Joustava myyntityö – Hae Security Advisoriksi – Verisure Oy – Työpaikat


Miltä kuulostaisi kehittyä myynnin huippuammattilaiseksi kodinturva-alan Suomen ja Euroopan markkinajohtajalla? Hae nyt, sillä etsimme tällä hetkellä uusia innokkaita tekijöitä työskentelemään iltapainotteisesti Verisuren turvapalvelumyynnin parissa.

Annetaan suoraan puheenvuoro tulevalle tiimiläisellesi Juliukselle, joka kertoo sinulle mistä Security Advisorin tehtävässä on kyse:

”Tavoitteemme on turvata ihmisten kodit, eli myydä turvapalveluratkaisujamme. Pääsemme hankkimaan asiakastapaamisia ovimyynnin kautta, ja tekemään kauppoja tapaamisilla. Itseäni motivoi työssä eniten turvallisuuden tunteen tuottaminen asiakkaillemme, sekä ennen kaikkea halu olla tiimimme paras myyjä!”

Millainen on tyypillinen työpäivä?

”Starttaamme päivät yhdessä Pasilan toimistolla. Käymme läpi edellisten päivien tulokset, asetamme uudet tavoitteet ja juhlimme mahdollisia onnistumisia esimerkiksi syömällä pizzaa firman piikkiin. Meininki on rento – musiikk

Provisiopalkka 350€ per solmittu kauppa ilman palkkakattoa.





Source link