Työnjohtaja telinetuoteryhmään rakennuskonevuokraukseen – Skanska – Työpaikat

Työnjohtaja telinetuoteryhmään rakennuskonevuokraukseen – Skanska – Työpaikat


 Haemme työnjohtajaa telinetuoteryhmään rakennuskonevuokraukseen

Skanska Rental tarjoaa luotettavaa ja asiantuntevaa kalustopalvelua ympäri Suomen sekä Skanskan omille työmaille että muille rakennusliikkeille. Vuokraustoiminnan lisäksi palvelumme kattavat kaiken suunnittelusta kuljetukseen ja kaluston asennukseen.

Toimipaikkasi sijaitsee Nurmijärvellä, mutta työmaat sijoittuvat Etelä-Suomen alueelle. Tämän vuoksi odotamme valitulta henkilöltä matkustusvalmiutta.

Työsuhteesi on toistaiseksi voimassa oleva ja toivottu aloitus tehtävässä on mahdollisimman pian. Tarkemmasta aloituspäivästä voidaan sopia valitun henkilön kanssa erikseen.

Mitä rooli tulisi pitämään sisällään?

Työnjohtajana vastaat itseohjautuvasti sinulle nimettyjen työvaiheiden etenemisestä. Vastuualueesi painottuvat telineasennuksiin. Huolehdit erinomaisilla vuorovaikutustaidoillasi, että työvaiheet toteutetaan aikataulussa erityisesti laatua ja turvallisuutta painottaen.

Työssäsi vastaat omalta osaltasi siitä, että asiakkaamme ovat tyytyväisiä toimintaamme ja he saavat tilauksensa sovitusti ja ajallaan.

Pääset osaksi mukavaa tiimiä, jossa on hyvä yhteishenki ja annamme sinulle työsuhteesi alussa kattavan perehdytyksen tehtävään.

Tutustu myös monipuolisiin työsuhde-etuihimme sivuillamme.

Mitä toivomme sinulta?

  • soveltuvaa rakennusalan koulutusta (esim. RKM/INS tai vastaava ammattitutkinto)

  • hyviä valmiuksia esihenkilötyöhön

  • asiakaslähtöistä, järjestelmällistä ja oma-aloitteista työskentelyotetta

  • työskentelyvalmiutta suomen kielellä, muu kielitaito katsotaan eduksi

  • matkustusvalmiutta ja oman auton käyttöä

  • arvojemme kokemista omiksesi.

Lisäksi eduksi katsotaan kokemus rakennustyömaalla työskentelystä tai osaaminen rakennuskonevuokrauksen alalta.

Lisätietoa tehtävästä ja hakuohjeet

Tuoteryhmäpäällikkömme Matti Koskela (p. 0451149043, [email protected]) kertoo mielellään lisää tehtävästä.

Haethan tehtävää oheisen linkin kautta 1.3.2026 mennessä ansioluettelosi ja palkkatoiveesi kera. Kuullaan pian!





Source link

Työnjohtaja telinetuoteryhmään rakennuskonevuokraukseen – Skanska – Työpaikat

Rakennusapulainen työmaalogistikkaan – Lisäpalvelu – Työpaikat


Kiinnostaako joustava työ rakennusalalla? Oletko työuraasi aloitteleva tekijä vai kenties jo kokeneempi rakennusalan ammattilainen? Lisäpalvelulta löytyy vaihtelevia hommia monentasoisille osaajille. Jatka lukemista, niin kerromme lisää!

Etsimme nyt asiakkaamme rakennustyömaalle logistiikka- ja työmaapalveluille r akennusapulaisia työmaalogistiikkaan sekä avustaviin rakennustöihin Helsinkiin sekä Vantaan Tikkurilaan.

Millainen työ on kyseessä?

Logistiikkatyötehtävät ovat monipuolisia ja roolisi vastuullinen. Roolisi muokkautuu osaamisesi mukaisesti.

Päiväsi tulevat kulumaan esimerkiksi näiden tehtävien parissa:

✅tavaran vastaanotto, haalaukset

✅kulkureittien turvallisuuteen liittyvät tehtävät

✅liikenteenohjaus

✅työmaa-alueen kunnossapito, jätehuolto

✅alamiehenä toimiminen nostotöissä – alamiestehtävissä toimit nosturin taakankiinnittäjänä ja merkinantajana sekä v astaat turvallisesta taakan sidonnasta ja nosturin liikkeiden ohjauksesta.

Työtehtäväsi luonnollisesti muuttuvat rakennusprojektin ja työmaan edetessä. Myös osaamisesi ja kiinnostuksen kohteesi vaikuttavat siihen, mitä kaikkea pääset tekemään. Työ on fyysistä ajoittain, joten hyvä kunto auttaa pärjäämään tehtävissä.

Teet hommia osana tiimiä, johon kuuluu ammattilaisia rakennustyöntekijöistä rakennussiivoojiin. Vaikka ympärillä on iso tiimi, työsi on itsenäistä, eli tarvitset oma-aloitteista työotetta ja ongelmanratkaisukykyä.

Mitä odotamme sinulta?

Pärjäät tehtävässä mainiosti, jos sinulla on:

⚒️ Voimassa olevaa työturvallisuuskortti

⚒️ Suomen kielen taito (kaikki perehdytykset käydään suomeksi)

⚒️ Hyvää asennetta työntekoon ja halua oppia uutta

Plussaa on (mutta ei välttämätöntä!), jos sinulla on lisäksi:

➕ Alamieskoulutus, eli Taakankiinnittäjän ja merkinantajan koulutus

➕ Auto käytettävissä

➕Tieturva 1 -koulutus

Mitä me tarjoamme sinulle?

✅Reilun palkkauksen, joka on aina vähintään alan työehtosopimuksen mukainen.

✅Työkalut ja muut työssä tarvittavat varusteet.

✅Apua ja tukea työssä tarvittavien korttien ja koulutusten hankkimiseen.

✅Luotettavan työpaikan, jossa kaikki työsuhteeseen liittyvät asiat hoituvat oppikirjan mukaan.

✅Työt voivat alussa olla muutaman päivän keikkoja, mutta kunhan pääsemme alkuun ja saat perehdytystä, saattaa työmaan työt jatkua pitkäänkin, projektista riippuen. Päivittäinen työaika on arkisin 7:00-15:30 ja tietysti arvostamme joustavuutta työajoissa.

Tässä vielä muutama syy, miksi sinun kannattaa valita Lisäpalvelu:

1️⃣Meillä saat työnhakijana ja -tekijänä aidosti henkilökohtaista palvelua. Tapaat meidät kasvotusten jo työnhakuvaiheessa. Kun työllistyt kauttamme, saat meiltä nimetyn yhteyshenkilön, joka auttaa sinua kaikissa työsuhteeseen liittyvissä asioissa.

2️⃣Rakennusalan asiakaskuntamme on todella monipuolinen. Siksi pystymme tarjoamaan laajan kattauksen erilaisia tehtäviä, joista löytyy jokaiselle jotakin.

3️⃣Ison asiakaskuntamme ansiosta töitä on tarjolla jatkuvasti, ja yhden työkeikan päättyessä voitkin osaamisesi mukaan työllistyä pian seuraavalle työmaalle.

4️⃣Pidämme kiinni sovituista asioista ja teemme sen, mitä lupaamme. Sinä voit keskittyä työntekoon, koska me hoidamme puolestasi ylimääräisen byrokratian.

Kuulostaako hyvältä? Hienoa, haluamme kuulla sinusta pian!

Jos saimme sinut kiinnostumaan ja haluaisit liittyä Lisäpalvelun porukkaan, laita meille hakemus tulemaan mahdollisimman pian!

Voit myös jättää valmiin CV:n sähköpostiin: [email protected]

Aloitamme haastattelut heti soveltuvien hakijoiden kanssa. Työt alkavat sopimuksen mukaan

Lisäpalvelu on vuonna 2002 perustettu valtakunnallisesti toimiva joustavia henkilöstöratkaisuja tarjoava kotimainen yritys. Lisäpalvelu-konserni on tunnettu luotettavuudesta ja pitkäaikaisista asiakassuhteista niin työnantajien kuin -tekijöiden keskuudessa. Työllistämme vuosittain yli 3 000 työntekijää, ja olemme vahva toimija monella alalla: tarjoamme töitä mm. ravintola-, rakennus-, teollisuus-, kunnossapito-, logistiikka-, toimisto-, siivous- ja kaupan aloilla. Olemme Suomen kymmenen suurimman henkilöstöpalvelualan yrityksen joukossa, ja kuulumme Henkilöstöalan Hela ry:n.

Haluamme tehdä töihin menon sinulle helpoksi: kauttamme voit työllistyä parhaimmillaan jo seuraavana päivänä. Tarjoamme jatkuvasti töitä erilaisiin elämäntilanteisiin, ja kauttamme tehty vuokratyö on ollut monelle työntekijällemme reitti vakituiseen työsuhteeseen.





Source link

Työnjohtaja telinetuoteryhmään rakennuskonevuokraukseen – Skanska – Työpaikat

Kesätyö: Kirjanpitäjä – Konkretia Rahoitus Oy – Työpaikat


Haemme kesätyöntekijää kirjanpidon tehtäviin ajalle ajalle touko–syyskuu. Työ voi alkaa joustavasti tarpeidesi ja tiimin aikataulujen mukaan.

Tehtävässä pääset työskentelemään käytännön taloushallinnon parissa ja tukemaan tiimiä päivittäisissä kirjanpidon ja palkanlaskennan tehtävissä.

Työ voi olla osa-aikaista tai täysipäiväistä.

Toivomme hakijalta jo jonkin verran aiempaa kokemusta kirjanpidosta tai taloushallinnon opinnoista, jotta pystyt työskentelemään melko itsenäisesti perehdytyksen jälkeen.

Tehtäviisi kuuluu:

  • Yritysten juokseva kirjanpito

  • Tositteiden käsittely ja tiliöinti

  • Osto- ja myyntireskontran tehtävät

  • Palkanlaskennan avustavat ja/tai itsenäiset tehtävät

  • Kuukausiraportoinnin tukeminen

  • Muut yleiset taloushallinnon tehtävät

  • Työssä käytetään erityisesti Procountor- ja/tai Netvisor-ohjelmistoja

Odotamme sinulta:

  • Aikaisempaa kokemusta kirjanpidosta tai taloushallinnon opinnoista

  • Perusymmärrystä palkanlaskennasta

  • Kokemusta Procountorista ja/tai Netvisorista (tai valmiutta oppia ne nopeasti)

  • Tarkkuutta, huolellisuutta ja vastuullista työotetta

  • Kykyä työskennellä itsenäisesti sekä osana tiimiä

  • Sujuvaa suomen kielen taitoa

Tarjoamme sinulle:

  • Määräaikaisen kesätyön ajalle touko–syyskuu

  • Työn Helsingin toimistoltamme (Erottajankatu)

  • Hybridimallin (etä- ja lähityö)

  • Rennon ja auttavan tiimin

  • Käytännönläheistä kokemusta monipuolisista taloushallinnon tehtävistä

  • ePassi-edut (liikunta ja kulttuuri)

  • Työterveyspalvelut Terveystalossa

Hakuaika 30.1-28.2.

Haastattelut järjestetään maaliskuussa, joten lähetä saatekirje, palkkatoive ja CV mahdollisimman pian osoitteeseen [email protected].





Source link

Työnjohtaja telinetuoteryhmään rakennuskonevuokraukseen – Skanska – Työpaikat

Automyyjä Volvo -myyntiin, Porvoo – Autosalpa Oy – Työpaikat


Oletko myynnin ammattilainen, joka nauttii tavoitteiden saavuttamisesta? Haluatko työskennellä huippuporukassa vahvan Autosalpa-brändin tukemana? Haemme nyt Porvooseen tavoitehakuista Volvo-myyjää.

Automyynnissä Autosalvassa tärkein tehtäväsi on toimia asiakkaan luottokaverina koko myyntiprosessin ajan – ensikohtaamisesta aina auton luovutukseen asti. Teet autokaupan asiakkaalle helpoksi, sujuvaksi ja ennen kaikkea luottamusta herättäväksi.

Päivittäinen automyyjän työ meillä koostuu

  • asiakkaiden sähköisten yhteydenottojen laadukkaasta haltuun ottamisesta

  • parhaan ratkaisun löytämisestä jokaiselle asiakkaalle – sekä auton että hankintatavan suhteen

  • vaihtoautoista ja niiden tarjolla olemisesta huolehtimisesta

Oletko sinä seuraava salpalainen?

Saatat olla etsimämme henkilö, jos:

  • sinulla on jo näyttöjä tuloksekkaasta myyntityöstä ja asiakkaiden aidosta kohtaamisesta

  • olet työskennellyt kuluttaja- tai B2B-myynnissä

  • motivoidut tavoitteista ja haluat kehittyä jatkuvasti paremmaksi myyjäksi

Emme edellytä kokemusta autoalalta, mutta uusien autojen myyntikokemus on selkeä etu. Meille tärkeintä on oikea asenne ja halu kasvaa automyynnin kovaksi tekijäksi. Tämä tarkoittaa kiinnostusta autoihin ja autoiluun, kykyä hyödyntää joustavasti eri kanavia asiakasyhteydenpidossa sekä aitoa halua tarjota jokaiselle asiakkaalle paras mahdollinen asiakaskokemus.  

Mitä me tarjoamme sinulle?

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden saavuttaa tuloksia ja rakentaa menestyksekästä uraa automyynnin parissa vakavaraisessa perheyrityksessä.  Meillä pärjäävät ne, jotka tekevät tätä työtä tosissaan – ja hyvin. Hyvällä myyjällä on mahdollisuus ansaita erinomaisesti, ja työsuhteen alussa tulotasoa tukee reilu takuuprovisio.

Lisäksi tarjoamme kattavat työsuhde-edut, kuten:

  • täysi autoetu ja puhelinetu

  • laaja sairaskuluvakuutus

  • jäsenyys henkilöstörahastossa

  • liikunta- ja hyvinvointietu

  • henkilökuntahinnat automyynnissä ja huollossa

Kiinnostuitko?

Hakuaika päättyy 15.2.2026, mutta hakemus kannattaa jättää heti – haastattelemme jo hakuaikana ja tehtävä täytetään sopivan tekijän löydyttyä. Uusille työntekijöillemme teetämme huumausainetestin koejan aikana.

Liity osaavaan joukkoomme – yhdessä muutamme asiakkaidemme käsityksen autokaupasta.

Lisätietoja tehtävästä antaa
Sami Piira
Automyynnin aluejohtaja
0400 1899 22
[email protected]


Autosalpa
 

Autosalpa on suomalainen perheyritys, joka on palvellut autoilijoita jo lähes 70 vuotta. Meillä asioita hoidetaan samalla tavalla kuin hyvien ystävien kesken: kuunnellen, ajatuksella ja avoimesti. Haluamme, että asiakkuus kanssamme on enemmän kuin yksittäinen kauppa – se on luottamukseen perustuva suhde, joka kestää ja palvelee aidosti asiakkaitamme. Meitä salpalaisia on tällä hetkellä noin 250 seitsemällä eri paikkakunnalla. Edustukseemme kuuluvat Volvo, Nissan, Renault, Dacia sekä Polestar.





Source link

Työnjohtaja telinetuoteryhmään rakennuskonevuokraukseen – Skanska – Työpaikat

Sosiaalityöntekijä, Lastensuojelun sosiaalityö, Varpu (2 tehtävää) – Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala – Työpaikat


Haku päättyy 13.2.2026 15:00

Palkka 4737,63 e/kk

Palvelussuhde 1.4.2026 ja 1.6.2026 tai sopimuksen mukaan

Julkaistu 29.1.2026 9:00

Osoite Kumpulantie 13 00520

Ammattiala Sosiaalityöntekijät

Työavain SOTEPE-01-54-26

Hei Sinä vauvaperheistä kiinnostunut sosiaalityöntekijä!

Haemme Helsingin lastensuojelun sosiaalityön Varpuun eli vauvana lastensuojelun asiakkuuteen tulevien lasten tiimiin kahta sosiaalityöntekijää. Toinen vakansseista on uusi, nyt Varpuun vakituisesti 1.6.2026 lukien tulevan sosiaalityöntekijän vakanssi. Toiseen taas haetaan sosiaalityöntekijää 1.4.2026 lukien.

Varpussa on yhteensä seitsemän sosiaalityöntekijää, sosiaaliohjaaja ja johtava sosiaalityöntekijä. Lisäksi tiimin tukena ovat systeemisen toimintamallin mukaisesti lisäksi sosiaaliohjaaja-koordinaattori ja psykoterapeutti. Varpu toimii koko Helsingin alueella ja asiakkaita on 20 sosiaalityöntekijää kohden.

Sosiaalityöntekijänä toimit tiimiin tulevien lasten asioista vastaavana sosiaalityöntekijänä. Työ on yhdennettyä avo- ja sijaishuollon sosiaalityötä, jota tehdään systeemisellä lastensuojelun työotteella ja painottuu vauvaerityiseen sosiaalityöhön. Työskentely pohjautuu asiakassuunnitelmaan. Työtehtäviin sisältyy tilannearviointia ja tukitoimien suunnittelua, toteutusta ja arviointia sekä tarvittaessa sijaishuoltoon liittyvää päätöksentekoa ja työskentelyä. Asiakasasioissa tehdään tarpeen mukaan parityötä sekä tiiviisti verkostotyötä vauvaperheille tarkoitettujen Helsingin kaupungin palveluiden sekä muiden toimijoiden kanssa. Tehtäviin kuuluu myös parityö Nuorten palveluiden ja aikuissosiaalityön sosiaalityöntekijän kanssa tilanteissa, joissa odottavasta vanhemmasta on tehty ennakollinen lastensuojeluilmoitus.

Tehtävä sopii sinulle, jos pidät suhdeperusteisesta ja moniammatillisesta työskentelystä sekä uuden kehittämisestä ja oppimisesta. Tässä työssä pääset tekemään vaikuttavaa ja merkityksellistä sosiaalityötä yhteistyörakenteiden ja tukipalveluiden avulla sekä osallistumaan helsinkiläisten lastensuojelun asiakkuudessa olevien vauvaperheiden palvelukokonaisuuden kehittämiseen. Substanssiosaamisen tueksi on järjestetty varhaisen vuorovaikutuksen ja vanhemmuuden haasteisiin liittyvää koulutusta.

Meillä saat hyvän perehdytyksen ja tuen sosiaalityöntekijän tehtäviin. Esihenkilön ja tiimin muiden jäsenten lisäksi tukenasi ovat mm. ryhmätyönohjaus, seniorisosiaalityöntekijät ja toimialan juridinen tuki. Käytössämme ovat työtämme tukevat toimitilat keskeisellä sijainnilla Kumpulantiellä.

Monipuolinen tehtäväkenttämme tarjoaa sinulle hyvän mahdollisuuden kehittyä lastensuojelun ammattilaisena. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja vaihtelevan työn lisäksi laajat koulutus- ja kehittymismahdollisuudet. Kaupungin työntekijänä voit hakea vuokra-asuntoa Auroranlinnalta, jonka asunnot ovat markkinatasoa edullisempia ja työntekijöidemme asuntohakemukset etusijalla.

Koska elämä ei ole pelkkää työtä, meillä huolehditaan myös työn ja vapaa-ajan tasapainosta. Saat käyttöösi Epassi Flex -kokonaisuuden sisältäen liikunta-, kulttuuri-, työmatka- ja hyvinvointiedut. Etua voi saada korkeintaan 550 euroa kalenterivuodelta. Käytettävissä oleva saldo määräytyy työsuhteesi pituuden perusteella. Lisäksi käytettävissäsi on lounasetu. Saat käyttöösi henkilöstöetuna myös kaupunkipyörän ja voit halutessasi vierailla kaupungin työntekijöiden omalla virkistyssaarella.

Kelpoisuusehto:

Kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 817/2015 (7 §) mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus ja Lupa- ja valvontaviraston ammattihenkilölaillistus.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen taito.

Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa tehtävä voidaan täyttää tilapäisesti enintään vuoden ajaksi
• sosiaalityöntekijän ammattiin opiskelevalla henkilöllä, joka on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä käytännön harjoittelun tai
• henkilöllä, joka on suorittanut sellaisen soveltuvan yliopistossa suoritetun yhteiskuntatieteellisen alan korkeakoulututkinnon tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon, johon on sisältynyt tai jonka lisäksi on suoritettu hyväksytysti sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä käytännön harjoittelu tai
• henkilöllä, jolla on soveltuvan yliopistossa suoritetun yhteiskuntatieteellisen alan korkeakoulututkinnon tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon ja sosiaalityön perus- ja aineopintojen lisäksi riittävä käytännön kokemus ja ammattitaito.

Valitun on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa virkaan kuuluvia tehtäviä.

Tehtävässä edellytetään rikosrekisteriotteen esittämistä (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002).

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa sekä 55 §:n mukaista tuberkuloosiselvitystä.

Lisäksi edellytämme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, valmiutta itseohjautuvaan työskentelyyn sekä kehittämismyönteistä asennetta.

Luemme eduksi Helsingin kaupungin lastensuojelun, vauvaerityisen sosiaalityön ja vauvaperhepalveluiden tuntemuksen.

Alustavasti tiedoksi, haastattelut tai ryhmähaastattelut järjestetään 19.2.2026 klo 13.00 alkaen ja 20.2.2026 klo 8.30 alkaen.

Sopimusala

SOTE Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimus

Lisätiedot

Maarit Koskinen, johtava sosiaalityöntekijä p. 040 5851362
https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/sosiaali-ja-terveysalan-ammattilaisille/sosiaalityontekijaksi-helsingin-kaupungille





Source link