Toimistosihteeri, Salon kaupunki – Salo


Salon kaupungin sivistyspalveluissa, musiikkiopistossa, on avoinna 1.1.2025 alkaen toimistosihteerin toistaiseksi voimassa oleva tehtävä.

Salon kaupungin sivistyspalveluissa, musiikkiopistossa, on avoinna 1.1.2025 alkaen toimistosihteerin toistaiseksi voimassa oleva tehtävä.

Salon musiikkiopisto on Salon kaupungin ylläpitämä musiikkioppilaitos, joka antaa taiteen perusopetuksesta annetun lain mukaista musiikin laajan oppimäärän opetusta. Tavoitteenamme on, että erilaiset oppijat saavat kehittää itseään rohkaisevassa ja myönteisessä oppimisympäristössä. Opetustilamme sijaitsevat Salon ydinkeskustassa.

Toimistosihteerin työhön kuuluu musiikkiopiston toimisto- ja asiakaspalvelutehtävät sekä viestinnällisiä tehtäviä. Toimistosihteeri toimii Eepoksen pääkäyttäjänä ja vastaa musiikkiopiston arkistoinnista. Työhön kuuluu myös taloushallinnon tehtäviä sekä raportointia. Työ on monipuolista, itsenäistä ja vastuullista.

Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva alempi korkeakoulututkinto tai vastaava aikaisempi tutkinto tai soveltuva ammatillinen perustutkinto.

Tehtävä edellyttää kokonaisuuden hallintaa, omatoimisuutta ja yhteistyötaitoja sekä erinomaista ICT-osaamista. Eduksi lasketaan kokemus vastaavista työtehtävistä ja oppilaitosmaailmasta. Arvostamme erinomaisia vuorovaikutustaitoja, pitkäjänteistä sitoutumista sekä halua kehittää omaa osaamista ja toimistotyön työtapoja. Musiikkiopiston arki on täynnä tapahtumia, joten monipuolisesta markkinointiosaamisesta ja kiinnostuksesta tilaisuuksien järjestämiseen on hyötyä tehtävää hoidettaessa.

Työhön valitulta toivotaan mahdollisuutta perehtyä tehtävään ennen varsinaisen työsuhteen alkua.

Olemme luotettava ja vakaa työnantaja. Meille henkilöstön hyvinvointi on sydämen asia. Mielenkiintoisen työn lisäksi tarjoamme työntekijöillemme henkilöstöetuja, jotka tukevat kokonaisvaltaista hyvinvointia ja jaksamista.

Etuina tarjoamme muun muassa:
– koulutusmahdollisuuksia
– tyky-rahaa Smartumin kautta
– maksuttomia ohjattuja liikuntaryhmiä
– ruokailun edulliseen henkilökuntahintaan

Koulutusmyönteisenä työnantajana tarjoamme monipuolisia mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen. Työyhteisömme ovat monimuotoisia, kannustavia ja vastaanottavia. Panostamme hyvään johtajuuteen. Olemme savuton työnantaja.

Tehtäväkohtainen palkka on KVTES:n mukainen, 2661,25 €/kk. Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi 6 kuukauden jälkeen sinulle maksetaan henkilökohtaista palkanlisää.

Työsuhde täytetään ehdollisena, kunnes valittu on esittänyt valitsevalle viranomaiselle hyväksyttävän todistuksen terveydentilastaan.

Palvelussuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Lisätietoja tehtävästä antaa rehtori Annika Viitanen Friberg, puh. 044 778 4642 ([email protected]).

Jos tarvitset apua hakemuksen jättämiseen, ota yhteys rekrytointiyksikköön [email protected].

Mahdollinen paperihakemus lähetetään osoitteeseen Salon kaupunki / kirjaamo, PL 77, 24101 SALO. Kuoreen merkintä Hakemus / toimistosihteeri, musiikkiopisto. Myös paperihakemukset tallennetaan Kuntarekry- järjestelmään. Hakemuksia ei palauteta.

Haastattelut pidetään 24.-25.9.

Lisätietoja

http://www.salo.fi
https://salo.fi/varhaiskasvatus-ja-koulutus/musiikkiopisto/

Yhteystietomme

Rehtori Annika Viitanen Friberg, puh. 044 778 4642 ([email protected]).
Jos tarvitset apua hakemuksen jättämiseen, ota yhteys rekrytointiyksikköön [email protected]

Tietoa organisaatiosta

Salo on reilun 50 000 asukkaan ja noin 5000 yrityksen kaupunki hyvien kulkuyhteyksien varrella. Salon kaupungin palveluksessa on noin 1500 eri alan ammattilaista. Työyhteisömme ovat monimuotoisia, kannustavia ja vastaanottavia. Olemme luotettava ja vakaa työnantaja. Meille henkilöstön hyvinvointi on sydämen asia. Tarjoamme työntekijöillemme henkilöstöetuja, jotka tukevat kokonaisvaltaista hyvinvointia ja jaksamista. Olemme koulutusmyönteinen työnantaja – tarjoamme monipuolisia mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen. Panostamme hyvään johtajuuteen.

Sijaintimme on erinomainen – moottoritietä Turusta hurauttaa Saloon reilussa puolessa tunnissa ja pääkaupunkiseudulta reilussa tunnissa.

Salossa voit asua kätevästi keskellä kaupunkia ja palveluita, luonnonläheisellä asuinalueella omakotitalossa tai rivitalossa, puhtaassa maalaismaisemassa tai vaikkapa ruukkikylän idyllissä. Salosta saat omakotitalon samaan hintaan kuin Helsingistä yksiön. Salossa liikkuminen on ruuhkatonta ja paikoitus maksutonta. Pienen kaupungin arki on sujuvaa ja suuren kaupungin edut ovat saatavilla.

Lisätietoja Salon kaupungista: www.Salo.fi
Lue lisää Salon kaupungista työnantajana: www.Salo.fi/rekrytointi
Lisätietoja Saloon muuttaville, tutustu muun muassa muuttajatarinoihin: www.Saloon.fi

Tule rakentamaan kanssamme Salosta entistä toimivampaa kaupunkiyhteisöä – kestävän menestyksen kotia. Tervetuloa töihin Saloon – me odotamme jo sinua!

Sijainti
Länsiranta 2
24100 Salo



Source link