Lastensuojelun vastaanottoyksikkö Lohjalla etsii uutta tiimiläistä!
Oletko lastensuojelun ammattilainen tai alasta innostunut tekijä?
Meillä voisi olla sopiva paikka juuri sinulle. Ojamon vastaanottokodissa on vapaana ohjaajan tehtävä.
Ojamon vastaanottokoti on kiireellistä sijoitusta tarvitsevien lasten ja nuorten vastaanotto- ja arviointiyksikkö. Meillä on kaksi yksikköä, joissa kummassakin on tilaa seitsemälle lapselle ja nuorelle. Nyt haettavana oleva tehtävä sijoittuu pienempien lasten yksikköön.
Lasten sijoitukset meille ovat lyhytaikaisia, pääosin 1-2 kuukautta. Ohjaajan tehtävänä on yhdessä työryhmän ja vastaanottokodin sairaanhoitajan sekä toimintaterapeutin kanssa arvioida kiireellisesti sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tuen tarve. Työ vaatii kykyä aitoon kohtaamiseen, hyvät vuorovaikutustaidot ja valmiutta toimia viranomaisverkostoissa. Arviointityössä korostuu kirjaaminen, joten työssä vaaditaan hyvää suomen kielen taitoa.
Mitä tarjoamme:
– Vaikuttavaa työtä lasten ja perheiden hyväksi: Tarjoamme työn, jossa pääset toteuttamaan vaikuttavaa lastensuojelutyötä vastaanotto- ja arviointiyksikössä monipuolisten työtehtävien parissa.
– Yhteisöllinen tiimi: Meillä työskentelee joukko motivoituneita alan ammattilaisia. Uskomme yhdessä tekemiseen, jossa tiimityö luo parhaan pohjan yksikön työskentelylle.
– Kasvu ja kehitys: Haluamme, että jokaisella tiimin jäsenellä on mahdollisuus kasvaa alan ammattilaisena ja kehittyä omassa työssään. Työryhmän ammatillista osaamista ja työssäjaksamista tukee reflektiivinen työilmapiiri sekä kuukausittainen työnohjaus.
– Viihtyisät ja modernit tilat: Tarjoamme modernin ja viihtyisän työympäristön Lohjan Ojamolla. Vastaanottokodissa lapset ja aikuiset voivat nauttia oman keittiö-ruokapalvelutyöntekijän valmistamasta ruuasta ja siisteydestä huolehtii laitoshuoltaja.
– Monipuoliset työajat: Työ on kolmivuorotyötä, joka tarjoaa joustavuutta ja vaihtelua arkeen. Omiin työaikoihin on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa.
Mitä odotamme sinulta:
– Ammatillista otetta lastensuojelutyöhön
– Halua kehittyä alan ammattilaisena
– Työryhmätaitoja
– Aitoa halua kohdata lapsia ja perheitä
– Valmiutta kolmivuorotyöhön
Arvostamme työkokemusta lastensuojelusta sekä lasten ja perheiden parista.
Jos kiinnostuit työpaikasta, jossa on ammatillinen työote, tiivis työyhteisö ja huumoria, laita hakemus tulemaan! Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana.
Tehtävään soveltuva koulutus: Tehtävään soveltuva amk -tutkinto.
Tehtävässä edellytetään: ammatillista otetta lastensuojelutyöhön, halua kehittyä alan ammattilaisena, työryhmätaitoja, aitoa halua kohdata lapsia ja perheitä, valmiutta kolmivuorotyöhön, ajokorttia
Virkaan/työsuhteeseen valituilta pyydetään satunnaisesti Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen päihdeohjelman mukaista huumausainetodistusta.
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2§:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Arvostamme: työkokemusta lastensuojelusta sekä lasten ja perheiden parista
Työpaikan nimi ja osoite: Ojamon vastaanottokoti, Ojamonharjuntie 64 B, 08200 Lohja
Työaika: 38 h 15 min/vko, jaksotyö
Tehtävä on vakituinen.
Työntekijöiden hyvinvointi on meille tärkeää ja haluamme tarjota monipuolisia etuja henkilöstöllemme. Tarjoamme käyttöösi vuodessa 200 €, jonka voit käyttää toiveidesi mukaan kulttuuri-, hyvinvointi-, liikunta- tai matkalippuetuuksiin. Arvostamme työ- ja vapaa-ajan tasapainoa.
Yhteystiedot
Tehtävästä lisätietoja antaa lastensuojelun palveluvastaava Laura Soukka 044 3695221