Valion Eläkekassa ja Valion Keskinäinen Vakuutusyhtiö huolehtivat Valio Oy:n ja Valion toimintaan läheisesti liittyvien osakkaidensa palveluksessa olevien työntekijöiden eläketurvasta sekä työtapaturma- ja ammattitautivakuuttamisesta. Valion Eläkekassa hallinnoi noin miljardin euron arvoista sijoitussalkkua. Eläkkeensaajia kassalla on noin 5700 ja vuonna 2023 eläkkeitä maksettiin noin 111 miljoonaa euroa. Valion Keskinäisellä Vakuutusyhtiöllä on vakuutettuna noin 5000 henkilöä ja sattuneista työtapaturmista ja ammattitaudeista maksettiin vuonna 2023 korvauksia noin miljoona euroa.
Haemme vakuutustoimintoomme korvausasiantuntijaa käsittelemään ja ratkaisemaan työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisia korvausasioita. Korvausasiantuntija toimii tiiviissä yhteistyössä etuuspäällikön sekä vakuutustoiminnon muiden asiantuntijoiden kanssa ja on tärkeässä roolissa varmistamassa laadukkaan etuuskäsittelyn toteutumista.
Keskeiset työtehtäväsi:
- Työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisten korvausasioiden käsittely vahingon selvittämisestä päätöksen antamiseen asti, korvausten ja eläkkeiden maksaminen, valitustapausten käsittely sekä asiakaspalvelu
- Vakuutettujen työntekijöiden, eläkkeensaajien ja työnantajien neuvonta,
- Tarvittaessa työntekijän eläkelain mukaisten etuusasioiden käsittely ja näihin liittyvä asiantuntijatyö
Jotta menestyisit tehtävässä, toivomme sinulta:
- Tehtävään sopivaa koulutusta
- Useamman vuoden käytännön kokemusta työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisista korvauskäsittely- ja asiantuntijatehtävistä
- Yhteistyökykyisyyttä ja joustavuutta
- Oma-aloitteista ja analyyttistä työotetta
- Halua jatkuvaan oppimiseen ja kehittymiseen.
Työeläkealan etuusasioiden tuntemus katsotaan eduksi.
Teemme työtä hybridiperiaatteella, huomioiden työntekijän ja tiimin toiveet etä- ja lähityöhön.
Meiltä saat:
- Monipuolisen ja mielenkiintoisen tehtäväkentän: pieni ja tiivis työyhteisö, jossa pääset olemaan monessa mukana
- Mahdollisuuden kehittää ja kehittyä ammatillisesti: pääset osallistumaan tuleviin kehitysprojekteihin ja käytössäsi on monipuoliset Valion koulutusmahdollisuudet
Työpisteemme sijaitsee Helsingissä Pitäjänmäellä, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Maistuvan ja edullisen lounaan voit nauttia henkilökuntaravintolassamme, tontilla sijaitsee myös henkilökuntamyymälä sekä erilaisia tiloja liikunnan harrastamiseen.
Lisätietoja tehtävästä: Tehtävä on vakituinen ja kokoaikainen. Etuuspäällikkö Maria Oksa vastaa mielellään kysymyksiisi ja kertoo lisää avoinna olevasta tehtävästä. Voit soittaa 050 398 0231 perjantaina 1.11. kello 15–16, keskiviikkona 6.11. kello 8.30–10, maanantaina 11.11. kello 10–11.30 tai torstaina 14.11. kello 14.30–16.
Hakemukset: Käsittelemme hakemuksia aktiivisesti jo hakuaikana, joten jätäthän hakemuksesi ansioluetteloineen ja palkkatoiveineen mahdollisimman pian, viimeistään 19.11.2024 hakupainikkeen kautta.
Lisätietoa meistä:
Valion Eläkekassa https://www.valionelakekassa.fi/
Valion Keskinäinen Vakuutusyhtiö https://valionkeskinainenvakuutusyhtio.fi/
Luotettavuusselvitykset
Valitulle henkilölle tehdään käytäntömme mukaisesti luotettavuusselvitykset (luottotiedot, huumausainetestaus).