Lounais-Suomen poliisilaitoksella on haettavana toimistosihteerin virka. Virka on sijoitettu rikostorjuntasektorille Satakunnan tutkintasihteeriryhmään.
Tutkintasihteeriryhmä suorittaa esitutkintaa ja poliisitutkintaa avustavia tehtäviä Porin, Rauman, Uudenkaupungin, Kokemäen, Kankaanpään sekä Loimaan poliisiasemien alueilla.
Viran tehtäviin kuuluu toimistosihteerin tehtävien hoitaminen Kokemäen ja Kankaanpään poliisiasemilla. Kokemäen ja Kankaanpään poliisiasemat ovat yleispoliisasemia, joissa toimistosihteeri vastaa muun muassa asiakirjatilauksista, asiakirjojen toimittamisesta syyttäjälle, poliisisasemien virkapostien lukemisesta, laskujen tarkastuksesta, avain- ja kulunhallinnasta, arkistoinnista sekä muista tehtävän luonteeseen kuuluvista tehtävistä. Lisäksi tehtävään kuuluu Loimaan tutkintasihteerin sijaistaminen.
Valitun henkilön virkapaikka on Kokemäki, mutta valitun edellytetään työskentelevän säännöllisesti myös Kankaanpään poliisiasemalla sekä tarvittaessa Huittisten palvelupisteellä. Sijaistaminen vaatii käyntejä myös Loimaan poliisiasemalla.
Säädetyt kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset
Toimistosihteerin tehtävään ei ole erikseen säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia.
Lounais-Suomen poliisilaitos on kaksikielinen. Kielitaidosta on säädetty julkisyhteisöjen henkilöltä vaadittavasta kielitaidosta annetussa laissa (424/2003) ja poliisin hallinnosta annetun asetuksen 16 a §:ssä.
Tehtävään valinta edellyttää terveydellistä soveltuvuusarviota. Se toteutetaan terveystarkastuksena poliisilaitoksen työterveyshuollossa, mikäli edellisen tarkastuksen tiedot ovat vuotta vanhempia tai valittavan terveydentila on edellisen terveystarkastuksen jälkeen muuttunut.
Kielitaitovaatimukset
- Ruotsi
- Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
- Ymmärtäminen: –
- Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
- Suomi
- Suullinen osaaminen: Erinomainen
- Ymmärtäminen: Erinomainen
- Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
Hakijalta odotamme
Tehtävien menestyksellinen hoitaminen edellyttää asiakaspalveluhenkisyyttä ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Tehtävään valitulta edellytetään lisäksi hyvää yhteistyökykyä, hyviä työyhteisötaitoja, oma-aloitteisuutta ja kykyä työskennellä huolellisuutta vaativissa tehtävissä kiireisessä ja nopeatempoisessa toimintaympäristössä.
Luemme eduksi alemman korkeakoulututkinnon, kuten tradenomin tutkinnon suorittamisen. Lisäksi hakijalle luetaan eduksi ajantasainen osaaminen vastaavanlaisista tehtävistä.
Tarjoamme sinulle
Tarjoamme hyvän ja kattavan työterveyshuollon, työnantajan tukeman työpaikkaruokailun, virkistys- ja liikuntatilaisuuksia sekä hyvät mahdollisuudet työkunnon ylläpitoon.
Selvitykset
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Turvallisuusselvitys sisältää myös ulkomaansidonnaisuuksien selvittämisen.
Yhteystietomme
Kristiina KontioRikosylikomisario0295 445 008
Seija SaloTutkintasihteeri0295 449 007
Hakemuksen lähettäminen
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Lounais-Suomen poliisilaitos Rekrytointi kirjaamo
PL 51
20101 Turku
Työnantaja
Poliisissa eri alojen ammattilaiset tekevät yhteiskunnan turvallisuuteen vaikuttavaa työtä. Monipuolisessa ja laajassa organisaatiossamme on erilaisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittymiseen. Meidän toimintaamme ohjaavat eettiset periaatteet, minkä lisäksi olemme arvojemme mukaisesti palvelevia, oikeudenmukaisia, osaavia ja pidämme huolta henkilöstömme hyvinvoinnista.
Jokainen meistä vaikuttaa siihen, että poliisi on kaikkien turvaaja, kaikkina aikoina. Kaipaatko kaupungin sykettä mutta myös luonnon rauhaa? Lounais-Suomen poliisilaitos toimii 12 poliisiasemalla, niin isoissa kaupungeissa kuin pienissä kunnissa ja tarjoamme laadukkaat poliisipalvelut tasapuolisesti koko alueella.
Meillä pääset osaksi hyvää ja avointa organisaatiokulttuuria, missä pääset kehittämään myös omaa osaamistasi. Odotamme työntekijöiltämme eteenpäin vievää ajattelua ja uusia ideoita. Lounais-Suomen poliisilaitoksella noudatetaan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa.
Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä ja eri sukupuolta olevia henkilöitä sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia. Arvostamme työyhteisössämme hyviä yhteistyö- ja organisointitaitoja sekä sosiaalisia taitoja. Henkilöstömme on motivoitunutta ja työhönsä sitoutunutta. Henkilöstön osaaminen ja aikaansaavuus ovat tuloksellisuutemme perusta, siksi koulutamme henkilöstöämme ja panostamme heidän ammattitaitonsa ylläpitoon.
Sijainti
Kokemäki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Tulkkilantie 8
32800 Kokemäki
Tutustu työnantajaan
Tehtävän tiedot
Muut tehtävän tiedot