Kuljettajia Ouluun | Jobly


Tehtäväsi

Oletko kuljetusalan kokenut konkari tai uraa aloitteleva vastavalmistunut? Haemme nyt tien päälle innostuneita ja oma-aloitteisia jakelu- ja runkokuljettajia Ouluun. Työsuhde on kokoaikainen ja vakituinen. Toivomme, että voisit aloittaa työt mahdollisimman pian.

Jakeluauton kuljettajana toimit paketti- ja jakeluauton kuljettajana Oulun jakelualueella. Työvuoroja tehdään aamu- ja iltavuoroissa. Työtä tehdään pääsääntöisesti arkipäivinä, mutta satunnaisesti on myös lauantaivuoroja. Käytössä oleva kalustomme on modernia, ja käytämme paljon myös vaihtoehtoisia polttoaineita, kuten kaasu ja sähkö.

Runkokuljettajana toimit monipuolisesti sekä Oulun raskasjakelussa Oulun alueella että runkoliikenteen ajovuoroissa. Raskasjakelussa työvuoroja on aikaisesta aamusta iltaan. Runkoliikenteen työvuorot ovat pääosin yötyötä. Runkolinjat ovat ns. vaihtoliikennettä, jossa työvuorot alkavat ja päättyvät Oulun asemapaikalle. Liikennöimme runkolinjoilla pääosin HCT-kalustolla. Käytössä oleva kalustomme on modernia.

Kuljettajana työpäiväsi sisältävät kuljetustehtävien lisäksi mm. lastausta, purkua ja erilaisia kohtaamisia niin asiakkaiden, esihenkilöiden kuin kollegoidenkin kanssa. Kuljettajana olet käyntikorttimme, joten positiivinen asenne, luotettavuus ja aktiviinen työote ovat erityisen tärkeitä. Mietitään tämän kappaleen kohtalo, kun on saatu teiltä kuvaukset tehtävistä.

Vaatimukset

Odotamme sinulta:
* CE-ajokorttia
* Kuljettajan ammattipätevyyttä
* Digipiirturikorttia
* Työturvallisuuskorttia
* ADR-ajolupaa

Tarjoamme tehtävään valituille mielenkiintoisen ja monipuolisen työn kansainvälisessä työympäristössä. Huolehdimme kattavasta perehdytyksestä ja turvallisesta työympäristöstä. Uuden oppimistasi ja ammatillista kasvuasi ovat tukemassa esihenkilösi ja osaava työyhteisö – tule mukaan tiimiimme!

Saimmeko sinut kiinnostumaan? Mahtavaa – hae tehtävään pian, kuitenkin viimeistään 17.9. Aloitamme hakemusten käsittelyn jo hakuaikana.

Tarjouksemme

Henkilöstö on DB Schenkerin tärkein menestystekijä. Yhdessä 76 000 globaalin kollegan kanssa pääset osallistumaan yhteiskunnallisesti merkittävään toimintaan. DB Schenker tarjoaa maailmanlaajuisesti asiantuntevat logistiikka- ja kuljetuspalvelut sekä maa-, meri- ja lentokuljetuksissa että sopimuslogistiikassa varmistaen esimerkiksi lääkkeiden, ruoan ja muiden tuotteiden saatavuuden.

Meillä on Pohjoismaissa noin 7 000 työntekijää 80 toimipisteessä ja tavoitteenamme on olla markkinoiden paras logistiikka- ja kuljetuspalveluiden tarjoaja. Teemme tämän täyttämällä asiakkaidemme odotukset laadun, tehokkuuden, vaivattomuuden ja ympäristövastuun osalta.

DB Schenkerillä edistämme työhyvinvointia tarjoamalla kehittymismahdollisuuksia, motivoituneen työyhteisön sekä tasapainon työ- ja yksityiselämän välillä. Arvostamme monimuotoisuutta ja tiimihenkemme on vahva.

Tule tekemään kanssamme entistä tehokkaampaa, parempaa ja ympäristöystävällisempää toimintaa kuljetus- ja logistiikka-alalla.

Muuta

DB Schenker is acting as an Employment Agency in relation to this vacancy.



Source link