Tule meille työkaveriksi! Haemme Kylän Kattaukselle ruokapalvelutyöntekijää osa-aikaiseen ja vakituiseen työsuhteeseen.
Kylän Kattauksessa tuotetaan ruokapalveluita päiväkoteihin ja kouluihin noin 200 keittiöalan ammattilaisen voimin. Meillä on kaksi keskuskeittiötä ja noin 80 palvelukeittiötä. Meille on tärkeää asiakkaidemme kokonaisvaltainen hyvinvointi ja ekologinen kestävyys – toimimme vastuullisesti asiakkaamme parhaaksi.
Haemme nyt
RUOKAPALVELUTYÖNTEKIJÄÄ
vakituiseen osa-aikaiseen työsuhteeseen 2.9.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan. Tehtävä sijoittuu työsuhteen alussa Keljonkankaan yhtenäiskoulun keittiölle.
Ruokapalvelutyöntekijän työtehtäviin kuuluu monipuolisia ruokapalvelualan perustehtäviä kuten pääruokien kuumentaminen, lounaan lisäkkeiden sekä välipalojen valmistaminen, asiakaspalvelu, astiahuolto, tavaran vastaanottaminen & tarkastaminen, sekä keittiön puhtaanapito. Viikkotyöaika on 20 tuntia ja työaika sijoittuu pääsääntöisesti arkipäiville klo 7-15.30 välille.
Odotamme, että sinulta löytyy catering-alan perustutkinto, vastaava muu alan tutkinto tai työkokemuksen kautta hankittu riittävä osaaminen sekä hygieniapassi. Vaikka sinulla ei olisi vielä alan koulutusta, olet motivoitunut opiskelemaan työn ohessa esimerkiksi cateringalan osatutkinnon.
Arvostamme myös aikaisempaa asiakaspalvelukokemusta. Olet reipas ja tartut työhön innolla sekä sinulta löytyy taitoa myös itsenäiseen työskentelyyn. Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Olet hyvä organisoimaan omaa työtäsi etkä säikähdä muuttuvia ja kiireisiäkään tilanteita. Hyvä erityisruokavalio-osaaminen on tehtävässä tarpeen.
Arvostamme työyhteisön monimuotoisuutta ja teemme töitä yhdenvertaisuuden eteen. Toivomme hakijoita erilaisista taustoista.
Meillä pääset tekemään vastuullista ja merkittävää työtä, sillä ravitsevalla ja monipuolisella ruualla on suuri vaikutus asiakkaidemme arkeen. Vaihtelevien työtehtäviemme ansiosta tarjoamme myös erilaisia urapolkuja ja joustoja elämän eri vaiheisiin.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (KVTES). Tehtäväkohtainen palkka on 100% työajassa 1941,80-2136,47€ riippuen valitun henkilön osaamisesta. Lisäksi maksamme mahdollista kokemuslisää valittavan henkilön aiemman työkokemuksen perusteella.
Kuulostaako siltä, että olisit oikea henkilö meidän uudeksi työkaveriksi? Jätä hakemus Kuntarekryn kautta ja kysy tarvittaessa lisätietoja. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana.
Tutustu nettisivuihimme osoitteessa https://www.jyvaskyla.fi/ruokapalvelu. Voit seurata meitä myös Facebookissa https://www.facebook.com/jklkylankattaus/ ja Instagramissa https://www.instagram.com/kylankattaus.
Lisätietoja
Yhteystietomme
Lisätiedot Ruokapalveluesimies Mari Maljonen p 040 7468893 arkisin klo 9-14 välillä (26.8. alkaen) tai [email protected]
Tietoa organisaatiosta
Jyväskylän kaupungissa on avoin ja keskusteleva työkulttuuri. Meitä on yli 5000 työntekijää. Peruspilareitamme ovat yhteistyökyky ja rohkeus sekä sivistys ja suvaitsevaisuus. Haluamme olla jatkuvassa liikkeessä, jalat vahvasti maassa ja katse rohkeasti maailmalla. Jyväskylä on älyn ja sydämen sivistyksen keskus. Toimimme tavoitteellisesti ja tartumme asioihin – hyväntuulisesti ja innostavasti.
Sijainti
40100 Jyväskylä