Erityissuunnittelija, taloussuunnittelu – Espoon kaupunki – Työpaikat


Etsimme joukkoomme osaajaa, joka pystyy toimimaan ketterästi kehittyvässä kaupunkiorganisaatiossa ja rohkeasti uudistamaan nykyisiä toimintatapoja!

Tehtävä sijoittuu konsernihallinnon taloussuunnittelun vastuualueelle, jossa palvelemme ja kehitämme tulevaisuuden talouden ratkaisuja yhdessä toimialojen sekä prosessinomistajien ja toimittajien kanssa.

Erityissuunnittelijan tehtävänkuva muodostuu talouden suunnittelun ja seurannan tehtävistä sekä raportoinnin ja tunnuslukujen analysoinnista. Tehtävässä toimit myös taloussuunnittelun järjestelmien pääkäyttäjänä ja pääset kehittämään esimerkiksi talouden raportointia sekä projektien talouden suunnittelua ja seurantaa. Tehtävässä pääset mukaan talouden kehittämishankkeisiin, voit toimia projekteissa projektipäällikkönä ja vaikutat talouden eri verkostoissa.

”Espoolla pääset tekemään merkityksellistä työtä dynaamisessa, huimaa vauhtia kehittyvässä kaupungissa. Konsernihallinnon taloussuunnittelu-vastuualue on todellinen näköalapaikka koko kaupunkiorganisaation talouteen. Saat ympärillesi osaavat kollegat sekä mahdollisuuden kehittää toimintaa oma-aloitteisesti. Hae rohkeasti paikkaa, ja tule mukaan määrittämään suuntaa Suomen toiseksi suurimman kaupungin kehitykselle.” -Waltteri Heino, konserniohjauksen erityisasiantuntija.

Haastattelut pidetään alustavasti viikolla 25, 16.06. ja 17.06. Haastateltavia pyydetään myös vastaamaan Factors-työpersoonallisuuskyselyyn ennen henkilökohtaista haastattelua.

Työpaikan nimi ja osoite: Taloussuunnittelu, Virastopiha 2 C, Espoo
Työaika: 36 h 15 min / vko
Tehtävä on vakinainen 01.08.2025 alkaen.
Tämä työpaikka on esteetön.

Kelpoisuusvaatimukset: Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto

Tehtävässä onnistuminen edellyttää oma-aloitteista työotetta ja yhteistyötaitoja. Hyödynnät ketterästi uutta teknologiaa ja sovellat sitä ennakkoluulottomasti työhösi. Työssä tarvitaan palveluhalukkuutta ja ymmärrystä kokonaistaloudellisesti kestävistä ratkaisuista.

Kaikkea ei tarvitse heti osata, sillä saat tiimin tuen ja mahdollisuuden kasvattaa osaamistasi. Tärkeää kuitenkin on, että sinulla on halu oppia sekä tehdä työtä tuloksekkaasti ja tehokkaasti. Sinulta löytyy kykyä viedä asioita käytäntöön asti – positiivisella asenteella. Et pelkää teknologian hyödyntämistä esim. tekoälyn käyttöä. Saat tehtävän, jossa sinulla on sekä vastuuta että vapautta. Pystyt viestimään sujuvasti myös englannin kielellä.

Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea!

Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta, ja tuemme esimerkiksi suomen kielen opiskelua. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.

Mikäli sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan.

Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi [email protected] . Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi.

Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/
Näytä vähemmän Lisätiedot https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/erityissuunnittelija-taloussuunnittelu-espoo-01-44-25/ Espoon kaupunki, Konsernihallinto, Rahoitus ja talous Kokoaikatyö Työpaikka Vakinainen Työsuhde Osittainen etätyömahdollisuus ESPOO-01-44-25 1 1.8.2025 Tehtäväkohtainen palkka: 4439,08 €/kk Sopimusala: KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus 28.5.2025 13:26 – 11.6.2025 15:45 Hallinto- ja toimistotyö Taloushallinto Uusimaa Espoo Kunta Yhteystietomme
Lisätietoja antavat: 12.6.2025 klo 9-10 taloussuunnittelun projektijohtaja Hanna Salmijärvi, puh 050 564 0858, ja taloussuunnittelupäällikkö Samuli Skyttä, puh 046 877 3967.
Tietoa organisaatiosta
Konsernihallinto johtaa, ohjaa, valvoo ja kehittää Espoon koko kaupunkikonsernia sekä vastaa kaupungin tukipalveluista kaupunginjohtajan johdolla. Neljä yksikköämme ovat rahoitus ja talous, henkilöstö, hallinto ja lakiasiat sekä strategia ja kehittäminen. Ohjaamme Espoo-tarinan kaupunkitasoista valmistelua, toimeenpanoa sekä kehittämistä, edistämme hyvää hallintoa, päätöksentekoa, yhtenäisiä toimintatapoja, kaupungin elinvoimaisuutta ja kestävää kehitystä. Edistämme myös asukkaidemme ja asiakkaidemme hyvinvointia ja terveyttä sekä vastaamme keskitetyistä asiointipalveluista ja kaupungin sisäisistä palveluista. Toiminnassamme korostuvat monialainen asiantuntijuus, koko konsernin edustajista koostuvat asiakaslähtöiset tiimit sekä verkostomainen toimintatapa.

Sijainti
Virastopiha 2 C
02770 Espoo





Source link