimme koko kasvaa tulevana vuonna, koska uusi Keravan tehdas mahdollistaa valtakunnallisen jakelun 2026 tinkimättä meille tärkeistä asioista: maku, laatu ja tuoreus.  

Mitä tulet tekemään? 

 

Odotamme sinulta 

 

Tarjoamme sinulle 

Kiinnostuitko? 

Lähetä hakemuksesi ja CV palkkatoiveineen viimeistään 31.1.2026

Lisätietoja tehtävästä: 
Irina Nurmi, yrittäjä 
📧 [email protected] | 📞 040 517 1884 





Source link

Account Manager – Martela Oyj – Työpaikat

Isännöitsijä – Retta Oy – Työpaikat


Liity Retta Managementin isännöintitiimiin Helsinkiin! Tarjoamme monipuolisen ja itsenäisen tehtäväkentän sekä osaavan ja mukavan työyhteisön tuen.

Kiinnostavatko kiinteistöalan monipuoliset tehtävät Suomen parhaimmassa kiinteistöjohtamisen ja kiinteistöjen välityspalveluita tarjoavassa konsernissa? Retta Management on kiinteistöjohtamiseen erikoistunut valtakunnallinen toimija. Palveluitamme ovat muun muassa toimitilojen ja asuntojen kiinteistönjohtamispalvelut, asuntovuokraus, taloushallintopalvelut, energiatehokkuus- ja ympäristövastuupalvelut sekä arviointipalvelut. Meillä on alan laajin palveluntarjonta, ja uskomme, että asiantuntemuksella ja ajantasaisella markkinatiedolla voimme parantaa asiakkaamme tulosta.

Toimintamme kasvaessa etsimme nyt Helsinkiin Valimotielle isännöintitiimiimme

ISÄNNÖITSIJÄÄ

Retta Managementissa tarjoamme asiakkaillemme asuntojen sekä toimitilojen kiinteistöjohtamis- ja vuokrauspalvelut, talous- ja raportointipalvelut, energiapalvelut, arviointi- ja konsultointipalvelut sekä rakennuttamispalvelut. Asiakkainamme on kaupallisten kiinteistö- ja asuntokohteiden yksityisiä ja julkisia omistajia ja käyttäjiä sekä rahastoyhtiöitä, pankkeja sekä monia muita kiinteistösektorin toimijoita. Tiimissämme vastaamme asiakkaidemme omistuksessa olevien kohteiden isännöinnistä.

Työpisteesi sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Helsingin Pitäjänmäessä.

Tehtäväkenttäsi

Tehtävässä työskentelet merkittävien suurasiakkaidemme omistamien vuokra-asuntojen ja asunto-osakeyhtiöiden hallinnollisen isännöinnin parissa. Työnkuva on monipuolinen sisältäen mm. asuntoyhtiöiden hallintoon ja taloudenpitoon, kiinteistöjen ja asuntojen ylläpitoon sekä kunnossapidon koordinointiin ja palveluntuottajaverkoston johtamiseen liittyviä tehtäviä.

Toimit osana osaavaa isännöintitiimiä ja monipuolista asiakkuustiimiämme ja huolehdit osaltasi siitä, että päämiehemme ja heidän asukkaansa saavat asiakaslupauksemme mukaisen aktiivisen ja asiakaslähtöisen palvelun. Apuna tehtävän hoidossa ovat mm. asiakaspalvelukeskuksemme, talouspalveluyksikkömme, teknisen isännöinnin projektipäälliköt sekä yhtenäiset työkalut ja toimintatavat. Tehtävään ei pääsääntöisesti sisälly iltakokouksia.

Oletko etsimämme osaaja?

Haemme tiimiimme henkilöä, jolla on tehtävään soveltuva koulutus (esim. IAT tai AIT) ja aikaisempaa työkokemusta isännöinnistä ja kiinteistöalalta. IT-taitosi ovat ajan tasalla, käytät sujuvasti MS Office -ohjelmia ja pystyt omaksumaan työkalut nopeasti. Kommunikoit sujuvasti myös englannin kielellä. Olet itsenäinen ja oma-aloitteinen, jolla hanskat eivät putoa haastavissakaan tilanteissa. Sinulla on positiivinen palveluasenne, hyvä paineensieto- ja organisointikyky sekä sujuvat yhteistyötaidot.
Sinulla on ajokortti ja oma auto käytössä.

Mitä me tarjoamme sinulle:

Tarjoamme monipuolisen ja itsenäisen tehtäväkentän sekä osaavan ja mukavan työyhteisön tuen. Perehdytämme Sinut tehtäviisi ja tarjoamme koulutusta tarpeesi mukaan. Jokapäiväistä toimintaamme ohjaavat arvomme ovat: onnistumme yhdessä, uudistamme rohkeasti ja toimimme vastuullisesti. Teemme töitä tiiminä kokonaisuus huomioiden ja työkavereita arvostaen. Tehtässä palkkaus on 3500 – 4100€ riippuen aikaisemmasta taustasi ja kokemuksestasi. Meillä on liukuva työaika ja etätyömahdollisuus, jotta työn ja yksityiselämän yhdistäminen olisi mahdollisimman jouhevaa. Huolehdimme hyvinvoinnistasi tarjoamalla lounas- ja virike-edun sekä kattavan työterveyshuollon. Ja ennen kaikkea meillä on loistava porukka, johon haluamme myös sinut mukaan! Tule mukaan kehittymään ja kehittämään oman ammattitaitosi lisäksi toimintaamme sekä tuottamaan arvokasta lisäarvoa sekä kollegoillesi että asiakkaillemme. Lue lisää meistä työpaikkana täällä: Ura – Töihin meille

Näin pääset työkaveriksemme!

Kiinnostuitko? Jos koet olevasi sopiva lisäys joukkoomme, haethan tehtävää viimeistään 11.01.2026. Tehtävä saatetaan täyttää jo hakuaikana.

Lisätietoja tehtävästä antaa Ylläpidon johtaja Anssi Tikkanen, numerosta 040 143 4450 tai osoitteesta [email protected]

Työnantajalupauksemme: Retta tarjoaa työpaikan, jossa saat kehittyä, ottaa vastuuta ja muuttaa kiinteistötoimialan tulevaisuutta. Työskentelemällä Rettalla pääset osaksi ammattitaitoista ja kehitysmyönteistä työyhteisöä, jossa jokainen saa olla oma itsensä. Yhdessä tekemisessä annetaan tilaa ilolle ja toistemme arvostukselle. Teemme työtä vastuullisesti ja suurella sydämellä. Valtakunnallisena yrityksenä tarjoamme vaihtelevia työtehtäviä, mahdollisuuden haluamallesi urapolulle sekä asiantuntevien kollegoiden tuen. Henkilöstömme mielestä vahvuuksina koetaan yrityksen oikeansuuntainen kehitys, mielenkiintoinen työ, henkilöstön reilu ja tasapuolinen kohtelu, tarkoituksenmukaiset toimitilat sekä strategian ja tulevaisuuden näkymien aktiivinen viestintä. (henkilöstökysely 10/2024).

Toimintaa ohjaavat arvomme ovat:

Onnistumme yhdessä

Yhteistyö sekä asiakkaidemme kanssa onnistuminen takaavat meille yhteisen menestyksen. Luotamme toisiimme ja toimintamme perustuu toistemme kunnioittamiseen.

Uudistamme rohkeasti

Meille on tärkeää, että jokainen meillä työskentelevä voi kokea ammatillista ylpeyttä työstään. Uudistamme rohkeasti osaamistamme, toimintaamme ja toimialaamme asiakkaan ja henkilöstön tarpeet edellä. Meillä on kyky, halu ja lupa tehdä asioita paremmin.

Toimimme vastuullisesti

Kannamme vastuuta huomisesta sekä yrityksenä että henkilökohtaisella tasolla. Valintojamme ohjaa vastuu toisistamme, asiakkaistamme, ympäristöstä, yhteiskunnasta ja taloudellisesta menestyksestä. Toimintamme pohjautuu avoimuuteen ja rehellisyyteen.

Retta Managementin tärkein tehtävä on pitää huolta asiakkaidemme kiinteistöomaisuudesta ja siitä, että sille asetetut tuottotavoitteet täyttyvät. Hoidamme asiakkaidemme omaisuutta kuin omaamme ja autamme asiakkaitamme tekemään päätöksiä, joilla kiinteistöjen arvo kehittyy tulevaisuudessakin suotuisaan suuntaan.

Retta Managementin tärkein tehtävä on pitää huolta asiakkaidemme kiinteistöomaisuudesta ja siitä, että sille asetetut tuottotavoitteet täyttyvät. Hoidamme asiakkaidemme omaisuutta kuin omaamme ja autamme asiakkaitamme tekemään päätöksiä, joilla kiinteistöjen arvo kehittyy tulevaisuudessakin suotuisaan suuntaan.





Source link