Kirjastosihteeri Helsingin normaalilyseoon – Helsingin yliopisto – Työpaikat

Kirjastosihteeri Helsingin normaalilyseoon – Helsingin yliopisto – Työpaikat


Helsingin yliopiston harjoittelukoulut, ensisijaisesti

Helsingin normaalilyseo hakee kirjastosihteeriä toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Toivomme, että pääset aloittamaan kanssamme 1.2.2026 mutta aloitusajasta voimme sopia vielä erikseen.

Kirjastosihteerinä työtehtäviisi kuuluu kirjaston asiakaspalvelu sisältäen lainausta, palautusta ja tiedonhakua sekä asiakkaiden neuvomista niin kirjaston kuin tietotekniikankin käytössä. Lisäksi työhön kuuluu kirjastonkäytön sekä tiedonhaun opetusta ja kirjavinkkauksia eri luokka-asteille alakoulusta lukioon, kirjaston kokoelman ylläpitoa sisältäen hankintoja (ml oppimateriaalien tilaukset), luettelointia ja hyllytystä. Tehtävänäsi on vastata koulukirjaston toiminnasta itsenäisesti. Vastuullesi kuuluu lisäksi koulun somekanavien päivittäminen. Arvostamme kehittävää työotetta ja kirjastopedagogiikan tuntemusta. Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto.

Toivomme sinun viihtyvän ja haluavan aidosti työskennellä lasten ja nuorten kanssa ja olevan kiinnostunut lasten- ja nuortenkirjallisuudesta. Opetuskokemus katsotaan eduksi. Työ vaatii itsenäisyyttä ja kykyä ohjata itse omaa työskentelyä.

Palkkasi asettuu noin 2700-2900 € /kk välille. Palkkaus tarkentuu kuitenkin aina vielä valitun henkilön kokemuksen, osaamisen ja lopullisten vastuiden mukaan. Tehtävä täytetään kahden kuukauden koeajalla.

Tehtävään valitun on ennen työsopimuksen solmimista esitettävä työnantajalle huumausainetestiä koskeva todistus ja työsuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.

Lisätietoja tehtävästä antavat perusopetuksen rehtori Juha-Pekka Husso, puh. 050 324 3163, juha-pekka.husso(at)helsinki.fi ja apulaisrehtori Olli Hyvönen, puh 029 4128158. Lisätietoja rekrytointiprosessista antaa hr-asiantuntija Katariina Koistinen katariina.koistinen(at)helsinki.fi.

Odotamme hakemustasi rekrytointijärjestelmämme kautta viimeistään 31.12.2025 Hae nyt -linkistä. Liitä hakemukseesi liitteeksi CV pdf-muodossa. Toivomme, että tuot hakemustekstissäsi esille omin sanoin motivaatiosi tehtävää kohtaa ja mitä odotat tehtävältä. Jos olet jo työsuhteessa Helsingin yliopistoon, jätäthän sisäisen hakemuksesi kirjautumalla SAP Fiori portaalissa.

Helsingin normaalilyseo on Helsingin yliopiston kasvatustieteelliseen tiedekuntaan kuuluva opettajaksi opiskelevien harjoittelukoulu Etelä-Helsingissä, jossa toiminta on tutkimusperustaista. Koulussa toimivat perusopetuksen luokat 1-5 ja 7-9 sekä lukio. Koulussa on noin 700 oppilasta ja opiskelijaa ja opetus- ja muuta henkilöstöä on 90. Vuosittain koulussa suorittaa opettajan pedagogisiin opintoihin kuuluvan harjoittelun n. 100 luokanopettajaksi, erityisopettajaksi ja aineenopettajaksi opiskelevaa.

Strategiamme painopisteet ovat yhteisöllisyys, kestävä kehitys, tutkimusperustaisuus, oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus. Nämä ohjaavat meitä päivittäisessä työssämme. HY:n harjoittelukouluilla on omaa tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoimintaa, lue aiheesta lisää: novissima.fi





Source link

Kirjastosihteeri Helsingin normaalilyseoon – Helsingin yliopisto – Työpaikat

Ajojärjestelijä – Worker Henkilöstöratkaisut – Työpaikat


Etsimme asiakasyrityksellemme kokenutta ajojärjestelijää pääkaupunkiseudulle.

Työtehtäviisi kuuluu muun muassa kuljetusten suunnittelua, aikatauluttamista sekä reitittämistä, tilausten vastaanottamista ja käsittelyä, kuljettajien ohjaamista ja tukemista ja sujuvan tiedonkulun varmistaminen.

Työssäsi pääset vaikuttamaan arjen toimivuuteen ja kokonaisuuden sujuvuuteen – hyvällä suunnittelulla varmistat, että kuljetukset pysyvät aina askeleen edellä.

Sovit tähän työhön, jos sinulta löytyy:

  • Aikaisempaa kokemusta ajojärjestelijänä toimimisesta
  • Tietoteknistä osaamista ja kykyä omaksua uusia järjestelmiä
  • Vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja
  • Ratkaisukeskeistä asennetta ja oma-aloitteinen työote
  • Myyntihenkisyyttä
  • Suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa

Me tarjoamme sinulle:

  • TESin mukaisen tai sitä paremman palkan, joka maksetaan aina ajallaan. Tässä työssä tuntipalkkasi asettuu välille 3200-3700€/kuukaudessa ja se määritellään osaamisesi ja kokemuksesi mukaan.
  • Oman Workerin yhteyshenkilön, joka on helposti tavoitettavissa ja auttaa sinua henkilökohtaisesti kaikissa työsuhteeseesi liittyvissä asioissa
  • Työtehtävän mukaiset hyvät työvaatteet ja muut tarvittavat varusteet
  • Kattavan perehdytyksen
  • Mukavan ja rennon työporukan
  • Luotettavan ja rehdin työnantajan
  • Keikkatyömahdollisuuden

Miksi kannattaa hakea töitä juuri Workerin kautta:

” Workerilla voin luottaa siihen, että he näkevät potentiaalini, mihin pystyn ja mikä haastaa minua sopivasti”, kuvailee kauttamme työn löytänyt ammattilainen.

Me teemme sen, minkä lupaamme. Haluamme olla rekrytoijana ja työnantajana joustava, luotettava ja oikeudenmukainen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että:

  • Meillä on reilu meininki. Saat aina työsopimuksen ja palkan ajallaan. Teemme sen minkä lupaamme, emmekä lupaa asioita, joita emme voi pitää.
  • Panostamme henkilökohtaiseen palveluun . Saat oman yhteyshenkilön, joka vastaa, kun soitat – niin pienissä kuin isommissakin työasioissa. Olet myös aina tervetullut piipahtamaan konttorillamme, tarjoamme kahvit! Toimipisteitä meillä on ympäri Suomen yhteensä 14.
  • Olemme puolellasi . Varmistamme, että saat asianmukaiset työvaatteet ja varusteet. Panostamme myös erityisen paljon työturvallisuuteen. Yhteyshenkilösi myös tukee sinua tarvittaessa työelämän kiemuroissa.
  • Tarjoamme paljon erilaisia työmahdollisuuksia . Oli tähtäimessäsi sitten alasi huippu, työelämässä rennosti surffailu tai kokonaan uusi ala, meiltä löytyy mahdollisuuksia ympäri Suomen. Voimme auttaa sinua myös löytämään urallesi uuden suunnan.


Kiinnostuitko? Jätä hakemuksesi!

Jätä hakemuksesi klikkaamalla hakupainiketta. Käymme hakemuksia läpi jatkuvasti, eli jätä hakemuksesi pian! Toivomme, että voisit aloittaa työt mahdollisimman pian .

Hakemisen jälkeen kuulet meistä lyhyen ajan kuluessa. Jos etenet rekrytointiprosessissa, tapaat ensin Workerin työntekijän rennossa haastattelussa, jonka tavoitteena on tutustua tarkemmin sinuun ja osaamiseesi. Viimeisessä vaiheessa pääset tapaamaan myös asiakasyrityksen yhteyshenkilön.

Lisätietoja tästä työstä ja muista Workerin tarjoamista työmahdollisuuksista voit kysyä Emmi Rajalalta [email protected] tai numerosta 050 473 0642. Odotamme innolla hakemustasi!





Source link

Kirjastosihteeri Helsingin normaalilyseoon – Helsingin yliopisto – Työpaikat

Sähköasemarakentamisen työpäällikkö – Omexom Suomi – Työpaikat


Sähköasemarakentamisen työpäällikkö

Omexom toimii Suomessa energianjakelun koko ketjun parissa tuotannosta siirto- ja jakeluverkkoihin. Tarjoamme avaimet käteen -projekteja, palveluita ja kunnossapitoa. Omexom työllistää noin 500 työntekijää ympäri Suomen.

Tehtäväsi on vastata sähköasematoimitusten rakennus- ja maanrakennustöiden työmaavalvonnasta, projektien alusta valmistumiseen saakka.

Voit olla jo hieman kokemusta omaava henkilö tai urasi alkuvaiheessa oleva tekijä, perehdytämme sinut täysin työtehtäviin. Työ sisältää jatkuvaa matkustamista Suomessa. Työhönottopaikkasi voi olla myös asuinpaikkakuntasi.

Toivomme sinulta

  • matkustusvalmiutta Suomessa (työ on komennustyötä)
  • soveltuvaa teknistä tutkintoa RKM tai RI
  • kokemusta maanrakennus- ja rakennussuunnittelusta sekä yleisesti rakennuttamisesta ja valvonnasta
  • verkostoitumiskykyä rakentamaan luotettavaa kumppanuusverkostoa
  • positiivista ja aktiivista työotetta
  • kykyä sopeutua työturvallisuuden ohjeisiin ja määräyksiin
  • hyvää yleisten tietotekniikkasovellusten hallintaa, suunnittelu ja CAD-osaaminen katsotaan eduksi
  • Sähköalan koulutus ISO positiivinen asia
  • turvallisuuslähtöistä ajattelutapaa

Työntekijänä omaat positiivisen ja aktiivisen työotteen, olet järjestelmällinen ja toimit mielelläsi yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa. Tärkeintä, että olet innostunut oppimaan uutta ja kehittymään alan ammattilaiseksi! Työt vaativat myös kykyä sopeutua työturvallisuuden kannalta välttämättömiin ohjeisiin ja määräyksiin. Työturvallisuus on ajatuksemme ydin kaikissa töissämme.

Meillä Omexomilla toiminta perustuu osaaviin, innovatiivisiin ja sitoutuneisiin ammattilaisiin, jotka työskentelevät tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa. Tukenasi on mukava, asiantunteva ja kannustava työyhteisö, jossa jokainen saa olla oma itsensä ja vaikuttaa siihen, millainen työyhteisömme on.

Toimintaamme ohjaa viisi arvoa: luottamus, autonomia, vastuullisuus, yrittäjähenkisyys ja solidaarisuus. Ne näkyvät arjessamme – tavassamme tehdä töitä, kohdata toisemme ja kehittää yhteistä tulevaisuutta. Meillä arvostetaan hyvää tiimihenkeä, työn monipuolisuutta, yhdessä onnistumista sekä mahdollisuutta oppia uutta ja kehittyä. Jaamme osaamista, tuemme toisiamme ja rakennamme yhdessä kestävää tulevaisuutta.

Tarjoamme palkkaa, joka vastaa tehtävän vaativuutta ja omaa osaamistasi – reilusti ja läpinäkyvästi. Lisäksi arkeasi tukevat joustavat työajat, kattava työterveyshuolto, virike-etu, osakesäästöohjelma sekä mahdollisuus osallistua hyväntekeväisyyteen konsernimme säätiön kautta.

Meillä pääset työskentelemään yhteiskunnan toiminnan kannalta keskeisellä alalla ja osallistumaan energiamurroksen toteuttamiseen osana globaalia verkostoamme.

Tuntuuko tehtävä sinulle sopivalta? Kiinnostuitko mahdollisuudesta työskennellä meillä?

Työt alkavat sopimuksen mukaan heti sopivan henkilön löydyttyä, joten kannattaa toimia nopeasti! Täytä hakemus ja kerro tarkemmin itsestäsi ja osaamisestasi 6.1.2026 mennessä.

Lisätietoa tehtävästä antaa

Jukka Hietakangas 0407032796 , [email protected]

Lisätietoa työnantajasta

Energia-alan jatkuvien muutosten keskellä Omexom auttaa asiakkaitaan saavuttamaan energiasiirtymän tavoitteet. Hyödyntäen laaja-alaista osaamistaan sähkö- ja kaasualalla, Omexom rakentaa vähähiilisiä energialähteitä, kehittää sähköverkkoa, edistää energian tehokasta käyttöä sekä toteuttaa innovatiivisia ja yhteistyöhön perustuvia ratkaisuja.

Projektimme ja palvelumme ovat suunnattuja energiantuottajille, siirto- ja jakeluverkkoyhtiöille, paikallis- ja alueviranomaisille sekä niiden käyttäjille kaikilla alueilla. Omexom etsii jatkuvasti parhaita teknologisia vaihtoehtoja ja toteuttaa asiakkailleen soveltuvimmat ratkaisut täysin riippumattomana toimittajista.

Omexom on VINCI Energiesin energia-alan ratkaisuihin erikoistunut brändi.

2024: 5,4 miljardia euroa // 24 000 työntekijää // 470 liiketoimintayksikköä // 37 maata

www.omexom.fi www.vinci-energies.fi





Source link

Kirjastosihteeri Helsingin normaalilyseoon – Helsingin yliopisto – Työpaikat

Johtava erityisasiantuntija, rahoitusmarkkinaosasto, pääomamarkkinat-yksikkö, hakuaikaa jatkettu – Valtiovarainministeriö – Työpaikat


Haemme johtavan erityisasiantuntijan määräaikaiseen virkasuhteeseen, joka täytetään ajalle 1.2.2026-31.7.2027 tai sopimuksen mukaan. Määräaikaisuuden perusteena on työn luonne; määräaikaiseen hankkeeseen liittyvät tehtävät.

Työtehtävän kuvaus

Virkasuhde on ministeriön yhteinen ja sijoitettu rahoitusmarkkinaosastolle. Rahoitusmarkkinaosasto valmistelee muun muassa asiat, jotka liittyvät pankki- ja pääomamarkkinoiden kehittämiseen. Rahoitusmarkkinaosasto valmistelee asiat, jotka koskevat pankkijärjestelmän ja rahoitusmarkkinoiden infrastruktuurien vakautta ja kriisinhallintaa, luottolaitosten toimintaa ja niiden sääntelyä, EU:n yhteistä valvontamekanismia, maksupalveluiden ja -välineiden sekä maksujen selvitys- ja toimitusjärjestelmien toimintaa ja sääntelyä, sijoituspalveluyritysten, rahastoyhtiöiden, vaihtoehtorahastojen hoitajien, kryptovarapalvelun tarjoajien ja joukkorahoituspalvelua tarjoavien yritysten toimintaa, arvopaperien liikkeeseenlaskijoiden ja muiden markkinaosapuolten tiedonantovelvollisuuksia, arvopaperi-, johdannais- ja kryptovarakauppaa, arvopaperi- ja johdannaiskaupan selvitystä ja toimitusta, arvo-osuusjärjestelmää sekä niitä ylläpitävien yhteisöjen toimintaa ja sääntelyä, kestävää rahoitusta ja rahoitusmarkkinoiden kauppapoliittisia kysymyksiä.

Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman mukaan rahoitusmarkkinasääntelyyn toteutetaan kokonaisarviointi. Kevään 2025 puoliväliriihen perusteella arvioinnissa keskitytään tunnistamaan kansallista lisäsääntelyä, joka vaikeuttaa kotitalouksien ja yritysten rahoitusta. Sääntelyn yhdenmukaisuuden arviointi keskeisiin verrokki- ja kilpailijamaihin on osa arviointia. Johtavan erityisasiantuntijan tehtävänä on toteuttaa kokonaisarviointia yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa. Tehtäväkuva tarkentuu valittavan henkilön osaamisen ja kokemuksen mukaan.

Tehtävän hakuaikaa on jatkettu 13.1.2026 klo 14.00 saakka. Tehtävän aikaisemmat hakijat otetaan huomioon ilman uutta hakemusta.

Hakijalta odotamme

Odotamme sinulta:

• Ylempää korkeakoulututkintoa. Erityisen hyvin soveltuvana tutkintona voidaan pitää oikeustieteellistä tai muuta soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa
• Perehtyneisyyttä virkasuhteen tehtäväalaan
• Rahoitusmarkkinoiden toiminnan ja niitä koskevan kansallisen ja EU-sääntelyn laajaa ja syvällistä tuntemusta
• Laajaa käytännön kokemusta rahoitusmarkkinoiden toimintaan tai niiden valvontaan liittyvistä vaativista asiantuntijatehtävistä
• Kykyä omaksua ja analysoida laajoja asiakokonaisuuksia
• Projektinhallintaosaamista
• Näyttöjä vaativien oikeudellista asiantuntemusta edellyttävien hankkeiden läpiviennistä ja pitkäjänteisestä työskentelystä
• Valmiuksia itsenäiseen asiantuntijatyöhön ja aktiivista työotetta
• Hyviä yhteistyö-, vuorovaikutus-, vaikuttamis- ja neuvottelutaitoja
• Hyvää paineensietokykyä
• Hyvää kirjallista ilmaisutaitoa
• Suomen kielen erinomaista ja ruotsin kielen tyydyttävää suullista ja kirjallista taitoa sekä hyvää englannin kielen taitoa

  • Englanti
    • Suullinen osaaminen: Hyvä
    • Kirjallinen osaaminen: Hyvä
    • Ymmärtäminen: –
  • Ruotsi
    • Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
    • Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
    • Ymmärtäminen: –
  • Suomi
    • Suullinen osaaminen: Erinomainen
    • Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
    • Ymmärtäminen: –

Tarjoamme sinulle

Meillä pääset kehittämään omaa osaamistasi ja kasvamaan asiantuntijana: tarjoamme mahdollisuuksia niin uransa alussa oleville kuin kokeneillekin asiantuntijoille. Lisäksi meillä on käytössä kattavat työterveyshuollon palvelut sekä liikunta-, kulttuuri- ja hierontaetu. Tuemme työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista muun muassa liukuvalla työajalla ja etätyömahdollisuudella.

Tule mukaamme turvaamaan tulevaa – meillä pääset tekemään töitä ainutlaatuisella näköalapaikalla innostavassa työyhteisössä!

Selvitykset

Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

Yhteystietomme

Lainsäädäntöneuvos, yksikön päällikkö, Anu Ranta
[email protected]
puh. 0295 530 510

Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.

Valtiovarainministeriön kirjaamo

PL 28
00023 Valtioneuvosto

Työnantaja

  • Meillä valtiovarainministeriössä teet aidosti merkityksellistä työtä: me luomme valinnan mahdollisuuksia tuleville sukupolville vahvistamalla kestävää kasvua, pitämällä huolta julkisesta taloudesta ja vaalimalla hyvää hallintoa. Arvomme avoimuus, luottamus ja vastuullisuus ohjaavat toimintaamme. Meidät tunnetaan osaamisestamme.

    Rahoitusmarkkinaosasto vahvistaa ja luo rahoitusmarkkinoille toimintapuitteita ja pelisääntöjä, jotka ylläpitävät yleisön luottamusta rahoitusmarkkinoiden vakaaseen, tehokkaaseen ja tasapuoliseen toimintaan. Vastaamme siitä, että ministeriön kansallinen ja kansainvälinen toiminta rahoituspolitiikassa ja rahoituskysymyksissä on tuloksellista ja arvostettua.

    Helsinki

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Helsinki
    PL 28
    00023 Helsinki
  • Tutustu työnantajaan

    Tehtävän muut tiedot

    • Lisätietoja: Työyhteisömme arvostaa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ja toivomme hakijoiksi eri sukupuolia olevia, eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia henkilöitä.
    • Tehtävän taso: Asiantuntijataso
    • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
    • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
    • Määräaikaisuuden peruste: Työn luonne
    • Työaikamuoto: Virastotyöaika
    • Koeaika: Tehtävään voi liittyä 4 kuukauden koeaika.
    • Palkkatiedot: Tehtävän palkkaus määräytyy vaativuustason 14 – 15 ja henkilökohtaisen suoriutumisen perusteella. Kokonaispalkka uuden henkilön aloittaessa on siten noin 6253 – 7159 euroa kuukaudessa.





    Source link

    Kirjastosihteeri Helsingin normaalilyseoon – Helsingin yliopisto – Työpaikat

    B2B-myyjä – JS Suomi Oy – Työpaikat


    Duunitori™ on Suomen suurin työnhakukone ja uudenaikainen rekrytointimedia. Se kokoaa yhteen avoimet työpaikkailmoitukset ja ohjaa ne oman portaalinsa lisäksi sadoille ylläpitämilleen sosiaalisen median sivuille. Duunitorin työelämäosio tarjoaa ajankohtaisia vinkkejä ja uutisia liittyen työnhakuun, työelämään ja rekrytointiin. Duunitori on luotettu kumppani rekrytoinnissa, rekrytointimarkkinoinnissa sekä strategisessa työnantajakuvan (employer branding) kehittämisessä.

    duunitori.fi |
    jobbland.se |
    jobbsafari.se |
    jobbland.no |
    jobbsafari.no |
    keeparo.com |
    allaloner.se

    Asiakaspalvelu,
    käyttöehdot työnhakijalle,
    tietosuojaseloste työnhakijalle,
    käyttöehdot työnantajalle,
    tietosuojaseloste työnantajalle,
    saavutettavuusseloste,
    avaa evästeasetukset.


    © 2025 Duunitori Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.





    Source link