Perhesosiaalityö
Vernissakatu 6 , 01300 Vantaa
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on matkalla kohti Suomen parasta hyvinvointialuetta. Uskomme yhdessä muodostettuihin arvoihimme oikeudenmukaisuus, vastuullisuus ja rohkeus. Osuvatko arvot yhteen omiesi kanssa? Silloin voit olla juuri meille sopiva sote-alan tai pelastustoimen ammattilainen.
Tule sinäkin osaksi hyvantekijät-joukkuettamme!
Haemme sosiaalityöntekijää 13.1.26 avautuvaan virkaan Perhesosiaalityöhön. Työ sijoittuu ensisijaisesti Tikkurilan toimipisteeseen, mutta tehtävää voi hoitaa joustavasti myös Keravalla ja Myyrmäessä. Lisäksi tarjoamme mahdollisuuden etätyöhön, sovitusti ja työn luonteen mukaan.
Perhesosiaalityön sosiaalityöntekijän tehtävä on suunnitelmallisen sosiaalityön toteuttaminen ja palveluiden järjestäminen erityistä tukea tarvitseville lapsille. Sosiaalityöntekijänä toimit lapsen vastuutyöntekijänä ja vastaat lapsen tarpeiden mukaisten tukitoimien koordinoinnista ja yhteensovittamisesta. Työ sisältää itsenäistä työskentelyä, verkostotyötä, työparityötä tiimin erityissosiaaliohjaajien ja sosiaaliohjaajien kanssa sekä tiivistä yhteistyötä palveluntuottajien kanssa. Työ on luonteeltaan liikkuvaa ja tapaamiset toteutuvat usein kotikäynteinä tai tapaamisina myös yhteistyötahojen toimipisteissä.
Vaikka työ on itsenäistä, yksin et jää. Työtämme tukee hyvät rakenteet, systeeminen työote, työnohjaus, läsnä oleva johtava sosiaalityöntekijä ja tietenkin osaavat työkaverit. Tiimin käytössä on perheterapeutti. Kiireellinen lastensuojelun päivystystyö on keskitetty lastensuojelun virka-aikaiseen päivystykseen.
Arvostamme kokemusta lapsiperheiden kanssa tehtävästä sosiaalityöstä, mutta avoimella, myönteisellä ja aidosti kiinnostuneella asenteella lapsiperheiden hyvinvointia kohtaan on merkitystä. Edellytämme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä kehittämismyönteisyyttä. Toimit luontevasti osana tiimiä ja osallistut aktiivisesti yhteiseen työskentelyyn. Apotti-järjestelmän tuntemus katsotaan eduksi. Työ pitää sisällään runsaasti dokumentointia, joten hyvät kirjalliset taidot ovat tärkeät.
Perhesosiaalityössä on kaksi alueellista tiimiä, joissa työskentelee yhteensä 2 sosiaaliohjaajaa, 7 erityissosiaaliohjaajaa ja 17 sosiaalityöntekijää sekä 2 johtavaa sosiaalityöntekijää. Lapsiperheiden sosiaalityön yksikössä toimii perhesosiaalityön lisäksi alueelliset palvelutarpeen arvioinnin tiimit. Kaikkiaan yksikössämme työskentelee noin 70 työntekijää.
Perhesosiaalityö on pidetty työpaikka, jossa työntekijät viihtyvät. Tästä syystä uusia virkoja on harvoin auki. Työtämme voi seurata Instagramissa tilillä @vake_perhesosiaalityo jossa pääset kurkistamaan arkeemme.
Jos haluat tehdä vaikuttavaa ja merkityksellistä työtä lapsiperheiden hyväksi, tämä on tilaisuutesi!
Haastatteluja voidaan järjestää mahdollisuuksien mukaan jo hakuaikana ja haastattelut pidetään Tikkurilassa.
Miksi Vantaan ja Keravan hyvinvointialue?
Haluamme panostaa työntekijöidemme hyvinvointiin ja arjen sujuvuuteen. Tarjoamme lounasedun, 300 euron arvoisen liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun sekä työsuhdematkalippuedun. Lisäksi käytössäsi ovat lakisääteiset työterveyspalvelumme, jotka tukevat hyvinvointiasi.
Olemme kompaktin kokoinen, lähellä asiakkaita ja työntekijöitä. Tarjoamme näkymän ja työkaluja oman uran kehittämiseen. Haluamme kokeilla ja kehittää, jotta luomme parhaan hyvinvointialueen asukkaiden lisäksi myös työntekijälle. Olemme matalien raja-aitojen työyhteisö, joka on täynnä mahdollisuuksia. Meillä saat tehdä merkittävää työtä: auttaa, hoitaa ja pelastaa.
Tutustu tuleviin työkavereihisi > Töissä VAKEssa -blogit
Tietoa palvelussuhteesta:
Palvelussuhteen kesto: Vakituinen alkaen 13.01.2026 tai sopimuksen mukaan
Palvelussuhteen tyyppi: Kokoaikainen
Palvelussuhteen muoto: Virkasuhde
Kelpoisuusvaatimus: Sosiaalityöntekijä (Laki 817/2015 7• mukainen laillistus)
Muu kelpoisuusvaatimus: Sijaispätevyyden omaavat voidaan huomioida pätevien hakijoiden puuttuessa.
Työpaikkojen lukumäärä: 1
Tehtäväkohtainen palkka: 4317,74 eur/kk, lisäksi mahdollinen aiempaan työkokemukseen perustuva lisä.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus) mukaisesti.
Heräsikö kiinnostuksesi?
Toivottavasti kuulemme sinusta pian! Täytäthän hakemuksesi rekrytointijärjestelmäämme. Kaikkien rekrytointiemme hakuaika päättyy klo 16:00.
Jäikö jokin askarruttamaan?
Kysy rohkeasti lisätietoja, kerromme mielellämme lisää! Tässä yhteystietomme:
Ajalla 13.10.-14.10.25 klo 8-15
Elisa Mäkelä johtava sosiaalityöntekijä p. 040 6175814
Alkaen 20.10.25 klo 8-16
Riikka Konka johtava sosiaalityöntekijä p. 040 183 4254, [email protected]
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella työskentelee 5 900 osaavaa asiantuntijaa ja ammattilaista. Olemme kaikki hyvantekijöitä! Keskitymme siihen, missä olemme parhaita, päätehtäväämme – autamme, hoidamme ja pelastamme. Olemme rohkeita sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ammattilaisia ja teemme merkittävää työtä 280 000 asukkaan parissa. Olemme Suomen monikulttuurisin kaksikielinen hyvinvointialue. Työkielemme on suomi.
Lue meistä lisää Meille töihin-sivullamme ja tule sinäkin hyvantekijäksi!
#VAKE #hyvantekijät
