Haemme nyt sairaanhoitajaa vakituiseen työsuhteeseen.
Tervetuloa Rinnekodit Kasvunkodit Sampsaan!
Kasvunkoti Sampsa on lastensuojelun sijaishuollon yksikkö, joka tarjoaa turvallisen ja kodinomaisen kasvupaikan seitsemälle alle 18-vuotiaille nuorelle. Yksikkömme sijaitsee luonnonkauniissa Espoon Järvenperässä.
Työssämme ohjaamme ja tuemme asiakkainamme olevia nuoria, joilla on kehitysvamman ja/tai autismikirjon diagnoosi tai piirteitä ja he tarvitsevat aikuisen läsnä olevaa tukea oirehdintaansa ja tunnesäätelytaitoihinsa liittyen. Teemme tiivistä yhteistyötä lasten ja nuorten lähipiirin kanssa. Sampsa toimii viihtyisissä nuorille suunnitelluissa sekä remontoiduissa tiloissa vihreällä alueella hyvien ulkoilumaastojen lähellä. Meille on helppo tulla omalla autolla, bussilla tai pyörällä.
Tehtävä ja sen tavoitteet
Sairaanhoitajana toimit moniammatillisessa tiimissä oman alasi asiantuntijana.
Tehtäviisi kuuluvat lääkehoidon toteuttaminen ja lääkehoitoon liittyvän tiedon jakaminen yksikössä. Tuet ja ylläpidät asukkaidemme toimintakykyä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia, osallistut asiakkaiden perushoitoon/ohjaamiseen ja huolehdit raportoinnista.
Arjessa työnkuvasi muodostuu nuorten toimintakyvyn tukemisesta sekä ylläpitämisestä, perushoidosta, mahdollisesta lääkehoidosta, raportoinnista ja kokonaisvaltaisen kasvun ja kehityksen, sekä hyvinvoinnin tukemisesta. Nuorten kanssa tehtävässä työssä korostuvat suunnittelu, ennakointi, pitkäjänteisyys, tunteiden sanoittaminen ja vastaanotto sekä onnistumisen ilo.
Työssä eduksi katsotaan ajokortti ja kyky manuaalisella autolla ajamiseen liittyen lastensuojelupalveluun sekä neuropsykiatrinen ja perheen kanssa tehtävän työskentelyn osaaminen.
Odotamme sinulta:
- sairaanhoitajan tutkintoa ja Valvira-rekisteröintiä
- valmiutta kolmivuorotyöhön
- hyvää suomen kielen taitoa, jota tarvitset ammatillisessa yhteistyössä yhteistyökumppaneiden kanssa, kirjaamisessa ja asiakkaiden kohtaamisessa
Rinnekodit on savuton ja päihteetön työpaikka, jossa työhöntulotarkastus sisältää tartuntatautilain mukaisen rokotussuojan tarkastuksen.
Pyydämme tehtävään valitulta lain 504/2002 mukaisen rikosrekisteriotteen nähtäväksi. Rikosrekisteriote ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi.
Työyhteisö ja kulttuuri
Työyhteisöömme kuuluu lähihoitajia, sairaanhoitajia, erityisohjaajia sekä esihenkilönäsi toimiva palveluyksikön johtaja. Esihenkilösi on sitoutunut tukemaan sinun ja koko työyhteisön kehittymistä valmentavalla otteella – kannustaen, palautetta antaen ja huolen hetkellä kuunnellen. Rohkaisemme toisiamme kasvamaan sekä omilla poluillamme että yhdessä!
Käytössämme on turvallisemman tilan periaatteet. Näitä yhdessä noudattamalla varmistamme jokaiselle arvostavan, turvallisen ja viihtyisän työyhteisön, jossa jokainen voi olla oma itsensä.
Tarjoamme sinulle:
- palkkaluokan G25E mukaisen palkkauksen (2914,20-3178,23 € + yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaiset vuorolisät)
- Smartum Plus -edun
- määräaikaisen haastavan kehitysvammatyön lisän 150 €/kk
- monipuolisen työterveyshuollon ja laajan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
- yhteisöllisen työvuorosuunnittelun tukemaan työn ja vapaa-ajan tasapainottamista
- oman perehdyttäjän ja sinulle suunnitellun vieraanvaraisen perehdytyksen
- mahdollisuuden hyödyntää osaamistasi ja vahvuuksiasi
- mahdollisuuden osallistua urasparraukseen
- mahdollisuuden hakea kauttamme asuntoa pk-seudulta
- apua oman talouden hallintaan
Työpaikan hakeminen
Voit jättää hakemuksesi helposti vastaamalla muutamaan kysymykseen. Toivomme, että jätät hakemuksesi suomeksi. Hakuaika päättyy 5.8.2025– voimme kuitenkin sulkea rekrytoinnin jo ennen tätä oikean henkilön löytyessä. Työ alkaa sopimuksen mukaan.
Arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustamme erilaisista taustoista tulevia henkilöitä hakemaan meille töihin.
Kysyttävää? Ota rohkeasti yhteyttä:
Palveluyksikön johtaja Antti Lehtovirta
Arkisin klo.8-16 puh. +358 503274813 tai sähköpostitse [email protected]
Lue lisää yksiköstämme: https://www.rinnekodit.fi/toimipisteet/rinnekodit-kasvunkoti-sampsa/
Rinnekodit on kaupungistuvan Suomen erityispalvelujen tuottaja. Rinnekodit tarjoaa vaikuttavia sote-palveluja ikääntyneille, kehitysvammaisille, eri tavoin vammautuneille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille ja asunnottomille henkilöille, lapsille ja nuorille sekä muille erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Rinnekodit on myös merkityksellinen työpaikka noin 2 900 sote-alan ammattilaiselle, jotka tekevät työtä ammattitaidolla ja sydän mukana. Rinnekodit on yhteiskunnallinen yritys ja osa Diakonissalaitoksen yleishyödyllistä säätiökonsernia.
#sydänmukana #elämänpoluilla